Onhan se aika kliseistä todeta, että hääpäivä oli tähänastisen elämäni onnellisin päivä, mutta eipä sitä voi muutenkaan ilmaista. Muistoihini se piirtyi aivan täydellisenä. Parasta oli jakaa kaikki meille tärkeiden ihmisten kanssa, ja voi miten iloisia ja onnellisia kaikki olivat! Näin ympärilläni pelkkiä hymyileviä kasvoja. Oli ihanaa nähdä niin kotimaiset kuin Suomen ulkopuolelta tulleet vieraat (joita oli vähän yli puolet, erityismaininta Australiasta saapuneille!) niin hyväntuulisina juhlimassa suurta päiväämme. Halusimme rennot juhlat, joissa on lämmin tunnelma, hyvää ruokaa ja juomaa ja paljon naurua sekä myös hieman liikutuksen kyyneliä, ja tämän kaiken saimme.
Myös parasta on, että ihanat valokuvaajamme Johanna ja Jouni Johanna Hietanen Photographysta tallensivat päivän aamusta myöhään yöhön juuri sellaisena, kuin se piirtyi muistoihimmekin. Tai ehkä vielä parempana! Olen selaillut kaikkia yli kuuttasataa kuvaa eestaas kyynel silmässä useaan otteeseen. Olo on mahdottoman onnekas, kun olen saanut näin ihanan elämän ja tärkeitä ihmisiä ripoteltuina useisiin maihin - sekä tietenkin sielunkumppanini aviomiehekseni.