Jälkkäri tai naposteltava: karamellisoidut pähkinät tuorejuustopatongilla

heinäkuuta 04, 2016

naposteltava, alkupala, jälkiruoka, karamellisoidut pähkinät
Oli aika, jolloin paikallisessa lempiravintolassani tarjoiltiin sunnuntaisin brunssia, jonka vertaista en ole onnistunut löytämään täältä. Se ei ollut valtavan suuri, mutta tarjonta oli sitäkin parempaa. Esillä oli muun muassa aina satsi patonkisiivuja, joiden päällä oli älytön kasa tuorejuustoa (kuvassa leipiä tekevä siskoni ei ehkä ottanut hommaa riittävän vakavasti) sekä rouhittuja, karamellisoituja pähkinöitä. Niin simppeliä ja niin hyvää!

naposteltava, alkupala, jälkiruoka, karamellisoidut pähkinät
Brunssi lopetettiin (buu), ja ehdin jo unohtaa leipästen olemassaolon muutamaksi vuodeksi. Nyt ne kuitenkin muistuivat mieleen, ja päädyimme askartelemaan niitä eräänä laiskahkona sveitsiläisenä iltapäivänä etukäteisjälkkäriksi. Tiedättehän - olisi nälkä, muttei jaksaisi millään vielä kokata. Ongelma ratkeaa kätevästi syömällä vähemmän vaivaa vaativa jälkkäri ensin! 

On varmasti olemassa ihmisiä, joille nämä eivät kyllä täytä jälkiruoan määritelmää. Itse kuulun heihin, jotka eivät pidä ällömakeasta, ja nämä ovat varsin sopiva setti. Karamellisoidessa sokerin määrää miettiessä enemmän on kylläkin enemmän! Luulen, että seuraavan kerran brunssia järkätessäni pöydästä löytyy näitä. Minimaalinen vaiva, mainio lopputulos. Peukku ylös!
naposteltava, alkupala, jälkiruoka, karamellisoidut pähkinät
Sehr lecker und sehr einfach: Baguettescheiben mit Frischkäse und kandierten Nüssen. Absolut empfehlenwert!

Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia