Inspiraation paluu

tammikuuta 30, 2012

Syksyn tajuton väsymys taisi olla osittain psykologista, koska saman tien vuoden kääntyessä tammikuun puolelle mielialani piristyi huomattavasti. Päivä piteni heti vähintäänkin tunneilla, ainakin pääni sisällä. Oon myös huomannut iltaisen tietokoneella roikkumisen vetävän energiatasoja aika alas ja oonkin yrittänyt vähentää tätä. Kummasti läppäri kuitenkin vetää puoleensa huolimatta siitä, että hyvin usein töissä tulee jo istuttua koko päivä koneen äärellä. Kohtuullisen usein pitää siis oikein muistuttaa itseään siitä, että illasta selviää myös ilman Facebookia, sähköpostia ja Ylen uutisia.

Loppusyksystä ei siis inspiroinut oikein mikään, eli ei myöskään kokkailu. Vähän ongelmallista, kun ottaa huomioon että tykätään ottaa joka päivä eväät mukaan töihin ja koko ruokahuolto on väliaikaisesti pääosin  allekirjoittaneen harteilla talouden toisen jäsenen tehdessä pitkää päivää väitöskirjansa parissa. Pelastus odotteli kuitenkin Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa, jossa piipahdin välipäivinä. Mukaan takertui Nykykodin ruutukokki, joka nosti jo sitä kaupassa selaillessani veden kielelle. Käsittämättömästi lähes joka aukeamalla on useita ohjeita, joita huvittaisi heti kokeilla - ominaisuus, johon keittokirjat eivät normaalisti pysty sitten millään. Oon ehtinyt jo kokeilla muutamia ohjeita ja lupasin saman tien itselleni laajennella repertuaariani ja testata mahdollisimman usein uusia reseptejä. 

Keittiöinspiksen paluun johdosta käytiin lauantaina kaupunkihaahuilun lomassa kääntymässä keittiötarvikekaupassa, ovelasti tekosyyllä "käytäiskö tuolla katsomassa mitä kaikkea niillä on, kun ei ollakaan ennen käyty kertaakaan". Mielessä on pyörinyt jo hetken aikaa monitoimikoneen hankinta, ja KitchenAidhan sieltä osui heti silmään. Lähes päätettiin saman tien kotiuttaa jonkinvärinen yksilö jossain vaiheessa, viimeistään sitten häälahjana. On laitettava kuva jotta pääsen itse taas ihailemaan.

kuva KitchenAid
Täksi viikoksi on luvattu käsittämättömiä, lähes kansakunnan eloonjäämistä uhkaavia yli viiden asteen pakkasia. Oon neulonut huivia jo kolme kuukautta (käsi ylös kaikki joille tämä tuli yllätyksenä), ja oon vihdoin aika loppusuoralla. Nyt ois syytä ottaa spurtti, jotta tuosta lämpimästä möhköstä olisi vielä tän talven puolella hyötyäkin ennen lämpötilojen kipuamista takaisin korkeampiin lukemiin. Siispä mars puikkojen ääreen, nainen!

Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Menin miehen luo muuton jälkeen ostamaan tehosekoittimen, vähän kaduttaa, olisi pitänyt saman tien sijoittaa juuri tuohon himoitsemaasi monitoimikoneeseen. Meidän keittiönkäyttöasteella ei tunnu oikeutetulta käyttää keittiökoneisiin edes kahden vuoden säteellä ihan niin paljon rahaa.

    Neulonnan iloa huiviloppukiriin! (Mulla on samantyyppinen tilanne: myssy + lapaset valmistunee sopivasti ilmojen lämmetessä.)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset! Valmistuihan se huivi myös lopulta :) Lapasia oon suunnitellut jo hetken, kuten myös villasukkia, mutta uusin keksintöni eli tyynynpäällinen pitänee mut kiireisenä (sikäli kuin niin voi sanoa, neulomiseni ei ole kaikista aktiivisinta touhua) ainakin kesään asti.

    Oon edelleen vakaasti sitä mieltä, että suurin kysymys KitchenAidin kanssa on tulevan yksilön väri sekä tarkka hankinta-ajankohta. Mua on tosin jo yritetty lannistaa huhuilla sen huonosta tehosta ja muistakin miinuspuolista. Perehtynen noihin koneisiin vähän paremmin kun hankinta alkaa olla edes etäisesti ajankohtaista. Leipomiseen olisi kyllä varsin mainio, siksi luulen että jossain vaiheessa ostos on varmasti edessä.

    VastaaPoista