Konferenssi on ohi ja vuorossa on parin päivän mittainen pyykinpesulla ja pakkauksella täytetty oleskelu Saksassa. On sanottava, että kyseessä oli ensimmäinen ja viimeinen kertani Thessalonikissa, mikäli se vaan mitenkään allekirjoittaneesta riippuu. Noilla leveysasteilla on tähän aikaan vuodesta päiväsaikaan aivan liian kuuma ulkona oleiluun, mutta enpä ollut myöskään kovin vakuuttunut näkemästäni. En todellakaan pysty ymmärtämään, miksi kukaan menisi lomalle Thessalonikiin. Meren rannalla sijaitseva kaupunki, jossa on kivan uimarannan sijaan betonipromenadi ränsistyneillä taloilla höystettynä. Positiivisena huomiona on sentään sanottava, että ruoka oli kyllä kerrassaan mainiota. Loppuviikosta vaivasi kaiken muun lisäksi vielä kohtuullinen konferenssiväsymys, ja odottaessamme paluulennon lähtöä hermojeni senhetkiseen kuntoon nähden aivan liian likaisella ja meluisalla lentokentällä en meinannut malttaa odottaa pääseväni pois koko Kreikasta. Vapaavalintaiset lomani suuntaavat jatkossakin ihan eri ilmansuuntaan.
Ei taida olla projektia ilman viime tippaa. Lisää normaaliin kaaokseen kriittisellä hetkellä tuleva viikon konferenssi Kreikassa (joku esitelmä pitäis tehdä valmiiksi ja harjoitella) ja saat aikaan jonkinasteisen kiireen. Ny ei siis oikein ehi kirjoitella mitään suuria runoja. Tilanne saattaa parantua ennen häitä tai vaihtoehtoisesti niiden sekä loman jälkeen.