Kesäistä täytettä pikkumiehen vaatekaappiin

maaliskuuta 11, 2016

birch fabrics kangas happy town

Itseni tuntien meinasin, että jos aloitan NYT t-paitojen ompelun, saan myös joitain valmiiksi kesään mennessä. Tai tarvitseehan näitä kyllä muutenkin aluspaitoina, ei sillä. Mutta kesä mielessä näitä tehtiin, kokokin tuli valittua sen verran reiluna että näiden pitäisi olla kesähelteillä juuri sopivia. 

nosh tiikerit t-paita ompelu

käpynen jätskitrikoo t-paita
Kankaita varastoin kaapissa osittain kuukausitolkulla. Käpysen hurmaavaa jätskitrikoota ostin viime kesänä, mutten ehtinyt ommella siitä mitään. Täksi kesäksi siis! Allaoleva Birch fabricsin hurmaava Happy town -sarjan interlock on uudempi hankinta, sen ostin DaWandasta


Mahtui joukkoon myös yksi pitkähihainenkin, sen ompelin Elvelyckan designin ruksikankaasta, jota saa nykyään Suomestakin. Kaikki paidat surautin samalla kaavalla, pätkäisin vaan t-paidoista hihat ihan fiilispohjalta silmämääräisesti lyhyemmiksi. 

HommaHuoneen maaliskuun värihaasteena on vastavärit, joten mustavalkoisella ja punavihreällä kombollahan voi taas hypätä mukaan! Hoplaa!

Kankaat: Birch Fabrics (eläimet ja muut kaverit), NOSH (tiikerit ja kaikki resorit), Käpynen (jätskit) ja Elvelyckan design (ruksit)
Kaava: White Rabbit (Ottobre 1/2011, pidennetty)

Ich kenne mich ja, und deswegen war mein Plan, JETZT mit T-Shirts anzufangen, um im Sommer tatsächlich welche fertig zu haben. Hat gut funktioniert! Die Stoffe (im Bild oben, von links): Birch Fabrics (bei DaWanda bestellt), Käpynen, NOSH, Elvelyckan design (bei Staghorn bestellt).

Saattaisit myös pitää näistä

6 kommenttia

  1. Uuh, onpa ihania! Sitä aikaa odottaessa kun meidän neidille kelpaa muukin kuin pinkki ja lila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja huh joo, oon kyllä onnellinen siitä, että poika ei vielä niin välitä mitä sillä on päällä. Eiköhän tämä tästä vielä muutu... ;)

      Poista
  2. Oi miten hienoja! Jätskit ja ruksit ihan supereita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Mikäs tässä on ommellessa, kun löytyy noin ihania kankaita :)

      Poista
  3. Kyllä se on hyvä aloittaa ajoissa, minäkin olen poikkeuksellisen ajoissa. Ehkäpä siksi, että neiti ei tarvitse yhtäkään tunikaa tms tällä hetkellä. Mitähän sitä ompelee sitten kesällä?
    Mutta ihania nuo sinun kankaasi taas kerran. Tuo mainitsemasi Dewanda houkuttelee kovin ostoksille.... Kiva, kun olet haasteessa mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että houkuttelee, ja aivan syystä! Musta on mahtavaa, että olen nyt alkanut löytää kivoja kankaita muiltakin kuin suomalaisilta valmistajilta. Samaan sarjaan kuuluvat myös kaikki englanninkieliset kaavat ja ompelublogit - ihanaa, miten paljon vaihtoehtoja maailmassa on aivan yhtäkkiä! :)

      Poista