Vähemmän täydellisyyttä, enemmän kevättä

maaliskuuta 17, 2016

appelsiini-inkiväärikeitto, appelsiini inkivääri jälkiruoka
Olen ollut tämän viikon kotitoimistolla - tai siis toimiston virkaa toimittaa ruokapöytämme. Tuleepahan kerättyä paperit kasaan päivittäin, kun illalla olisi kiva mahtua myös tenavan kanssa syömään. Kotona oleskelun ehdottoman hyvät puolet: voi vedellä koko päivän löröhousuissa, syödä lounaaksi kyseenalaisia asioita pakastimesta JA nauttia välipalaksi annoksen yhtä lempparijälkkäriäni, appelsiini-inkiväärikeittoa

Tänään oli ihan mieletön kevätsää, lämmintäkin, ja pysähdyin aamulla tarhalta kotiin polkiessani ottamaan muutamia kuvia. Siskoni kirjoitti vain Suomessa (ja muissa pohjoisissa maissa) tulevasta kevätfiiliksestä. Varsin tottahan tuo on: jos ei ole kunnon talvea, ei tule myöskään sitä euforista tunnelmaa, kun valo alkaa taas voittaa pimeyden ja paljas asfaltti paljastuu pikkuhiljaa lumen alta. Kaipaan välillä tuota tunnetta. Onneksi sen voi palauttaa mieleensä muistelemalla kaikkia teekkariwappuja ja sitä joka vuosi toistunutta kutkuttavaa oloa, kun pyörä kaivettiin kellarista ekan kerran käyttöön talven jälkeen. Ja sitä, kun lapsena sai uudet, hohtavan valkoiset lenkkarit! 


Kevätkukat istutettiin eilen vihdoin puistoon. Jotenkin niistä ja koko puistosta oli vaikeaa ottaa kuvia, joissa ihanan keväinen auringonpaiste ja koko fiilis välittyisivät muutenkin kuin haaleina väreinä. Näin alkukeväästä kaikki onkin vielä aika haaleaa ja riisuttua, mutta kyllä tämä kohta tästä! Naapurin magnolia virittelee jo ensimmäisiä kukkia näkyville! 

Entinen minäni olisi heittänyt näilläkin otoksilla vesilintua, mutta koska olen vaivihkaa päättänyt päästää tänne myös kuvia, jotka olisin normaalisti hylännyt huonoina, kamalina ja aivan liian vähän täydellisinä, annan niiden nyt olla. Tostanoin vaan, ei kirpaise kuin vähän! Joskus (välillä aika useinkin) sitä joutuu ihmeelliseen perfektionistimoodiin, vaikka tämän oman blogin jos minkä nyt pitäisi olla paikka, jossa voi julkaista mitä huvittaa. Siis peace & love pingottajaminälle, rela-ellu asettukoon kodiksi!

appelsiini-inkiväärikeitto, appelsiini inkivääri jälkiruoka
Die eindeutigen Vorteile von Home Office: Man kann den ganzen Tag in Jogginghose verbringen, zu Mittag fragwürdige Sachen aus dem Gefrierschrank essen UND dann nachmittags auch noch eine Portion Lieblingsnachtisch, Orangen-Ingwersuppe mit Vanillemascarpone, genießen.

Saattaisit myös pitää näistä

13 kommenttia

  1. Valkoiset kengät, ai mikä kreisi ajatus! Kuvaaminen näin alkukesästä on kyllä vaikeaa, kun kaikki on vielä vähän reporangan näköistä, mutta kyllä noita kuvia kuule katselee silti ilman tuskanhikikarpaloita otsalla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoho, alkukesä! Toisaalta kun kerran olet nyt Suomessa niin ilmaisu on kieltämättä jopa hieman realistinen noin niinku säiden puolesta.

      Poista
  2. Voi kuule, tuosta perfektionismistahan minäkin taannoin napisin. Se on niin tuttua! Minua tämä blogin kirjoittaminen on sen suhteen auttanut: olen oppinut vähän relaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tässä vielä vähän työsarkaa, etenkin maisemakuvien ja siis myös Saksa- ja matkajuttujen osalta. Hiljaa hyvä tulee, ongelma on jo tiedostettu!

      Poista
  3. Blogiin liittyvästä perfektionismista mäkin eilen kirjoitin, luonnoksissa on vielä. Mutta siis vähän samoilla linjoilla ehkä, jotenkin kun itselle se visuaalisuus on niin tärkeää niin sitä tulee tehtyä vähän ehkä turhankin mietittyjä kuvia. Ehkä olis autenttisempaa jättää niihin vähän säröäkin. Tää siis omaa pohdintaa omaan blogiin liittyen, että ymmärrän mitä haet! Musta sun blogin kuvat on niin kauniita ja kyllä niistä mulle välittyy aitous.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan huolehdin lähinnä siitä, että pysyttelen kuvien suhteen usein tiukasti mukavuusalueella - näitä tämmösiä usein kotona otettuja still life -kuvia osaan kyllä ottaa, mutta noi kaupunki- ja maisemaotokset... Tosi harvoinhan täällä näkyy mitään kuvia siitä, miltä täällä päin Saksaa näyttää. Ehkä tästä edetään pikkuhiljaa, ongelma on tiedostettu! Odotan innolla sun tekstiä aiheesta :)

      Poista
  4. Mulla tulee kyllä ehdottomasti se euforinen kevätfiilis vaikka täällä Briteissä ei sadakaan lunta ja siten esim asfaltti on näkyvissä vuoden ympäri :) Mutta kyllä se kevät vain tuoksuu ja tuntuu ihan erilaiselta ja linnutkin sirkuttaa ihan eri tavalla! Mukavaa kevään odotusta sinne Saksaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei oon unohtanut vastata ajallaan! Kevät on kyllä ihanaa aikaa myös täällä, emmä sillä :) Ja keväisin oon aina kaikista iloisin siitä, että asun ulkomailla!

      Poista
  5. Oi mulle tuli niin elävästi mieleen se fiilis kun sai sen pyörän sieltä varastosta esiin ja sillä piti ajaa vuoden ekat rundit pihassa :D

    VastaaPoista
  6. Jos sitä aina odottaisi niitä passeleita kuvia, kirjoittaisinkohan milloinka seuraavan kirjotuksen blogiini? Välillä pitää otaa vähän rennommin, varsinkin kun tämä on "vain" harrastus. Saahan sitä kumminkin kehittää omia taitoja, mutta kun nälkä on, niin räpsi sitten vielä ne juuri oikeat kuvat,... äh, hankalaksi menee :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JK - Mulla useimmin on vielä hankalampi toi teksti. Vaikka kuinka luen sen läpi, niin ainahan sielät löytyy virheitä. Varsinkin mun suomen kielioppi on välillä hyvin epäsuomalaista, mutta menen sillä linjalla: pääasia että asia tulee selväksi :-)

      Poista
    2. Mähän en jaksa kyllä keskittää pientäkään osaa perfektionismistani noihin saksankielisiin käännöksiin. Joskus niitä ei ole lainkaan kun ei huvita ;) Kyllähän niistä tulee säännöllisesti mieheltä palautetta kun taas oli virheitä, mut oon todennut että vedän kokonaisuudessaan kuitenkin hyvin tän saksan kanssa joten ihan yks ja sama! Tätä samaa rentoutta haetaan nyt kuvahommiin :)

      Poista