Ihanaa, vihdoinkin ilta kotona omassa seurassani uuh. Tätä ei oo tapahtunut noin kahteen viikkoon, mikä tarkoittaa että sietokykyni äärirajat alkavat olla lähellä. Viimeiset viikot ovat kyllä toki olleet paitsi kiireisiä (kuten päivitystahdista sekä läsnäolostani esim. facebookissa (sori kaikki joiden inbox-viesteihin en ole saanut vastattua) voi havaita), myös oikein hauskoja.

Meeri kotiutui tiistaina käsitykseni mukaan täysissä ruumiin ja ehkä sielunkin voimissa takaisin kansalliskirjailijamme kotikuntaan. Kuten sanottua, katsastettiin viikonloppuna Pariisi, joka osoittautui samanlaiseksi kuin aikaisemmillakin vierailukerroilla. Vastoin odotuksiani ilmakin oli jopa täysin meidän puolella ja yllätti huomattavasti säätiedotuksia positiivisemmalla menolla. Oli tosi kiva nähdä Harounia ja Christophea pitkästä aikaa, ja etenkin ensin mainitun seurassa oli yhtä luonnollisen mukavaa kuin aina ennenkin, jee. Vierailu oli aika rento: nukuttiin joka aamu pitkään ja lähdettiin ulos kun hitailta aamutoimiltamme selvittiin. Päivät kuluivat kävellessä pitkin poikin katselemassa erinäisiä tärkeitä nähtävyyksiä ja kivoja kujia ja katuja ja taloja. Huomasin kyllä että viime vaihtovuoden lukuisat vierailut näkyy jossain: pystyin vihdoin tarkastelemaan kaupunkia edes kohtuullisen neutraalisti "ooh uuh kauniita taloja joka puolella siis en kestä" -henkisen huokailun sijaan ja totesin, että paikka ois mulle kyllä liian suuri ja liian vähän puita sisältävä, jotta siellä voisi oikeesti asua. Lisäksi se on täynnä ranskalaisia :P Tehtiin muuten ennätys korttien kanssa: Annen ja porukoiden kortit saapuivat perille käsin tuotuna, muut eivät ole vieläkään päässeet postiin asti. Ehkä jo huomenna!

Oletan Meerin pitäneen vierailusta siitä huolimatta tai sen takia, että koko oleskelu täällä sekä ranskassa oli mulle nykyään jo normaaliin tapaan aikamoinen kielikylpy. Keskenämme puhuttiin tietty suomea, vaihtareiden ja muiden erimaalaisten seurassa englantia (paitsi kun häiriinnyin ja puhuin saksaa koska se vaan on nykyään luontevampaa tiettyjen tyyppien kanssa (kelatkaa sitä!)), ja ranujen kanssa neiti sai harjoittaa myös ranskaansa sekä eurooppalaisen aksentin kuullunymmärtämistä. Kovin on kansainvälistä!

En ihmettele jos Meerin pää meni välillä hiukan sekaisin kaikkien kielten kanssa, koska mulle riittää samaan myös ihan pelkät saksa ja englanti. Jännittävä muutos on kuitenkin tapahtunut: oon alkanut nähdä unia saksaksi ihan kohtuullisen säännöllisesti! Lisäksi harhaillessani valvetilan ja unen rajamailla mieleen tulee usein aiemmin päivällä käymiäni keskusteluja, joiden aikana en oo oikein saanut ilmaistua itseäni ihan niin sofistikoituneesti kuin olisin halunnut, ja sitten mieleeni juolahtaa täysin luontevasti Täydellistä saksaa oleva ja tilanteeseen täysin sopiva repliikki. Seurauksena nukahdan ärtyneenä siitä, etten taaskaan keksinyt saakeli oikeassa tilanteessa mitä ois pitänyt sanoa.

Voisin höpötellä nyt myös uusimmista tuulista työrintamalla, mutta taidan jättää sen toiseen päivityskertaan: ei makeaa mahan täydeltä nääs. Jatketaan siis "näitä juttuja on tapahtunut ja seuraavaksi on edessä tällaisia asioita" -linjalla. Eilen kokkailtiin Annen kanssa ja askarreltiin jälkkäriksi sairaan hyvä ja erittäin helppo kakku. Meinattin että ois kiva saada joku kylään syömään, koska muuten vedetään koko kakku kahdestaan, mikä ei ois ehkä kaikista paras idea. Otin siis käyttöön parhaimman koiranpentukatseeni ja ilmoitin Renélle, että kakku päivässä pitää lääkärin ja kovin ikävän vilustumisenalun loitolla. Pienen suostuttelun jälkeen (lupasin myös että tarjolla on niin paljon lämmintä juotavaa kuin herra flunssapotilas haluaa) meillä oli yksi vieras, ja toinen tuli pyytämättä ja täytenä yllätyksenä: meidän huoneessa myös majaileva Andreas N. (töissä on ehkä kolmetoista Andreasta, tai siltä se ainakin tuntuu kun niitä mahtuu jo meidän huoneeseenkin kaksi) kuuli sanan kakku ja kutsui itsensä syömään. Hauska ilta, mutta pääsin taas todistamaan tutuksi tullutta ilmiötä: kahden kesken ihmisten kanssa juttelen kyllä, mutta jos tyyppejä on enemmän kuin yksi tai seurasta riippuen kaksi, en oikein sano mitään. En ole oikein selvittänyt mikä logiikka on siinä, että kahdestaan puhuessa en jaksa stressata juurikaan siitä, että puhe on vähän hidasta ja vähän höpsöä, mutta samojen ihmisten ollessa koolla yhdessä tilanne yhtäkkiä muuttuu.

Viikonlopun ohjelmassa on syömistä! Lucas ilmoitti haluavansa leipoa karjalanpiirakoita, jotta oppisi kuinka noita suussasulavia herkkuja oikein tehdään. Aloitellaan siis niillä huomenna ja jatketaan illalla racleten merkeissä, mums! Sunnuntaina leivotaan Annen kanssa korvapuusteja, koska nyt mulla on vihdoin sekä oikean karkeusasteen kardemummaa (kaksi pötköä saapui Suomesta) sekä raesokeria (yhdestä jäätävästä supermarketista löytyi). Muistaakseni vannoin aloittavani terveellisen ja laihan elämän tän viikon tiistaina, mutta tuota ehkä ensi maanantai on realistisempi aloitusajankohta...