Vaikkei meillä kasteen kaltaista uskonnollista aspektia ollutkaan, halusimme silti pojallemme ehdottomasti kummit. Täällä Saksassa ajatus epävirallisista kummeista tuntuu olevan aika vieras, mutta sehän ei meitä luonnollisesti estänyt. Luin aikanaan Isyyspakkaus-blogista kummitodistuksista, ja idea tuntui hyvältä tavalta ikään kuin virallistaa sopimus kummien ja pojan välillä. Otimme todistuksiin hyvin suoraa mallia Isyyspakkauksesta (alkuperäinen idea on peräisin Pro-Seremonioilta) ja muutimme tekstien personoidut osat vastaamaan pojan kummeja. Tässä Suomen kummien todistus, olkaa hyvät:

XXX ja XXX

ovat tänään pp.kk.vvvv luvanneet

N.N.:n (s. pp.kk.vvvv)

kummeina

tukea hänen vanhempiaan

N:n kasvattamisessa

ennakkoluulottomaksi, rohkeaksi, avoimeksi,

valoisaksi, vastuuntuntoiseksi, ystävälliseksi

ja lähimmäiset huomioon ottavaksi

ihmiseksi,

pitää N:n ajan tasalla uusimmista suomenkielisistä sanonnoista,

avata hänelle järjestelmällisyyden saloja,

opastaa häntä tietokoneen valinnassa 

ja kertoa paljastuksia

pienten tyttöjen ajatusmaailmasta

sekä

olla N:n tukena,

kun maailma tuntuu olevan häntä vastaan,

antaa hänelle aikaansa,

kuunnella häntä

ja neuvoa - silloin, kun hän neuvoja kaipaa.

Oili          mies

XXX      XXX

Koska liikutuin kyyneliin jo alkumalja kädessä vieraita tervetulleeksi toivottaessani, ei ollut mikään ihme ettei myöskään kummitodistuksen lukemisesta meinannut tulla yhtään mitään. Lopulta kuitenkin selvisin (kuten oli melkeinpä pakkokin, miehen suomen kielen taito kun ei totisesti vielä ole tehtävään vaadittavalla tasolla) ja teksti saatiin luettua. Todistukset kertovat mielestämme hyvin siitä, miten toivoisimme kummien osallistuvan pienen ja myöhemmin suuremmankin miehen elämään. 

Askartelin pari korttia, kun niille on lähiaikoina tarvetta. Noita leimasimia olen ostellut käsityömessuilta, ne ovat ihania! Meinaan menettää leimasinkaupan tädin ständillä joka kerta järkeni. Viime kertaiset ostokset eli nuo ihastuttavat jänöt ovat uusimmat suosikkini.

Toinen viikko arkea on käynnistynyt. Vaikka onkin tympeää olla yksin kotona, on silti oikeastaan ihan kiva, että on edes teoriassa mahdollista saada eloon taas jonkinlaista rytminpoikasta. Ja onneksi tuo lakanoiden vaihdon ohessa sängylle sammahtanut pallero on edelleenkin aika helppo tapaus, joten sikäli en koe tätä uutta tilannetta ainakaan toistaiseksi kovin kamalaksi. Veikkaan myöskin, että tämä syksy livahtaa ohi yhtä hirvittävää vauhtia kuin pienen miehen kolme ensimmäistä kuukautta, joten kohta varmaan ihmettelen töihin paluuta ja miehen kotiin jäämistä.

Tällä viikolla meillä on ohjelmassa hieman juhlavalmisteluja, sillä lauantaina meillä juhlistetaan pikku-ukon syntymää. Poikaa ei kasteta, eikä toisaalta nimiäisissäkään olisi hirveästi järkeä, kun nimi oli kuitenkin annettava samantien ja on ollut kaikilla tiedossa alusta lähtien. Moiset seikat eivät kuitenkaan ole riittäviä tekosyitä olla juhlimatta, joten päätimme järjestää ukolle pienet tervetuliaispirskeet. Menyy on vielä hieman auki, joten ilta kulunee leppoisasti reseptejä selaillen.

Me olemme siirtyneet luksusperhe-elämästä arkeen, kun poika täytti kolme kuukautta ja mies meni maanantaina töihin. Tämä tarkoittaa allekirjoittaneelle yh-arkea maanantaiaamusta torstai-iltaan. Näin ensimmäisinä päivinä olen huomannut, ettei yksin kotona ollessaan saa yhtään mitään aikaiseksi ainakaan ilman huolellista suunnittelua. Sitten on tietysti myös niitä hetkiä, jolloin ulkona sataa kaatamalla ja raivarit saanut vauva on kaivettava läpimäristä vaunuista keskellä kauppaa syliin rauhoittumaan. 

Siksi olikin niin mahtavaa, etteivät ylisanat edes riitä, kun eilen kaveripariskunta tuli meille illalliselle. Ruokavieraat eivät tällä kertaa tuoneet mukanaan pelkästään itseään, vaan saapuivat ruokakassien kanssa. Toinen kokkasi herkullista currya ja toinen vieläpä tiskasi kaiken illan päätteeksi. Emännän rooliksi jäi tällä kertaa vääntää pikamuffinssit jälkkäriksi ja huolehtia muu aika jälkikasvusta. Olipa ihana ilta, ja yhtä ihanaa oli herätä tänään ja askarrella aamupalaa putipuhtaassa keittiössä! 

Tippa meinasi tulla linssiin myös jo nukkumaan mennessä, kun huomasin ketkujen vieraiden hiippailleen jossain vaiheessa iltaa myös makuuhuoneeseen, jossa yöpöydällä odotti syntymäpäiväkortti ja -paketti. Niistä nautiskelin asiaan kuuluvasti vasta tänään aamulla, kuten myös juhlan kunniaksi leipomistani macaroneista. Pelkäsin ennen miehen töihin menoa, että hautautuisin enemmän tai vähemmän alakuloisissa tunnelmissa yksin kotiin arkipäiviksi, mutta eiköhän tästä ihan hyvä tule, kun on ystäviä, joille voi sanoa jos katto alkaa lähestyä niskaa. Näissä tunnelmissa on hyvä juhlistaa vanhentumistaan!

Kumma juttu, että vaikka tässä ollaan nyt oltu ikään kuin lomalla jo kuukausikaupalla, on silti vaikeaa rentoutua. Askareissa on tietty jo töissäkäynnin ajalta tuttu suorittamisen maku, johon on tullut nyt vauvan myötä vielä oma lisänsä. Asioiden on tapahduttava nyt just eikä hetken päästä, koska sillä on ihan kohta nälkä / se varmaan huutaa kohta / jos ei nyt just mennä niin sille tulee taas nälkä / haluan just nyt nukkumaan - tai sitten klassikko koska mä nyt vaan sanon että tämä on hoidettava just nyt. Vauvaperhe-elon alussa osa näistä olikin ehkä ihan puolittain järjellisiä tai ainakin järkeenkäypiä syitä hoppuiluun, mutta oikeasti olemme jo oppineet vauvan kanssa aika paljon toisistamme ja ennakoinnista on tullut huomattavasti helpompaa. Ja mitä sitten vaikka hommat viivästyisivät? Eipä useimmiten paljon mitään.

Kun hoppuilun lisäksi vielä seinätkin alkoivat kaatua päälle tässä kaikesta kotona luuhaamisesta johtuen, oli korkea aika siirtyä kunnon lomalle Suomeen. Usein sitä vaan tarvitsee irtiottoa arkisista ympyröistä, ja niin tälläkin kertaa. Lopullisesti sain rentouduttua mökillä, kuten melkeinpä aina. Mukavan lisän lomaan toi myös se, ettei läheskään joka paikassa ollut tarjolla wlania, joten puhelimella ei päässytkään nettiin. Eipä sitä olisi mihinkään kaivannutkaan, ja oli aika ihanaa keskittyä facebookin selailun sijaan johonkin ihan muuhun.

Siinä mökillä järvelle tuijotellessani mietin, miksei lomalaisen sisäistä rauhaa ja zen-oloa saisi muka otettua edes osittain mukaan myös kotiin. Pari vuotta sitten kesäloman jälkeen sovimme miehen kanssa olevamme lomalla myös joka arki-ilta ja kaikkina viikonloppuina. Ihan samoja juttuja tehtiin kuin aina ennenkin, mutta jotenkin se arkinen kokkailu tai vaikka siivoaminenkin tuntuivat heti paljon makoisammilta, kun takaraivossa ei jyskyttänyt se perinteinen pakko saada vielä kokattua huomisen eväät. Liikenteessäkään ei tarvinnut menettää hermoja, kun keskittyi ajattelemaan että mitäpä pienistä, meikä on lomalla. Eihän tuota sisäistä rauhaa nyt loputtoman kauan kestänyt, mutta jonkin aikaa kuitenkin, ja kutsuisinkin kokeilua onnistuneeksi. Ajattelin yrittää samaa tänäkin vuonna. Nythän rentoutumisen taito on myös entistäkin tärkeämpi, koska en halua hukata niin nopeasti ohi meneviä hetkiä pienen kanssa siihen, etten malta pysähtyä ja ihan vaan vaikkapa makoilla jokeltelevan ukon kanssa lattialla sen ikuisen suorittamisen sijaan. Ehtii sitä kiirehtiä taas myöhemminkin, jos siltä tuntuu. Nyt tärkein on kuitenkin tässä hetkessä.

Meikäläinen on palannut lomalta; kävimme piipahtamassa Suomessa. Kun tässä kerran ollaan taas kotona, tekee mieli olla vaihteeksi vähän muutenkin kuin ellun kanat konsanaan. Nyt kun siskokin kävi tokavikaa kertaa  (buu) vierailulla vaihtovuotensa aikana, tuli yllätys yllätys kokkailtua hieman. Kesän pehmittämä pää ei vielä yltänyt uskomattomiin suorituksiin, mutta oikein kerrassaan mainiota porkkanakeittoa saimme kyllä aikaan. Kukaan ei ehkä usko, mutta resepti on taas Glorian ruoasta&viinistä, heh. Voisivat pikkuhiljaa antaa alennusta tilauksesta tämän kaiken mainostamisen jälkeen!

Ihanan samettinen keitto on turkulaisen E. Ekblomin resepti. Siihen olisi kuulunut myös paneroituja ja friteerattuja manchego-kuutioita, mutta koska meillä ei ollutkaan yhtään kananmunia, ne eivät nyt löytäneet tietänsä lautasillemme. Juusto päätyi siis keiton seuraksi leipomieni sämpylöiden päälle. Keitto paseerattiin siivilän läpi soseuttamisen jälkeen, mikä ehkä kuulostaa täysin naurettavalta hifistelyltä, mutta teki rakenteesta ihanan! 

E. Ekblomin samettinen porkkanakeitto

resepti Glorian ruoka&viini -lehdestä

10-12 isoa porkkanaa

2 valkosipulin kynttä

1 vihreä chili

25 g + 50 g voita

1-1,5 rkl suolaa

n. 7 dl vettä
2 dl kylmää maitoa

Pese ja paloittele porkkanat. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, poista chilistä siemenet ja pilko chili. Kuumenna 25 g voita kattilassa, lisää porkkana, valkosipuli ja chili. Vähennä lämpöä ja freesaa kasviksia noin 10 minuuttia.

Lisää kattilaan 1 rkl suolaa ja vettä niin että kasvikset peittyvät. Anna kiehua kannen alla, kunnes porkkanat tuntuvat pehmeiltä. Soseuta sitten keitto sauvasekoittimella. Tarkista suolan määrä ja lisää tarvittaessa. Paseeraa keitto siivilän läpi. 

Lämmitä keitto kattilassa ja sekoita kylmä maito sekä loppu voi sauvasekoittimella sen joukkoon. Jaa kulhoihin ja nautiskele.

Kun kerran sisko oli melkeinpä viimeistä kertaa kylässä, oli suklaansyöjien luonnollisesti testattava uutta jälkiruokaa. Tällä kertaa kokeiluun päätyi Chocochili-blogin Elina Innasen Viiden tähden vegaani -keittokirjan avokado-suklaamousse, jonka resepti näköjään löytyy blogistakin. Raadin tuomion mukaan mousse oli hyvää, mutta sokerin määrää olisi voinut hieman lisätä. Jälkkärin nauttimisen sivussa siippa oppi tuikitärkeän termin suklaaöverit, joten hukkaan ei mennyt tämäkään kokeilu.