Kummitytöllä oli synttärit ja meikähän halusi tietenkin ommella päivänsankarille jotain. Tilanne on hyödynnettävä niin kauan, kun pehmeät paketit eivät vielä ole täysin tylsiä, yök ja out! Koska kummitytön äiti on suuri kierrätyshommien ystävä, halusin käyttää materiaalina jotain vanhaa vaatettani. Saksien alle päätyi jo kaksi t-paitaani, mutta lopulta silmääni miellytti eniten yhdistelmä kahden Noshin flamé-kankaan jämäpaloista ja toisesta leikkaamistani paidoista. 

Tikkaus muuttui todella helpoksi sen jälkeen, kun olin paikallistanut ompelukoneen mukana tulleen piilo-ommelpaininjalan, jota voi käyttää hyvin myös tikkaamiseen. Jalan avulla etäisyys saumasta säilyy vakiona eikä kangasta tarvitse ohjailla ollenkaan. Sen kuin huristelee vaan menemään!

---

Ajatuksia Saksasta on myös Instagramissa ja Facebookissa.

Unsere Patentochter hatte Geburtstag, und jetzt ist es noch nicht so weit, dass sie sich nur harte Pakete mit Spielzeug oder sonst was Spannendes wünscht. Also muss das ausgenutzt werden und es wird genäht! Da ihre Mutter ein großer Fan von Recycling und Gebrauchtes ist, wollte ich unbedingt ein altes Kleidungsstück von mir benutzen. Ich hatte schon zwei T-Shirts auseinander genommen, aber am Ende habe ich nur ein von denen mit Reststücken vom Flamé-Stoff von Nosh kombiniert. Das Absteppen war so was von leicht nachdem ich festgestellt habe, dass ich einen Blindstichfuß für die Nähmaschine habe, der auch super zum Absteppen ist. Genial war das!

---

Ajatuksia Saksasta ist auch auf Instagram und Facebook.

Kerroinkin jo taannoin blogin Facebookissa muutama viikko sitten järkkäämästäni brunssista. Olin kutsunut kylään kolme suomalaisleidiä, joista kahteen olen tutustunut tämän blogin kautta: he olivat löytäneet Ajatuksia Saksasta jotain kautta, tajunneet asuvansa tässä lähistöllä ja laittaneet sähköpostia. Kolmannen rouvan tapasin spinningissä, hän tunnisti allekirjoittaneen suomalaiseksi Finlaysonin pyyhkeen perusteella. Facebookissa muut ulkosuomalaiset kommentoivat, että suomalaisen tunnistaa ilmiselvien juttujen kuten Marimekon ja Finlaysonin lisäksi jopa kävelytyylistä. Itse oisin maininnut lähinnä aksentin, mitenkäs te muut ulkosuomalaiset? 

Vieraista tuorein tuttavuus kertoi muuttaneensa Saksaan noin vuosi sitten miehensä kanssa ja sanoi, ettei vielä tunne täältä kovin paljon ihmisiä. Aloin muistella omaa alkutaivaltani täällä ja sitä, mikä ulkomaille muuttamisessa oli aikanaan omalla kohdallani helppoa ja mikä vaikeaa. Muuttokuvioihinhan ei liittynyt mitään sen kummempaa dramatiikkaa tai erityistä uskallusta: asiat vaan jotenkin loksahtivat paikoilleen ja puolen vuoden enemmän tai vähemmän ex tempore -visiitti muuttuikin pidempiaikaiseksi jutuksi klassisesti miehen takia. Kielikin oli jo tänne tullessa jokseenkin hallussa ja väikkäripaikka järjestyi helposti, joten en joutunut tuskailemaan ummikkona tai tuskailemaan työnhaun vaikeutta ilman kielitaitoa tai sen kanssa. 

Vaikeaa sen sijaan oli luoda oma kaveripiiri enemmän tai vähemmän tyhjästä. Tutustuin kyllä mieheni kautta ja yliopistolla moniin samanikäisiin ihmisiin, mutta kontaktit rajoittuivat tosi pitkään töihin tai yhteisiin illanviettoihin, joihin mut kutsuttiin nimenomaan mieheni siivellä. Kaikilla oli jo omat kaverinsa ja kesti kauan, ennen kuin pääsin tilanteeseen, jossa koin minulla olevan myös ihan omia ystäviä. Matka sinne oli aika pitkä ja itkin miehelle usein, kuinka kukaan ei koskaan soita minulle. 

Tilanne muuttui pikkuhiljaa, mutta se vaati kärsivällisyyden lisäksi myös omaa aktiivisuutta. Ihan taivahan tosi on, ettei kukaan yleensä tule noutamaan murjottajaa kotoa. Aktivoiduin, kutsuin ihmisiä meille syömään ja otin yhteyttä siihen vaihtovuodelta peräisin olevaan hyvänpäiväntuttuun, jonka tiesin asuvan täällä. Pikkuhiljaa pyörät lähtivät pyörimään ja se oma ystäväpiiri alkoi muodostua. Nyt olen jo muutaman vuoden tuntenut olevani ihan hyvin juurtunut tänne. Meillä on paljon yhteisiä tuttuja ja mulla on omia kavereita, joiden kanssa käydä muutamalla viinilasillisella lauantai-iltaisin, syömässä töiden jälkeen tai mitä ikinä. En tiedä, mitä neuvoisin muutaman vuoden takaiselle juuri tänne saapuneelle itselleni. Ehkä pyytäisin olemaan kärsivällinen, kyllä se siitä.

Neulich habe ich eine Finnin kennen gelernt, die vor einem Jahr nach Deutschland gekommen ist. Als ich mit ihr geredet habe, habe ich an den Anfang meiner Zeit hier denken müssen. Es gab Sachen, die gar nicht so schwierig waren, wie man denken würde. Als EU-Bürger war der bürokratische Aufwand recht überschaubar, die Sprache musste ich nicht lernen und die Doktorandenstelle zu bekommen war recht einfach. Was dagegen recht schwierig war und lang gedauert hat, war meinen eigenen Freundeskreis zu bilden. Ich kann mich noch sehr gut daran erinnern, wie mein Mann mich hat trösten müssen, als ich traurig war, weil mich niemand anruft. Langsam ist es aber besser geworden und ich habe Leute durch meinen Mann und auch alleine kennen gelernt. Mittlerweile fühle ich mich schon recht wohl hier. 

Lastenvaatteissa kanttaukset on musta kivempia kuin perus resorihuolittelut. Kaltaiseni laiskanpulskea henkilö huomaa kuitenkin ongelman toteutusvaiheessa: kanttaaminen  vaatii useita työvaiheita (gasp!) ja lisäksi nurja puoli näyttää väistämättä aika kamalalta. Siis ei kiitos. Elämäni sanoina -Anne kuitenkin retosteli jo joskus aikoja sitten kantinkääntäjällään, ja minähän innostuin heti googlettamaan, mistä on kyse. Kävi ilmi, että tuon oikeastaan vain peitetikkikoneeseen tarkoitetun vehkeen saa teipattua kiinni myös mihin tahansa ompelukoneeseen. Internet kertoi myös, että Ameriikoista saa tilattua näitä ihmekapistuksia aivan sikahalvalla, joten minähän ryhdyin heti tuumasta toimeen. 

Onhan se ihana vekotin! Valmista syntyi yhdellä hurautuksella ja jälki on siistiä. Tilatessa en tosin älynnyt miettiä lopullisen kantin leveyttä (8 mm) suhteessa neppareihin (10 mm). Meidän mies ei enää niinkään hartianappeja tarvitse kuin koristeeksi, mutta muiden pikkuihmisten hommia varten tilasin myös leveämmän kääntäjän. Tässä paidassa onnistuin toki myös kämmimään napin paikan, mutta onneksi sitä ei tarvitse oikeasti juuri availla. Näillä mennään!

Paidan kaavana on Ottobren Sausage dog -body koossa 86 cm, jonka pätkäisin fiilispohjalta paidaksi. Ennen leikkausta olisin toki voinut älytä, että body on tarkoitettu aika hyvin istuvaksi ja sen kaava on siis varmasti hieman kapeampi kuin tähän asti käyttämäni pitkähihaisten paitojen kaava. Tarkoituksena oli tehdä paita reilulla kasvunvaralla, mutta käyttöönhän se päätyi heti ja jää kohta varmaan pieneksikin. Pitää tehdä uusi isompana versiona!

Ich habe mir bei E-Bay einen Bandeinfasser gekauft. Er ist eigentlich für eine Janome Coverlock gedacht, aber man kann ihn mit Tesa wunderbar auf jede Nähmaschine kleben. Er ist total super! Jetzt gelingt das Einfassen in einem einzigen Schritt und das Ergebnis sieht auch links schön aus. Als Schnittmuster habe ich hier den Sausage Dog -Body aus der Ottobre, als Pulli geschnitten. Das Ergebnis gefällt mir sehr gut, nur hätte ich eine Größe größer wählen sollen. Ich habe nicht daran gedacht, dass ein Body wohl enger geschnitten ist als ein Pulli... naja, ein Grund, noch einen zu nähen!

Elämästäni ei tällä hetkellä totisesti puutu tekemistä. Arkipäivät vilahtavat ohi töiden ja kodinhoidon parissa - toisen aikuisen käsiparin puuttumisen huomaa kyllä aikaansaamisen tahdissa - ja viikonloppuisin pyöritetään yhdessä sitä samaa arkea, käydään kaupassa ja bonuksena allekirjoittanut väsää työhakemuksia. Siinäpä varsinainen aikasyöppö! Olen vähän kaivannut blogihommia ja näiden sinänsä hyvin merkityksettömien vilauksien jakamista. Siispä yritän kaivaa niillekin vähän enemmän aikaa!

Tämä kämppä ei kuudenkymmenen neliönsä kanssa ole mikään erityisen suuri kolmelle hengelle, ja uudelle tavaralle ei yksinkertaisesti ole tilaa tai tarvetta. Siksi en oikein jaksa tällä hetkellä innostua sisustushommista ja etenkään pikkuesineistä - enhän edes oikein tiedä, minne tänne laittaisi maljakollisen kukkia niin, että se saisi arvoisensa rauhallisen ympäristön ja pääsisi siellä oikeuksiinsa. Koriste-esineistä sitten puhumattakaan... Ehkä syynä onkin juuri asunnon rajallinen tila, mutta kaikenlainen tavara myös ahdistaa koko ajan enemmän ja koen tarvetta pitää ilmeen rauhallisena siten, että on tilaa hengittää. En ole lähdössä minimalistilinjalle, mutta olen toivonut jo pidemmän aikaa, että meillä olisi vain esineitä, jotka tekevät onnellisiksi. Miksi raahaisin tänne krääsää, joka ei lopulta merkitse kenellekään mitään? 

Vaikka ostan siis erittäin harvoin mitään vailla varsinaista funktiota olevia esineitä katumatta sitä jälkikäteen, ovat nuo häämatkalta Kööpenhaminasta raahaamamme käsinmaalatut laatat kuitenkin ihmeen lähellä sydäntäni. Niitä on kuusi, ja väriyhdistelmää sommiteltiin kaupassa vaikka miten kauan itse keramiikkamestarin kanssa. Joskus ne olivat ihan vaan koristeena pöydällä, kunnes totesimme sellaisen olevan turhaa, ja nyt ne päätyvät välillä lasinalusiksi etenkin, kun meillä käy illallisvieraita. Joskus myös ihan muuten vaan! Minä pidän erityisesti tuosta vaaleanpunaisesta, ja miehen suosikki on tietenkin tummansininen.

Vaikka en oikein edes muista, koska olisin viimeksi istunut sohvalla kolmea minuuttia pidempään, ei täällä toki silti paahdeta pelkästään töitä. Ostin itselleni synttärilahjaksi saumurin, sillä kukas sitä parempia lahjoja osaisi ostaa kuin asianomainen ite. Nyt on siis ommeltu niin paljon, kuin olen suinkaan ehtinyt, sillä uuden kaverin saapuminen talouteen nosti inspiraation taas uudelle tasolle! Haaveilen kyllä vähän erillisestä ompeluhuoneesta, mutta kyllähän nuo kaiketi myös sisustuselementtinä menevät kun asiaan oikein suhtautuu.

---

Ajatuksia Saksasta on myös Facebookissa ja Instagramissa. 

Im Moment kann ich wirklich nicht behaupten, dass ich nicht genug zu tun habe. Unter der Woche verschwinden die Tage dermaßen schnell, dass ich es nur schaffe zu arbeiten und den Haushalt einigermaßen im Griff zu haben. An den Wochenenden wird weiter gemacht mit Waschen, Einkaufen und als Bonus muss ich mich bewerben, was ewig dauert. Ich habe den Blog und die an sich sinnlosen kleinen Texte über den Alltag schon ein bisschen vermisst und versuche, wieder mehr Zeit dafür zu haben!

Unsere Wohnung ist mit 60 Quadratmetern nicht wirklich riesig für drei Personen, und es gibt ganz einfach weder Platz noch Bedaft für neue Sachen. Ich merke es auch immer deutlicher, dass ich eigentlich eher weniger Zeug um mich rum haben will. Ich denke schon länger, dass es schön wäre, wenn wir hier nur Sachen hätten, die uns glücklich machen. Wozu sollte ich Deko mit nach Hause schleppen, wenn es für mich keinen Wert hat? Also kaufe ich selten Sachen ohne Funktion ohne das später zu bereuen. Eine Ausnahme sind die handgemalte Fliesen, die wir auf unserer Hochzeitsreise in Kopenhagen gekauft haben. Sie finde ich immer noch super. Meistens werden sie als Untersetzer benutzt.

Obwohl ich gerade viel um die Ohren habe, ist es nicht so dass ich nur arbeiten würde. Zum Geburtstag habe ich von mir (denn selbst kauft man doch die besten Geschenke!) eine Overlock bekommen, und habe in den letzten Wochen so gut wie jede freie Minute zum Nähen genutzt. Eigentlich träume ich von einem Nähzimmer, aber man kann die Maschinen auch als Einrichtungsobjekte sehen, wenn man es so will...

---

Ajatuksia Saksasta ist auch auf Facebook und Instagram. 

Olen seurannut jo hieman pidemmän aikaa ihanaa Mehukekkerit-blogia, josta saa tosi paljon ideoita käsitöiden tekemiseen kierrätysmateriaaleista. Eipä tosiaan tarvitse kuin katsahtaa omaan vaatekaappiin, kun löytää aikamoisenkin kasan materiaalia jälkikasvun vaatetukseen. Tämän paidan ompelin kahdesta topistani, joissa ei kankaan kunnon puolesta ollut mitään vikaa, olivat vain pääseet mystisesti kutistumaan vuosien saatossa...

Alunperin tarkoituksenani oli laittaa hihojen värit toisin päin, mutta koska hahmotuskykyni ei kuitenkaan riittänyt tähän kankaita leikatessa, värit tulivat nyt näin. Eipä haittaa yhtään! Uutta paidassa on resori ja hartian napit. Helman käänteessä hyödynsin topin helman, joten säästyin yhdeltä työvaiheeltakin. Hartianappien kanssa pöllöilin useammassakin vaiheessa, mutta jos katsoja ei ole turhan tarkkaavainen, jäävät pienet kauneusvirheet huomaamatta. Me olemme tyytyväisiä ja topit tuli käytettyä kokonaan. Seuraavat paidat on jo leikattuna uusiokäyttöä varten!

---

Kärsin tällä hetkellä kohtuullisen akuutista aikapulasta, eikä blogi ehdi kovin usein päivittyä, vaikka ideoita ja asiaa olisi. Blogin Facebook-sivusta on tullut viime viikkoina aika lailla korvaava kanava pikakuulumisille, joten klikkaile itsesi seuraajaksi, mikäli hajanaiset ajatukset kiinnostavat!

Ich lese schon etwas länger den wunderbaren Mehukekkerit-Blog, der immer wieder zum Upcycling inspiriert. Man muss ja in der Tat nur die Kleiderschranktür aufmachen, und schon findet man Material für die Kleidung für den Nachwuchs. Diesen Pulli habe ich aus zwei alten Tops von mir genäht, die vom Stoff her noch völlig in Ordnung waren. Ursprünglich wollte ich die Farben an den Ärmeln andresrum haben, habe sie aber falschrum geschnitten. Macht nichts, der Pulli sieht auch so gut aus! Mit den Knöpfen ist auch einiges schief gelaufen, aber was soll's. Wir sind zufrieden und die Tops wurden komplett benutzt. Die nächsten Oberteile von mir sind schon geschnitten für neue Zwecke!

---

Ich habe im Moment sehr viel zu tun, und wegen des Zeitmangels gibt's hier im Blog leider nicht so oft Neues zum Lesen. Die Facebook-Seite des Blogs ist dafür etwas aktiver geworden, und ich melde mich oft dort mit Kleinigkeiten aus dem Alltag. Du kannst Ajatuksia Saksasta also gerne dort folgen, wenn du magst!

Viime päivinä ja viikkoina olen tehnyt töitä, ommellut, kestinnyt ystäviä ja itkenyt. Olen itkenyt kotona ja töissä. Kukaan ei varmasti ole voinut välttyä pakolaisuutisilta ja aiheeseen liittyvältä keskustelulta. Saksaan, Suomeen ja muualle pyrkivät ja saapuvat ihmiset on helppo ohittaa lukuina tietokoneen ruudulla tai sanomalehdessä, kunnes pysähtyy miettimään, mitä ne tarkoittavat. Olen lukenut perheistä, joilla oli varaa lähettää vain poikansa pitkälle matkalle Eurooppaan siinä toivossa, että edes he selviäisivät hengissä, ihmisistä, joilta poliisi katkaisi käden yhdellä välietapeista, ja lukemattomista toisistaan eroon joutuneista perheistä. Olen nähnyt valokuvia ihmisistä, jotka ovat matkassa yksin ja joilla ei ole mukanaan ainuttakaan esinettä, joka muistuttaisi heitä kodistaan. Kaikista pahinta oli kuitenkin lukea pariskunnasta, joka saapui Saksaan hieman ennen lapsensa syntymää. Kotimaastaan lähtiessään heillä oli ollut mukanaan myös kolmivuotias poikansa, joka oli itkenyt pakolaislautalla niin paljon, että sen kuljettaja oli hermostunut ja heittänyt hänet laidan yli mereen.

Olen itkenyt tuota poikaa, joka olisi aivan hyvin voinut olla oma lapseni. Ei ole mitenkään minun ansiotani, että hänellä on turvallinen lapsuus maassa, jossa vallitsee rauha. En myöskään aio väittää, ettenkö olisi muuttunut herkemmäksi lapsen saatuani. Jokainen kuva pakolaislapsista saa miettimään, että nämäkin lapset ovat joillekin maailman rakkaimpia. 

Asuinkaupunkini on ottanut pakolaiset sydäntä lämmittävän avoimin käsin vastaan, ja kaikenlaiset vaate- ja tavaralahjoitukset ovat toistaiseksi kielletty, koska ne eivät yksinkertaisesti mahdu enää mihinkään. Vaatteille ja tavaroille osoitettu suuri halli täyttyi muutamassa päivässä lattiasta kattoon ja vapaaehtoisia on joka arkipäivä hurja määrä lajittelemassa lahjoituksia ja jakamassa niitä pakolaisille. Me osallistumme lahjoittamalla rahaa, koska sitä tarvitaan. Meillä on ja täytyy olla varaa siihen. Vauvan talvivaatteita ja muuta on odottamassa sitä hetkeä, kun lahjoituksia aletaan taas ottaa vastaan. Oletko sinä jo auttanut pakolaisia?

In den letzen Tagen habe ich geweint. Zu Hause, im Büro und auf dem Heimweg. Jeder hat ja schon viel zum Thema Flüchtlinge gelesen, ich auch. Diese Menschen werden leicht nur als Zahlen auf dem Bildschirm oder auf Papier betrachtet. Ich habe viele Geschichten gelesen, über Familien, die es sich nur leisten könnten, ihre Söhne nach Europa zu schicken in der Hoffnung, dass wenigstens sie überleben würden und über zahlreiche Menschen, die auf dem Flucht den Kontakt zu ihren Familienmitgliedern verloren haben. Das schlimmste war aber ein Pärchen, das kurz vor dem Geburt ihres Kindes im Deutschland angekommen ist. Am Anfang ihrer Reise hatten sie auch einen dreijährigen Sohn mit ihnen, der auf dem Flüchtlingsboot aber so viel geweint hat, dass die Schlepper ihn ins Meer geworfen haben. 

Wegen dieses Junges habe ich geweint, denn er hätte auch mein Sohn sein können. Es ist ein reiner Zufall, dass mein Kleiner eine glückliche und friedliche Kindheit hat. Wir mussten irgendwas machen, und so haben wir Geld gespendet. Das können und müssen wir uns leisten. Hast Du schon geholfen?