Asumme viinialueella, ooh

marraskuuta 20, 2016

Emme muuttaneet kuin reilun viidenkymmenen kilometrin päähän, mutta tietyissä asioissa siirryimme ihan eri maailmaan. Yksi niistä on viini! Entinen asuinkaupunkimme ei ollut selkeästi viini- eikä kyllä myöskään olutaluetta juomakulttuurinsa puolesta. Nyt olemme sen sijaan täällä Pfalzissa ihan viinitarhojen lähellä, minkä kyllä huomaa. Yhtäkkiä ihmiset puhuvat viinistä muutenkin kuin tasolla "hae lähikaupasta joku pullo", ja paikallisia viinejä löytyy joka paikasta pilvin pimein. 

Työnantajallani on myös valtava viinikellari, joka on valittu Saksan parhaiden viinikauppojen joukoon. Tarjolla ei toki ole pelkästään paikallisia viinejä, vaan valikoima on laaja. Kellarissa on varsin mukavaa asioida myös ihmisenä, joka ei oikeastaan tiedä viineistä mitään. Palvelu on ystävällistä ja asiantuntevaa, ja olemmekin tähän mennessä saaneet poikkeuksetta erittäin maistuvia yksilöitä. Tässähän jopa lähes innostuu vähän perehtymäänkin aiheeseen! Tulevien vieraiden osalle onkin jo suunniteltu visiittejä lähistön viinikyliin.

Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Mää niin tiedän, mitä tehdään, kun tuun kyläilemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Voisit yrittää vielä tulla joskus niin, että viinikellarissa on maistelupäivät - niitä on kerran kuussa!

      Poista