Hiihtolomalle ulkomaille
helmikuuta 17, 2012
Vaihdan sunnuntaina maisemaa. Projektin puitteissa järjestetään joka toinen vuosi winter schooliksi eli eräänlaiseksi opinto- tai seminaarimatkaksi naamioitu hiihtolomareissu Ranskan Alpeilla. Naamioitu siksi, että näön vuoksi jokaisen on kyllä pidettävä esitelmä, mutta hyvin lyhyt sellainen. Töihin liittyvää ohjelmaa on siis jotakuinkin tunti päivässä. Lisäksi mukaan ei lähde pomon pomoa, edes yhtäkään post-docia ei ole matkassa.
Lasketteluunhan reissu olisi ideaali, koska noilla mestoilla rinteet eivät varmaan ole ihan huonoja. Itse keskityn kuitenkin muihin aktiviteetteihin. Meinasin että voisin kokeilla, ovatko kouluaikojen murtomaahiihtoon liittyvät traumat vihdoin kadonneet. Muut hiihtäjät halusivat ehdottomasti buukata kurssin tätä erittäin vaativaa urheilulajia varten, joten pakko sinne oli itekin änkeä yksinolon välttämiseksi. Oon kyllä sitä mieltä, että suomalaisena pysyisin suksilla varmaan pystyssä ilmankin opetusta, mutta menköön nyt tämän kerran. Ehkä jonain päivänä voisi myös vaan vähän kuljeskella ympäriinsä vaikka lumikengät jalassa, maisemat kun eivät vaikuta ainakaan guuglettelun perusteella pöllömmiltä.
Kuvat La Clusaz |
0 kommenttia