(Luonnon)kosmetiikkaa Saksasta

helmikuuta 04, 2016


En kuulu niihin, joiden kylpyhuone pullistelee purkkeja ja puteleita joka lähtöön ja vähän vielä varallekin. Kaikenlainen liiallinen tavara ahdistaa, joten hallussani on yleensä vain välttämättömät tuotteet, jokaista yksi kappale. Optimaalisimmassa tapauksessa siis puhdistusmaito, rasva ja kuivalle talvi-iholle lisäksi vaikkapa seerumi, silmänympärysvoide, shampoo, suihkusaippua ja vartalovoide. Nyt kävi niin hassusti, että näistä kuudesta-seitsemästä oli loppunut neljä, joten jouduin ostoksille.


Saksassa asumisen yksi hyvä puoli (niitä on toki useita muitakin!) on luonnonkosmetiikan laaja saatavuus ja Suomeen verrattuna edullinen hinta. Kosmetiikka yleensäkin on täällä jostain syystä aika reilustikin Suomea halvempaa, ja luonnonkosmetiikka kuuluu tähän samaan kastiin. Hinnan lisäksi kivaa on tosi laaja saatavuus: jokaiselle käyttäjälle ja lompakolle löytyy sopiva tuote.

Oma linjauksenihan on hankkia laatua määrän sijaan - vaikkei tuotteen hinta toki kuljekaan automaattisesti käsi kädessä sen laadun kanssa. Kosmetiikaltani haluan ehdottomasti pientä luksusta - kauniita pakkauksia ja ihanan tuntuisia voiteita. Sitä löytää meidän pienestä, luonnonkosmetiikkaan erikoistuneesta liikkeestä, joka ei näytä yhtään ituhipiltä vaan on ihanan valoisa ja selkeälinjainen. Tässäpä myös yksi kiva juttu: nykyään luonnonkosmetiikka on aivan yhtä salonkikelpoista kuin se perinteinenkin.

Ich gehöre eindeutig nicht zu denen, die das Bad voll mit Kosmetik haben. Je weniger, desto besser! Manchmal passiert dann aber so was wie jetzt: ALLES wird gleichzeitig leer. Da ich weder Reinigungsmilch, Geschichtscreme, Augencreme noch Shampoo hatte, war Einkaufen angesagt. Die Marke mawiLove (kommt aus Hamburg, glaube ich) habe ich neulich entdeckt, was mich sehr freut: ihre Cremes sind genau das richtige für meine eher trockene Haut!

Saattaisit myös pitää näistä

4 kommenttia

  1. Mä olen myös Saksassa asumisen aikana siirtynyt lähes yksinomaan luonnonkosketiikkaan tai vegaanikosmetiikkaan. Mulle on toistaiseksi kelvannut kaikki halvemmatkin merkit eli käytän pitkälti kemikalioiden omia merkkejä. Muutaman kerran olen ostanut esim Weledaa tai Dr Hausckaa, mutta en ole huomannut niiden olevan yhtään sen parempia. Hiuksetkin värjään nykyään Santen kasviväreillä :) Blogiurani alussa kirjoitin pienen jutun luonnonkosmetiikasta http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/2015/11/11/luonnonkosmetiikkaa/ mutta pitää ehdottomasti kirjoittaa laajempi juttu vielä kaikista suosikkituotteistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käytetään aika paljon DM:n oman merkin tuotteita suihkusaippuoina ja shampoina - kuten sanoinkin jo toisaalla, niin ne rasvat ei vaan toimi mulla. Ihoni on niin naurettavan kuiva, etten kertakaikkiaan ole onnistunut löytämään mitään riittävän kosteuttavaa ja samalla meikin alle sopivaa. Weleda ja Hauschka eivät myöskään tehneet tässä autuaaksi :/ Mut onneksi valinnanvaraa tosiaan on, ja myös meikän korppuiholle löytyy hyviä tuotteita!

      Poista
  2. Voi, olen niin kateellinen Saksan halvasta luonnonkosmetiikasta. Siellä päin käydessä (harvoin tosin) pitää aina täydentää meikkikaappia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! Mua suorastaan ihmetyttää, ettei lähipiiri ole vielä alkanut tilata multa juuri mitään Suomessa käydessä.

      Poista