Oilin keittiössä: mansikkajäätelö

maaliskuuta 04, 2012

Selaillessani jälleen uutta suosikkikirjaani Nykyajan ruutukokkia törmäsin siellä mansikkajäätelöön. Olihan sitä heti kokeiltava eilisen yhden naisen koti-iltani kunniaksi. Homma sujui äärimmäisen helposti: paiskasin tehosekoittimeen paketillisen jäisiä pakastemansikoita ja jauhoin ne mössöksi. Sekaan heitin purkillisen vaniljarahkaa, vähän limemehua ja ehkä ruokalusikallisen raakaruokosokeria ja sekoitin kaikki tasaiseksi massaksi. Tämä tuotos siirtyi pakastimeen muutamaksi tunniksi odottelemaan syömistä.


Pienenä vinkkinä voin kertoa, ettei suoraan pakkasesta noudettua jäätelöä kannata kuvitella syövänsä ilman kirvestä, sahaa tai vastaavaa työvälinettä. Kärsimättömän hetken kestäneen odottelun jälkeen sain kuitenkin lohkaistua rasiasta palasen iltapalaksi hedelmäsalaatin kaveriksi. Hyvältä maistui, ja makeusastetta saa tietenkin itse säädeltyä sokerin määrän avulla. Omaa sydäntäni lähellä ovat marjoilta ja hedelmiltä muttei niinkään sokerilta maistuvat asiat, ja tämä onnistui heti kerrasta mainiosti. Ensi kerralla heitän ehkä sekaan muita marjoja ja banaanin mums.



Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Onpas siinä napakka, yksinkertainen, ravinteikas ja herkullisen helppo resepti! Olet onnistunut vangitsemaan kuviin ihanan kesäisen jäätelötunnelman ja värit osuvat yksiin taustaa ja astioita myöten :> Miten yhdestä reseptipostauksesta voikin tulla näin kovin kesäinen olo!

    Itsekin olen aitojen makujen ja marjojen ystävä, mutta kun kyseessä on kuitenkn jäätelöherkku, ripauttaisin mahdollisesti himpun verran enemmän sokeria tai voisin kokeilla jopa makeuttamista hunajalla. Banaani tai mango saattaisivat myös tuoda jätskiin aika oivaa potkua! =)

    Nammi nammi. Tätä täytyy tehdä viimeistään kesällä!

    VastaaPoista
  2. Joo hunajaa mietin itsekin tätä ensimmäistä versiota mutustellessani, se menee ehkä seuraavaksi testiin. Ja banaani tosiaan tuonee myös omanlaista makeuttaan sekaan. Mutta ei tääkään mun makuuni liian kirpeä satsi ole :) Kerrassaan loistava löytö, nyt voi pitää aina pakkasessa jotain pientä herkkua makeannälkään :)

    VastaaPoista