Rio de Janeiro: jalkaisin liikkeellä eli kaupungin toinen puoli
maaliskuuta 25, 2015
Maisemien ihailun lisäksi olimme Riossa myös jalkaisin liikkeellä. Luontonsa puolesta Rio de Janeiro on kiistatta kauneimpien kaupunkien listan kärkikahinoissa, ja olisinkin voinut viettää Sokeritopan huipulla kokonaisen päivän näkymiä ihaillen. Kaupungilla kävellessä olo olikin sitten aika ristiriitainen. Rio on valtava, meluisa, likainen ja ruma. On oikeasti aika silmiä avaavaa nähdä, minkälaisissa oloissa ihmiset asuvat. Jos itse harmittelee lähinnä sitä, ettei asuntoon mahdu sitä ihanaa isoa Artekin pöytää vaan pitää tyytyä pienempään, ovat asiat kyllä aika hyvin.
Paikalliset slummit eli favelat sijaitsivat rinteillä pitkin kaupunkia. Usein kai köyhät alueet ovat kaupunkien laitamilla, mutta Riossa ne ovat ihan vieri vieressä vauraampien kaupunginosien kanssa. Faveloihin on mahdollista tutustua useankin tahon järjestämillä kierroksilla, mutta ne jätimme välistä. Vauvan kanssa lienee parempiakin paikkoja.
Olimme kaksi päivää liikkeellä brasilialaisen ystävämme kanssa. Oli hyvä, että mukana oli joku portugalia osaava ja kaupungin jokseenkin tunteva. Ihan ummikkoina olisimme olleet aika pallo hukassa, emmekä kyllä olisi myöskään ihan joka nurkille uskaltaneetkaan. Nyt oli hyvä seurata kaveria, joka kertoi paikoista, kysyi taksikuskeilta parhaat vinkit ja johdatti meidät muutamaankin loistavaan ravintolaan, joihin emme olisi kyllä ikipäivänä itse astuneet sisään.
Lapa- ja Santa Teresa -nimisten kaupunginosien välissä kulkevat hienot, värikkäistä laatoista tehdyt pitkät portaat. Kipusimme ne ylös, vaikkei se rattaiden kanssa kaikista kätevintä ollutkaan. Minä kannoin jälkikasvua ja pojat rattaita.
Wir waren auch zu Fuß unterwegs. Von Landschaft her ist Rio de Janeiro eine der schönsten Städte, aber wenn man in der Stadt rumläuft, sieht man die andere Seite. Rio ist riesig, laut, dreckig und hässlich. Es ist schon krass, wie Leute teilweise dort wohnen. Die eigenen Probleme, die man so hat, kommen einem plötzlich doch sehr klein vor. Wir waren zwei Tage mit einem brasilianischen Freund unterwegs, was sehr gut war. Er kannte die Stadt und die Sprache und hat uns in einige sehr gute Restaurants gefürt, in die wir nie im Leben sonst reingegangen wären. Alleine wären wir ein bisschen verloren gewesen und hätten uns auch nicht überall hin getraut.
6 kommenttia
Komeet kuvat!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaJo, komeet kuvat värikkäästä kaupungista! Ja on kyllä paikallinen aina hyvä, varsinkin tollasissa "pilipali"-maissa :-)
VastaaPoistaKannatti ottaa muuten niin harvoin käytetty kittiobjektiivi mukaan, sen laajakulma on varsin hyödyksi matkakuvissa :)
PoistaUpeita kuvia!
VastaaPoistaVoi kiitos :)
Poista