Otsikko sanookin jo kaiken. Siis taskulliset joulukalenterit ovat parhaita! Nyt, kun meillä on lapsi (ja toisin kuin vuosina koulun kässäntuntien jälkeen, olen nykyään väleissä ompelukoneen kanssa), sain myös vihdoin riittävän hyvän syyn tehdä sellaisen. 

Halusin kalenteriin ehdottomasti Marimekon kankaita, sillä mielessäni pyöri heidän ainakin joku vuosi sitten myynnissä ollut valmis taskukalenterinsa, jota ihailin aina kaupassa raaskimatta kuitenkaan ostaa. Taustan Pirput parput -markiisin ja useimmissa luukuissa käyttämäni punavalkoisen kankaan (viime vuotinen joulukangas) hain ihan varta vasten Frankfurtin Marimekosta. Molemmat olivat puoleen hintaan alennettuja jämäeriä takahuoneen perukoilta, mikä oli maksajan eli minun kannaltani onnellista. Loput kankaat ovat erinäisten projektien jämiä ihan omasta tilkkuvarastostani.

Numeroiden toteutuksen kanssa pähkäilin hetken. En halunnut niistä itse tehdyn näköisiä, joten kangasmaalilla kirjoittaminen tai kankaasta leikkaaminen jäivät heti pois laskuista. Lopulta päädyin käyttämään tulostettavaa silityskalvoa. Etsin siis sopivan fontin, printtasin numerot kalvolle, leikkasin ne yksitellen irti ja silitin luukuille. Tässä meni pieni ikuisuus, mutta tulos on just eikä melkein sitä, mitä hain! Harmaa sävykin osui ihan nappiin.

Mein Adventskalender ist fertig und er ist perfekt geworden! Die ganzen Stoffe sind von Marimekko. Den Hintergrundstoff und den rot-weißen Stoff, aus dem die meisten Taschen genäht sind, habe ich im Marimekko-Laden in Frankfurt gekauft. Sie waren beide alte Reststücke, die die nette Verkäuferin mir aus dem Hinterzimmer geholt hat. Sehr zu meiner Freude waren sie auch zur Hälfte reduziert. Die restlichen Stoffe sind Reste aus meinen alten Projekten. Die Zahlen habe ich aus bedruckbarer Bügelfolie gemacht, weil ich nicht wollte, dass sie selbsgemacht aussehen. Das war relativ aufwendig, hat sich aber gelohnt. Ich bin super zufrieden mit dem Kalender, einen schöneren habe ich nirgendwo gesehen! 

Tämänkertaiset kuvat ovat aika sitä itseään (miten otetaan onnistuneita sovituskuvia sekunnin murto-osan paikallaan pysyvästä ja leluja ympärilleen kylvävästä lapsesta hämärässä?), mutta tulin silti kertomaan että ompelin pojalle housut, uudella kaavalla! Tämä on uutinen, koska ajan ja aivokapasiteetin käytön minimoimiseksi tykkään jämähtää samoihin kaavoihin ajasta ikuisuuteen. 

Nyt hakusessa oli joku uusi, lahkeiltaan kapeampi kaava kuin tähän asti käyttämäni yksilöt. Tehtävä osoittautui vähän hankalaksi, koska en kuitenkaan halunnut tehdä ihan puhtaita legginssejä. Lopulta päädyin Ottobre 1/2015 -lehdessä olleisiin Rocking-pöksyihin. Näissä on kapea leikkaus haarustaa lukuunottamatta, sen lisäpala tekee housuista ehkä vähän haaremimalliset. Siis vaipalle on tilaa ja jalkoja voi heilutella villisti kaikkiin haluamiinsa suuntiin ilman, että jostain kiristäisi.

Haaraosa aiheuttaa kyllä sen, että housuista on mahdotonta saada tasolla mitenkään päin järkevää kuvaa. Näillä siis mennään! Ompelin housut Noshin farkkucollegesta ja kanttasin taskunsuut kantinkääntäjällä. Olen edelleen haltioissani siitä, miten siistiä jälkeä se tekee (ja kyllä, mulla on edelleen mielessä vehkeestä tarkemmin kertominen, teen sen heti kunhan kanttaan valoisaan aikaan sekä jollain muulla värillä kuin mustalla)! Saumojen korosteompeleisiin käytin hunajakennoa. Joku huomattavasti räikeämpi väri vaikka mustalla pohjalla voisi myös toimia kivasti.

Housut ovat vielä tosi reilua kokoa, mutta kapeiden lahkeiden ansiosta niitä voi käyttää hyvin jo nyt ilman pelkoa jalkojen alla laahaavista lahkeensuista. Kyllä näistä tuli itse asiassa oikeinkin kivat! Tavoitteeni oli ommella vähän kaikkeen sopivat perushousut ja sellaiset nämä nyt ovat. Saatan hyvinkin tehdä toisetkin!

DIY Stories -blogin Paulina kirjoitti jokin aika sitten hyvin äitiyden vaikeista puolista ja itsensä hyväksymisestä juuri sellaisena äitinä kun on, vajavaisenakin, ja haastoi muutkin kertomaan ajatuksiaan aiheesta. Aihe koskettaa varmasti jokaista äitiä, sillä kyllähän äitiys tuo mukanaan ihan ihmeellisiäkin riittämättömyyden tunteita. 

Oma poikamme syntyi suunnitellulla sektiolla, mikä oli minulle aivan valtava pettymys. Olin kuvitellut mielessäni synnytyksen rankkana, mutta meitä perheenä vahvasti yhdistävänä tilanteena, joka huipentuisi joka sopukan valtaavaan äidinrakkauteen saadessani vauvan syliini. Niinhän joka paikassa sanotaan! Sen sijaan ajoimme sairaalaan suunnitellusti eräänä lauantaiaamuna kello seitsemältä, kirjauduimme sisään kuin hotelliin, odottelimme hieman ja sitten vauva jo kaivettiinkin ulos. Kirjoitin aiheesta jo tuoreeltaan kotiin päästyämme, mutta en siis totisesti tuntenut oikein mitään nähdessäni pojan ensimmäistä kertaa. Sittemmin asia on muuttunut, mutta kesti todella kauan päästä yli ajatuksesta, etten ole kokonainen äiti, kun en ole kokenut synnytystä. Jokainen viaton ja neutraalisti esitetty kysymys sektion syystä ja siitä, selvisikö jälkikäteen oliko se tarpeellinen vai ei, kääntyi mielessäni muotoon "sektio oli turha". Ja kyllä asia harmittaa minua vieläkin, jos sitä mietin. Onnekseni synnytyshommia tulee ajateltua nykyään harvemmin.

Yleisesti koen olevani ihan rela äiti. En lukenut raskaus- tai vauva-aikana mitään kirjoja, koska tiesin niiden vaan hermostuttavan. Se oli varmasti hyvä ratkaisu. En ole myöskään jaksanut aivan hirveästi miettiä, mikä nyt olisi kasvatuksellisesti optimaalisin ratkaisu - jotenkin olemme tähän mennessä selvinneet vähän kaikesta niillä keinoilla, jotka ovat meille parhailta tuntuneet. Aika usein linjaukseni on, että jos asiasta voi selvitä helpommalla, ei siitä kannata tehdä liian vaikeaa. 

Mutta ei se ole äiti eikä mikään, joka ei tekisi ongelmaa vähintäänkin siitä, että missään ei ole ongelmaa! Meidän poikamme on täysipäiväisesti hoidossa, mikä onnistuu ihan loistavasti. Olemme tosi tyytyväisiä hoitopaikkaan, poika tykkää todella paljon tarhastaan ja vanhempansa siitä, että saavat käydä töissä. Kokopäiväpaikka tarhassa on herättänyt jonkin verran kommentteja, kun ihmiset ovat kautta rantain tiedustelleet, eivätkö päivät ole pienelle hieman pitkiä. Vaikka tiedän, että kaikki toimii näin tosi hyvin, alan silti helposti miettiä, olenko nyt huono äiti kun en edes näe ongelmaa tässä selvästikin lapsen oikeuksia polkevassa tilanteessa! Onneksi tulen yleensä välittömästi järkiini. 

Nämä murheet varmaan hälvenevät aikanaan ja niiden tilalle tulee uusia. Sitä kai äitiys - ja vanhemmuus yleensäkin - on: elämänmittainen matka. 

Paulinan haaste kuului: Haastan sinut uskomaan siihen, että olet ihana, lämmin ja rakastava äiti; hyvä äiti. Jos haluat, kirjoita aiheesta omaan blogiisi, tai julkaise valitsemasi aiheeseen sopiva kuva somessa! Osallistu hashtagilla #aitojaäitejä tai linkitä blogijuttusi kommenttiboxiin!

Oikeastaan aioin kirjoittaa siitä, kuinka kävin pitkästä aikaa teekaupassa, haistelin eri teelaatuja myyjän kanssa ja valitsin huolella muutaman pussin mustaa ja vihreää teetä kotiin vietäväksi. Vaan ei onnistu, sillä keulinta alkaa välittömästi (käyttäisin nyt capseja jos kehtaisin): tsekatkaa mitä lautasellani on! Allekirjoittaneen eilen leipomaa taivaallista (joskus tosiasiat on sanottava ääneen) saaristolaisleipää, ranskankermaa ja mätiä! Ulkosuomalaisen taivas!

Kaupungin joulumarkkinat avattiin tänään, joten on selvästi tullut se ajankohta, jolloin on sallittua kaivaa joulumukit kaapista käyttöön. Mulla on siis muutama ihan vain joulunalusajalle pyhitetty muki. Ne tiskataan tarvittaessa vaikka käsin, jotta ei tarvitsisi käyttää muita. Kyllä asia on niin, että tällaiset pienet asiat tekevät joulusta erityisen. 

Der Weihnachtsmarkt ist geöffnet, also ist es gerechtfertigt, die Weihnachtstassen aus dem Schrank zu holen. Ich habe paar Tassen, die ich nur in der Weihnachtszeit benutze. Sie werden bei Bedarf auch per Hand gewaschen, weil ich vor Weihnachten keine normalen mehr nehmen will. 

Ihanan leppoisa viikonloppu! Meillä ei ole ollut minkäänlaista sovittua ohjelmaa. Kun viikon ruokaostoksetkin tilattiin kotiinkuljetuksella jo perjantai-illaksi, ollaan voitu olla kuin Ellun kanat ja tehdä mitä huvittaa. Toi marketin kotiinkuljetuspalvelu kuuluu juuri niihin hommiin, joita vanha kansa kutsunee kermaperseiden pullamössöjen tarvitsemiksi turhuuksiksi, mutta me olemme haltioissamme! Meidän perheessä käydään olosuhteiden pakosta kaupassa tasan kerran viikossa, joten ostettavaa on kerralla paljon. Kun kaupat ovat sunnuntaina kiinni ja perjantai-illatkin ovat usein täyteen ohjelmoituja, on ainoa ostosajankohta lauantai. Kauppareissuun kuluu kaikkine oheistoimintoineen helposti muutama tunti, joille keksimme totisesti parempaakin tekemistä. Ja ehdoton plussa kuljetuspalvelussa: joku muu kantaa ne ostokset tänne kolmanteen kerrokseen!

Aamulla seuranamme oli viime aikoina harvoin näkyvissä ollut valoilmiö. Olipa piristävää olla kotona valoisaan aikaan! Sohva ei olekaan saanut hetkeen kylpeä auringon valossa. Nyt pilvet ovat jo palanneet, mutta en anna sen häiritä. Mies lähti salille, perheen pienin tuhisee päiväunilla ja allekirjoittanut puuhastelee joulukalenteriprojektin parissa. Tänään ohjelmassa on saksimista ja silittämistä ja vaikuttaa siltä, että tämä saattaa kuin saattaakin valmistua ajallaan!

---

Was für ein schönes, entspanntes Wochenende! Wir hatten ausnahmsweise gar nichts vor, und weil wir die Einkaufe zum dritten Mal über die Rewe-Lieferservice bestellt haben, konnten wir genau das machen, worauf wir gerade Lust hatten. Das Essen nach Hause liefern lassen ist übrigens mit das beste, was es gibt! Bei uns wird nur einmal die Woche eingekauft, und dementsprechend viel zum Schleppen haben wir dann auch. Jetzt muss man nur die Bestellung losschicken, abwarten und zuschauen, wie jemand die ganzen Tüten in den zweiten Stock schleppt. Herrlich! Und jetzt ist der Mann beim Sport, der Kleine schläft und ich mache mit meinem Adventskalenderprojekt weiter. Heute wird geschnitten und gebügelt.

Emme juurikaan osta pojalle vaatteita, koska olen ommellut niitä viime aikoina riittävästi itse. Poikkeuksen tekevät tosi kivat valmisvaatteet, joita hankimme mielellämme. Viime aikoina tämä on rajautunut lähinnä Marimekon ale-vaatteisiin kotimaanmatkojen yhteydessä, mutta Wienissä ajattelin, että pikkumiehelle olisi kiva tuoda joku kiva vaatekappale tuliaisiksi.  Keskimittaisen etsinnän jälkeen löytyikin jotain äidin silmää miellyttävää, nimittäin nämä tinycottonsin housut. 

Onko tinycottons teille entuudestaan tuttu merkki? Mulle ei ollut, ennen kuin törmäsin siihen joku aika sitten Instagramissa. Merkki on perustettu vuonna 2012 Barcelonassa ja ilmeisesti lastenvaatteista allekirjoittanutta enemmän tietävät tuntevat sen kyllä. Pikaisella guugletuksella näitä saa myös Suomesta. Niin tai näin, olen aivan ihastunut! Kuosi on just eikä melkein mieleeni ja pöksyjen malli on kivan kapea. Housut ovat kokoa 2 years, mutta ovat kyllä meidän puolitoistavuotiaalle varsin keskikokoiselle miehelle nyt jo hyvät.

Toinen ostos olikin sitten mulle itselleni. Aika ajoin mietin, että olomuotoaan voisi hieman piristää käyttämällä jotain kivoja kaulakoruja, mutta homma aina kariutuu niiden puutteeseen. Tämä puuhelmistä tehty koru on kivan värinen, sopii moneen ja on ihanan kevyt kantaa. Hyvä ostos!

Wir kaufen kaum Klamotten für den Kleinen, weil ich bis jetzt genug selber genäht habe. Wenn wir aber irgendwas besonders Schönes sehen, kaufen wir es schon gerne (in letzter Zeit meistens Marimekko im Winter- oder Sommerschlussverkauf in Finnland). In Wien habe ich gedacht, dass es schön wäre, was Nettes zu finden, und nach einer Weile ist es auch gelungen. Diese wunderhübsche Hose von tinycottons musste ich mitnehmen! Sie ist nahezu perfekt vom Stoff und Schnitt her. Die Holzperlenkette ist für mich selbst, sie finde ich sympatisch. 

Eilen piipahdimme Wiesbadenissa kavereiden luona brunssilla. Saavutettuamme pisteen, jossa kukaan ei enää voinut syödä yhtään mitään, lähdimme kävelylle. Marraskuu on ollut ihmeellisen lämmin, ja asteita on ollut parhaimmillaan yli viisitoista (tämä selittää mm. sen, miksei tässä blogissa ole liiemmin nähty mitään joulufiilistelyjuttuja, pääni sisällä kun on menossa syyskuu). Meidän arkemme on ollut jo hetken aikaa sellaista, ettei aikaa tai viitseliäisyyttä kävelyretkille ole juuri ollut. Siksi olikin erityisen mukavaa käydä tutustumassa Wiesbadeniin hieman myös jalkaisin. Huomasin yllätyksekseni miettiväni, että kyllä tämä marraskuukin voi olla varsin mukavaa aikaa. Ruksia seinään ja kiitos säiden jumalille!

Am Sonntag waren wir in Wiesbaden bei Freunden zum Brunchen eingeladen. Irgendwann kam der Zeitpunkt, wo niemand mehr essen konnte, und wir sind spazieren gegangen. Es ist zur Zeit so warm, dass ich mich selbst überrascht habe und gedacht habe, dass November doch gar nicht so schlimm ist. 

Tutustuin mieheeni hyvin pian tänne muutettuani ja muutaman kuukauden päästä olimme jo pariskunta. Parisuhde ei siis ainakaan omalla kohdallani alussa totisesti nojannut säkenöivään verbaaliseen lahjakkuuteeni. Suomeksi pidän itseäni kielellisesti ihan semilahjakkaana tyyppinä: kirjoittajana olen varsin ok ja osaan luoda sekä kirjalliseen että suulliseen ulosantiini sävyjä kielellä leikkimällä. Englanniksi olen myös kommunikoinut varsin kiitettävästi jo vuosikausia, mutta voi pojat, saksa oli kyllä aluksi ihan eri lukunsa. Mieheni teorian mukaan suhteemme alun aikainen hieman vajavainen kielitaitoni oli tosin hyödyksikin: hänen mukaansa homma oli parempikin näin, sillä kumpikaan meistä ei takertunut toisen joka sanaan piilomerkityksiä etsien. Hän ei tehnyt niin, koska tiesi, että tarkoitin melko varmasti tasan sitä yhtä asiaa, jonka osasin ilmaista, ja minä taas en olisi osannut löytää hänen ulosannistaan mitään rivien välisiä merkityksiä vaikka olisin niitä kissojen ja koirien kanssa metsästänytkin. Niin tai näin, yhdessä olemme edelleen, joten todistetusti parisuhde on mahdollista saada toimimaan myös vieraskielisen henkilön kanssa.

Muistan miettineeni alkuaikoina usein olevani suomeksi sata kertaa hauskempi tyyppi kuin saksaksi. Tämä piti varmasti paikkansa, ja pitää ehkä tavallaan edelleen. Äidinkieli on kuitenkin aina äidinkieli, ja vaikka puhunkin tuttujen ja tuntemattomien kanssa jo hyvin sujuvasti saksaa, ovat vaikkapa tämänkin blogin saksankieliset tiivistelmät valovuosien päästä näistä suomenkielisistä teksteistä. Jotain on kuitenkin tapahtunut, koska olen lopettanut asiasta hermoilun. Kielen oppiminen on pitkä prosessi, eikä natiivin tasolle päästä vuodessa tai kahdessa. 

Toinen ulkomaille muuttoon liittyvä, ihmissuhteisiin ehkä väistämättä jonkin verran vaikuttava asia on se epämääräinen juttu, jota itse kutsun nyt nimellä kulttuurillinen tausta. Vaikka kielen oppiikin, puuttuu silti tietämys siitä kulttuurista, jossa paikalliset ovat kasvaneet. Legendaariset näyttelijät, tv-sarjat, historian kiemurat ja kansalliset kompleksit ovat maahanmuuttajalle ihan vieraita juttuja. Banaali esimerkki, mutta samalla tavalla en voi katsoa mieheni kanssa Vain Elämää -jaksoja netistä, koska hän ei tietenkään tunne artisteja eikä biisejä. Lienee tapauskohtaista, haittaako tämä väistämätön kaikenlaisten taustatietojen puute. Itse en ole koskaan kokenut sitä suureksi ongelmaksi enkä koe, että ihmissuhteeni täällä olisivat jotenkin puutteellisia tämän takia. Jollekin toiselle tämä voi olla merkittävä asia.

Yhteenvedon tekeminen on vaikeaa, sillä näitä tarinoita on varmasti yhtä monta kuin ulkomaille muuttanuttakin. Omalla kohdallani se on ehkä klassisesti loppu hyvin, kaikki hyvin - kyllä ne kieliongelmat siitä pikkuhiljaa katoavat, kun jaksaa olla kärsivällinen.

---

Valokuvat Johanna Hietanen Photography

Heute geht's um sprachliche Herausforderungen als Ausländer. Gute Schulnoten in einer Fremdsprache sind schon ok, aber es ist eine andere Sache, die Sprache wirklich zu benutzen, Freundschaften schließen und eine Beziehung ohne eine gemeinsame Muttersprache zu führen. Am Anfang war das alles nicht einfach und ich habe damals öfters gedacht, dass ich auf Finnisch so viel witziger bin als auf Deuscht. Das stimmt wahrscheinlich immer noch, aber mittlerweile mache ich mir keinen Kopf drum. 

---

Fotos: Johanna Hietanen Photography