Muistan ne lämpimät kesäillat, joina istuimme hämärässä parvekkeella lapsen mentyä nukkumaan. Puhuimme työnhausta, tulevaisuudesta ja vauvasta. Auringon laskettua lämpötila oli vihdoin siedettävä myös viimeisillään raskaana olevalle.

Yhtenä lämpimänä kesäyönä lähdimme sairaalaan, ja uusin perheenjäsenemme syntyi. Synnytys oli voimaannuttava ja eheyttäväkin kokemus, joka poisti esikoisen sektiosta jääneen harmin mielestä. Vauvan saapumisesta alkoi ihana kolmen kuukauden mittainen aika perheen kesken, kun olimme kaikki kotona. Leivoin paljon, söimme miehen kanssa pitkiä aamiaisia vauvan nukkuessa, ja nautimme loppukesästä ja syksystä. Työhaastatteluitakin oli muutama, mutta niistä, kuten myös niistä lämpimistä kesäilloista parvekkeella, tuntuu olevan jo ikuisuus. 

Tämän kesän illat alkavat olla jo viileämpiä, ja palasin jo töihinkin. Vuosi kotona meni ohi hujauksessa, mutta samalla sen alkamisesta on ikuisuus. Paljon on muuttunut. Uuden työpaikkansa ansiosta mies tulee nykyään joka ilta töistä kotiin, mikä on mahtavaa. Aloitimme myös suuren projektin: rakennamme oman talon! Sen suunnittelu vei kaiken vapaan aikani kevään ja alkukesän aikana, ja olen iloinen että intensiivinen vaihe osui vanhempainvapaani kohdalle. 

Olen miettinyt asioita. Poistin facebokin puhelimesta, ja olen muutenkin yrittänyt vähentää asioita, jotka eivät tee minulle hyvää. Raivasin kaappeja ja lahjoitin tavaraa pois. Ilmastokatastrofi on mielessä joka ikinen päivä. Ennemmin tai myöhemmin tulee se hetki, jolloin lapset kysyvät, miksemme tehneet mitään kun se oli vielä mahdollista. Haluan, että meillä on edes jonkinlainen vastaus. Olemme ryhtyneet kotivegaaneiksi, ja olen jatkanut yhden naisen rentoa ostolakkoani.

Olen aina pitänyt elokuusta. kesän lomailun jälkeen on kutkuttavaa aloittaa taas arki rutiineineen. Tänä vuonna arki tuntuu ainakin näin aluksi vielä normaalia ihanammalta, sillä minusta ei kertakaikkiaan ole kotiäidiksi. Vauvavuosi oli leppoisa, mutta viimeiset viikot olivat kyllä jo aivan liian pitkiä. Toisaalta toisen lapsen kohdalla kaikesta on paljon helpompi nauttia, ja lisäksi olen paljon tietoisampi siitä, miten nopeasti aika kuluu. Pian tämäkin vauva-aika on vain haaleahko muisto valokuvissa, ja tuo lapsi juoksee ulkona kavereidensa kanssa.

Tänään tuntui siltä, että voisin kaivella blogin naftaliinista. Katsotaan, mahtuisiko tämäkin uuteen arkeen. Asiaa ainakin olisi!