No hei taas!

kesäkuuta 20, 2010

No vihdoin saan aikaiseksi raapustaa jonkunlaisen päivityksen. Enpä tiedä mistä lähtisin liikkeelle, kert tässä on nyt vierähtänyt tovi jos toinenkin ilman että mua on pätkääkään kiinnostanut kirjoittaa yhtään mitään yhtään mihinkään. Listaan siis tässä tärkeimmät asiat enemmän tai vähemmän lyhyesti.

Ensinnäkin syy miksi ylipäänsä tulin tänne eli armas iso D on valmis, painettu, sidottu ja palautettu (viimeinen Elinan toimesta)! Hermot siinä loppurutistuksessa katosivat muutamaankin otteeseen riekaloiduttuaan ensin, mutta lopulta totesin olevani valmis Nyt ja viimeisten korjausten olevan niin uskomattoman yhdentekeviä että kuulkaa. Arvosanakin on jo saatu työstä, siitä tupsahti sanallinen ilmaisu erittäin hyvä ja numerollinen 4/5. Tärkeintähän dipassa lienee se fakta, että se on valmis, joten hip hip hurraa! Odotan vielä innolla valmiin mustakantisen kirjan näkemistä. Tällä hetkellä tämä tuleva kirjahyllyssä pölyttyvä merkkiteos sijaitsee Elinalla, pähkäilen vielä miten se saapuisi parhaiten ja edukkaimmin meille kotiin.

Ylemmän korkeakoulututkinnon ja diplomi-insinöörin loistotittelin saan ens keskiviikkona, nelinkertainen hurraahuuto. Tää prosessi ei oo juhlallista nähnytkään, tiedekuntaneuvoston kokouksessa herrat ja rouvat päättävät, että myös tämä tekn. yo valmistuu nyt. Siinä sitten aavistelen päivällä että jokonytjokonyt ja jossain vaiheessa kuulen toivottavasti irkitse valmistuneeni. Tämä ol tässä, ei ilotulitusta tai juhlapukua. 17. heinäkuuta kahvitellaan kuitenkin meillä koko suuren suvun ja vähän muidenkin kesken, eli vierasmäärä ylittää tuurilla jopa kymmenen. Iskälle tiedoksi että kuohuviiniä on kyllä hankittava! Katotaan saadaanko täältä jotain mukaan vai turvaudummeko Alkon valikoimiin (ja hintoihin).

Tässä on nyt laiskoteltu menemään tovi jos toinenkin dipan palauttamisen jälkeen. Meinasin alunperin että kuolen tylsyyteen ilman juuri mitään tekemistä, mutta ylläripylläri näin ei oo lainkaan käynyt. Käyn maanantaisin ja torstaisin parilla luennolla (kiinteän olomuodon fysiikkaa!), ja suurena suunnitelmanani oli lainata myös joku kof-kirja ja opiskella asioita, joita en vielä hallitse. No yllättäen kirja ei oo vielä ilmestynyt haltuuni, mutta oon aika optimistinen että ens viikolla jo! Sit jonkun pitäis vielä lukeakin sitä, hmm.

Dipan valmistumisen jälkeen tylsistymiseni esti niinkin jännittävä asia kuin asunnon etsintä. Päätettiin Renén kanssa että ois hyvä aika yhteisen kodin perustamiseen, joten sopivaa tarjokasta piti metsästää. Asuntonäytöissä ravaaminen oli paitsi pirun aikaavievää myös jokseenkin lannistavaa, koska paikalla oli usein noin kymmenen muutakin kiinnostunutta. Kohtuullisen pian kävi kuitenkin uskomaton mäihä ja saatiin luultavasti kaupungin nätein asunto :) Kämppä vapautuikin jo kesäkuun alusta, joten kovin pitkään ei tarvinnut odotella muuttoa täpinöissään. En voisi ehkä hehkuttaa tätä riittävästi, joten en ees aloita. Räpsin vähän kuvia tyhjästä kämpästä Picasaan, ja otan kalustetusta versiosta myös samat valokuvat kunhan päästään vihdoin viimeisistäkin laatikoista eroon. Ollaan nyt asusteltu täällä parisen viikkoa ja kaikki alkaa pikkuhiljaa olla järjestyksessä. Paras tapa päästä ihastelemaan asuntoa on tietty tulla kylään, vink vink! Meeri katsastaakin mestat jo viikon päästä, juhuu :)

Illan viimeinen jalkapallopeli alkaa kohta luojan kiitos olla lopussa, joten päästään unille. Lopetan siis tähän, katsotaan onnistunko päivittämään seuraavan kerran kenties kahden kuukauden päästä vaiko yllärinä jo aikaisemmin.


Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia