Uuteen maahan kotiutuminen: ihmisten vaikutus
helmikuuta 16, 2016
Olen tässä seuraillut London and beyond -blogin kirjoittajan Lenan muuttoa Saksan Düsseldorfiin. Hän ei ole oikein vaikuttunut Saksasta eikä ole toistaiseksi viihtynyt täällä mitenkään erityisen hyvin. Aloin tässä miettiä, mitkä tekijät vaikuttavat kotiutumiseen uuteen maahan muuttaessa.
Itsehän esimerkiksi asun keskikokoisessa kaupungissa, jonka keskusta tuhoutui sodassa aivan täysin. Kaikki Saksaa tuntevat tietävät, että se tarkoittaa susirumia taloja, jälleenrakennuksen aikana taisi nimittäin olla vähän muutakin mietittävää kuin arkkitehtuuri - ja silloin varmaan makukin suosi harmaita laatikoita. Luulen, että muutamatkin meillä kyläilleet ovat miettineet, eikö ulkomaille muuttaessa nyt olisi voinut valita vähän raflaavampaakin mestaa. Jos nyt Saksassa haluaa pysyä, niin olisihan täälläkin ollut vaikka Berliini, joka on jo ihan eri sfääreissä.
Kotiutumisen kannalta tärkeää on tietenkin oman luonteen sopivuus ympäröivään paikkaan. Rauhaa rakastava pieneltä paikkakunnalta tuleva tuskin viihtyy meluisassa miljoonakaupungissa, ja yhtä vähän pesunkestävä kaupunkilainen maaseudun uneliaassa pikkukylässä, josta on pitkä matka vähän joka paikkaan. Mutta jos reunaehdot ovat jotakuinkin kunnossa, mitkä ovat ne tekijät, jotka määrittävät sen, viihtyykö tulokas siellä missä on?
Väittäisin, että monien muiden tekijöiden ohella sosiaaliset suhteet ja rutiinit ovat tosi tärkeässä roolissa kotiutumisessa. Paikalliset ystävät ovat olennaisia. Kotiutuminenhan on tavallaan tunne siitä, ettei tarvitse lähteä mihinkään, että elämä soljuu eteenpäin siellä, missä sijaitsee. Luulen, että sitä kotiutuu monenlaiseenkin paikkaan, kun vaan ympärille rakentuu se oma sosiaalinen verkosto. Ihmisethän sen kaupungin tai kylän pitkälti tekevät: jos tuntee olonsa tervetulleeksi ja löytää samalla aallonpituudella olevia ystäviä, on huomattavasti helpompaa mieltää asuinpaikkansa kodikseen kuin yksinäisyyttä potien.
Mielenkiintoisia ovat myös ne pariskunnat, joiden toinen osapuoli on kotoisin eri maasta. Suuri osa ulkomaille muuttavista siis. Mieheni on saksalainen, ja koska luonnollisesti pidän hänestä, onko mielenlaatuni siis automaattisesti sellainen, että viihdyn todennäköisesti myös hänen kotimaassaan? Vai oppiiko sitä tykkäämään ajan kanssa puolison maasta, koska se nyt vaan on perheessä niin erityisessä asemassa? Jos olisinkin rakastunut vaikka italialaiseen, kotiutuisinko siis helpommin ja nopeammin eteläisiin maihin? Mitä mieltä olette?
42 kommenttia
Haha, kyllä mä ainakin tunnustan, että monet piirteet, joista miehessä pidän, on juuri niitä "saksalaiseksi" miellettäviä, tai ainakin mun mieltämiä. Reiluus, ahkeruus, analyyttisyys, luonnon arvostaminen. Samankaltaisista ihmisistä koostuvassa ympäristössä on helppo viihtyä; pidin Saksasta jo ennen kuin pidin saksalaisestani. Vastaavasti en uskoisi rakastuvani "eteläeurooppalaistyyliseen" ihmiseen, jolle kotiin päin pelaaminen sääntöjä venyttäen on ihan okei, jolle riittää terassin repsottavan laudan korjaaminen jesarilla ja sekin mañana, ja jonka mielestä roskat voi heittää auton ikkunasta pihalle. En missään nimessä väitä, että "kaikki espanjalaiset ja italialaiset sluibailee ja huijaa!!!11", vaan mun henkilökohtaisen kokemuksen mukaan keskimäärin joissain kulttuureissa asioita tehdään useammin tavalla, joka ei mulle itselle ole niin okei, kun taas toiset istuu paremmin mun omaan ihannemuottiin, ja esimerkin mukaisia henkilöitä löytyy ihan Koti-Suomestakin. Reilun, ahkeran ja luontoa arvostavan italialaisenkin seurassa vietän mielelläni aikaa - mahdollisesti sitten niistä ympäristötekijöistä enemmän kettuuntuen kuin jossain muualla.
VastaaPoistaMäkin pidin Saksasta jo ennen miehen löytämistä. Halusin koulussa ehdottomasti lukea pitkän saksan, ja olinhan mä ollut täällä vaihdossakin ennen kuin tulin takaisin ja löysin tuon miehen. Että sikäli saksalaisen löytyminen puolisoksi ei toki ollut mitenkään suuri yllätys :) Tänne oli myös helppo kotiutua, kun minkäänlaista kulttuurishokkia ei oikein koskaan tullut.
PoistaJuuri tänään oli puhetta siitä, kuinka usein ulkomaille rakkauden puolesta muuttavat ovat itse asiassa jo pidemmän aikaa olleet valmiita lähtöön – silloin on ehkä ihan normaalia, että ulkomaiset puolisokandidaatitkin tulee huomioitua kotimaisia kosijoita mielenkiintoisempina? Omalta osaltani ainakin olen huomannut kv-ihmisiä tavatessani olevani automaattisesti kiinnostuneempi tutustumaan saksankielisiin, koska koen ko. kulttuurialueen huomattavasti lähemmäksi sydäntäni ja oletan sieltä tulevien olevan todennäköisesti enemmän samalla aaltopituudella. Siitäkin huolimatta, ettei tällä olettamuksella välttämättä ole mitään todellisuuspohjaa.
VastaaPoistaPs. voiko todella olla, että me ollaan joskus käyty kahvilla, ja mä olen ottanut jonkun säälittävän keksin, kun tyyppi on syönyt päänkokoisen korvapuustin? Onko kuva kenties ollut lavastettu? O.o
No se on kyllä ihan totta. Ulkomaisen puolison löytäminen ylipäänsäkin vaatii yleensä jonkinlaista kansainvälistä aktiivisuutta, eihän ne kuitenkaan normaalitilanteissa juuri taivaalta eteen tipahda.
PoistaJa siis kyllä juuri näin tapahtui! Tää oli se keissi, jolloin mun pääruoka (en muista oliko se joku salaatti vai mikä) oli kertakaikkisen pahaa, jolloin totesin että onneksi voin aikuisena jättää sen syömättä ja ostaa tilalle jättikokoisen pullan. En tiedä sitten oliko sulla joku terveysintoilu menossa vai mikä toi keksi oli.
Minä olin brittihullu jo ennen kuin olin Britanniassa edes käynyt, ja ensimmäisen matkan jälkeen päätin tulla tänne yliopiston jälkeen ainakin vuodeksi. Kielen osaaminen ja kulttuurin ja tapojen tunteminen auttoivat tosi paljon heti alussa, mutta kyllä se sosiaalinen verkosto ja kaverit ovat ne tärkein tekijä pitempiaikaisen viihtymisen kannalta. Arki kun on arkea joka paikassa ja kivaankin paikkaan kyllästyy, jos ei tunne olevansa tervetullut tai kuuluvansa sinne. Brittisiippa tuli sitten kuvioihin myöhemmin:rakkaus maahan tuli ennen miestä! :-D
VastaaPoistaMullakin maa tuli ennen miestä :) Mutta kunnolla tunsin kotiutuneeni tänne vasta, kun se oma kaveripiiri oli löytynyt. Tässä pelkkä siippa ei vielä riittänyt.
PoistaMielenkiintoista pohdintaa. Me olemme kokonaan suomalainen perhe ja miehen työpaikan perässä tulleet Saksaan. Ja olen viihtynyt oikeastaan alusta asti hyvin. Etukäteen en ollut mikään Saksa-fani, suorastaan olin pitänyt Saksaa liian tylsänä maana ja kieltäkin rumana. Että ennakkoluuloista huolimatta olen maahan kuitenkin tykästynyt ja huomannut, että minulla ja saksalaisiksi mieltämilläni asioilla onkin paljon yhteistä. Hmm, että olenkohan mäkin sitten vaan tylsä :D
VastaaPoistaToi on kyllä todella yleinen kuva Saksasta! Mä kyllä ihan autuaasti myönnänkin olevan aika tasainen tyyppi, voisihan joku ehkä tylsäksikin luonnehtia. Että ehkä siksi viihdynkin täällä hyvin ;)
PoistaOlen asunut tähän mennessä pidemmän jakson seitsemässä eri maassa, yhdeksässä eri kaupungissa. Oma kokemukseni on se, että joihinkin paikkoihin kiintyy aika lailla heti, toisiin saattaa asettua ajan kanssa kun omat kuviot selviävät ja ympärille löytyy omanhenkisiä ihmisiä, mutta niin kuin käy joidenkin ihmistenkin kanssa joihinkin maihin ei vain koskaan kiinny tai niistä kunnolla innostu. Vaikka miten haluaisi ja asenne olisi sinänsä kohdillaan. Ystäviäkin voi löytyä ympärille mutta vaikka heihin kiintyy ei ympäristöön oikein kuitenkaan.
VastaaPoistaMinä en koskaan oikein todella innostunut Jamaikasta eikä tästä Sudanistakaan taida koskaan tulla todellista kotia. Sen sijaan Englantiin ja Belizeen rakastuin ja Yhdysvalloistakin löysin ajan kanssa omat juttuni. Kun meidän kohdalla on tällä hetkellä joka tapauksessa kyse väliaikaisista kotimaista on ehkä helpompi hyväksyä se, ettei tunne kunnolla asettuvansa. Mutta kyllähän sitä koko ajan elämästä jotain puuttuu jos ei tunne kuuluvansa sinne missä on.
Kansalaisuuden vaikutuksesta sen verran, että mun mieheni on italialainen mutta en katso rakastuneeni hänessä italialaisuuteen niinkään kuin moniulotteisen persoonallisuuteen johon kuuluu toki myös elementtejä miehen kotimaasta ja kansallisuudesta. Ennen kaikkea mies kuitenkin mielestäni muistuttaa arvoiltaan ja uskomuksiltaan ja elämäntavoiltaan minua itseäni. Vakka on löytänyt kantensa :) Mutta mehän emme toisaalta asukaan miehen kotimaassa vaan meidän elämäämme värittää ja ohjaa tämä kiertolaisuus.
Kiitos kommentista! Toivoinkin, että te useammassa maassa asuneet kertoisitte kokemuksianne. Vain kerran uuteen maahan muuttaneena voikin oikeastaan vaan sanoa, että joko kotiutui tai ei - olisiko se sujunut jossain muualla helpommin tai vaikeammin, jää arvoitukseksi.
PoistaMäkään en osaa sanoa rakastuinko miehessäni niinkään hänen saksalaisuuteensa - ihan kuin sinäkin, satuin vaan löytämään rinnalleni varsin samanlaisen henkilön arkeani jakamaan. Mutta mietin, että koska hän nyt sattuu olemaan saksalainen ja kai ihan kohtuullisen tyypillinen maansa edustaja, mahdanko itse myös sen takia viihtyä täällä niin hyvin. Eihän näihin mitään absoluuttisia vastauksia toki saa, mutta musta on kiva miettiä silti! :)
Minä niin toivoin, ettei meidän perhe olisi muuttanut Saksaan :D Mielummin johonkin Etelä-Euroopan maahan.. Mutta Kölniin tultiin ja tyytyväinen olen. Omia ennakkokäsityksiä Saksasta olen joutunut muuttamaan kyllä. Omaan viihtyvyyteen on vaikuttanut ensin asuinalue ja uusi koti johon muutettiin.. Ja sen jälkeen kun alkoi sosiaalinen verkosto muodostua, niin koko paketti.
VastaaPoistaIhan lähiympäristö ja asunto on kyllä varmasti tosi tärkeitä! Jos koti on kaunis ja itselle sopiva ja lähellä riittää tekemistä ja ihasteltavaa, on alussa helpompi pysyä positiivisena. Ja kuten Facebookin puolella jo todettiin, on oma asenne varmasti tärkein kotiutumiseen vaikuttava tekijä siten, että jos on negatiivinen, ei varmaan sopeudu vaikka mitä tekisi. Tämä ei toki tarkoita että positiivisella asenteella kotiutuisi mihin tahansa...
PoistaHeh, tosiaan et varmastikaan ollut ainoa, jolla oli Saksasta erinäisiäkin ei niin positiivisia ennakkokäsityksiä. Mistähän nekin kaikki kumpuavat ja miksi ne ovat niin tiukassa?
Québeciin en sopeutunut. Koin siellä jatkuvaa ulkopuolisuuden tunnetta ja podin yksinäisyyttä. Olen sosiaalinen ihminen, mutta siellä onnistuin löytämään itselleni vain kolme ystävää - joista yhdestä tuli mieheni. En tiennyt mitään mieheni kotimaasta ennen häneen tutustumistaan. Eikä kumpikaan meistä tiennyt paljoakaan Saksasta ennen tänne muuttoamme. Mutta tänne olemme kotiutuneet. Ehkä on hyväkin, että odotukset eivät olleet hirmuisen korkealla, niin maa on päässyt yllättämään positiivisesti. Mutta allekirjoitan kyllä sen, että ystävyyssuhteisen solmimisella on paljon merkitystä sopeutumiselle.
VastaaPoistaMistä muuten on postauksen eka kuva? Muistan nähneeni samanlaisen maiseman Thessalonikissa.
No sehän on juurkin Thessalonikista, olin siellä pari vuotta sitten viikon konferenssimatkalla. :)
PoistaUlkopuolisuuden tunne on kyllä tehokas este sopeutumiselle. Pitäisi kuitenkin tuntea olevansa osa yhteiskuntaa eikä vaan irrallinen saareke jossain sen keskellä tai paremminkin ulkopuolella. Kiva, että Saksa tuntuu nyt mukavammalta!
Tästä asuinpaikkateemasta tulee taas mieleen koulussa saksan kirjassa ollut tarina KLIK
VastaaPoistaHehe, tota en ollutkaan lukenut aiemmin. Mutta noinhan se usein menee.
PoistaItselläni on edessä muutto Darmstadtiin, Saksaan ensi kesänä ja mielessäni pyörii juurikin näitä asioita. Mietin jo etukäteen miten voin itse vaikuttaa kotiutumiseen. Eniten jännittää miten iso vaikutus siihen on kielitaidolla? Valitettavasti saksani ei ole vielä mitenkään kehuttavalla tasolla, joten ainakin sen intensiivisellä opiskelulla koitan vähentää ulkopuoliseksi jäämistä. Vaikea arvioida, miten kauan menee, että tuntee voivansa todella kommunikoida paikallisten kanssa heidän äidinkielellään.
VastaaPoistaAi oot muuttamassa tänne! Me siis asutaan Darmstadtissa, en tosin tiedä ollaanko täällä vielä kesällä. Meidän työkuviot on tällä hetkellä ihan levällään. Mitäs oot tulossa tekemään ja tarviitko apua tai vinkkejä?
PoistaKärsivällisyyttä varmasti tarvitaan aluksi. Paljon riippuu myös siitä, miksi saapuu - jos tulee vaikkapa yliopistoon niin muista ulkkareista ja tuurilla piakkoin myös saksalaisista saa kohtuullisen helposti seuraa. En tiedä miten pitkään olet lukenut tätä blogia, mutta oon kirjoittanut näistä sopeutumishommista aiemminkin. Tuolta ulkosuomalaisuus-tägin alta löytyy tekstejä aiheesta.
Oi kiva, en tiennytkään! Olen jo valmistunut ja työelämässä suomessa, mutta halutaan saksalaisen poikaystäväni kanssa vihdoin asettua samaan maahan asumaan. Isoin haaste on siis työpaikan löytäminen, jota olen jo suomesta käsin pitkään etsinyt, mutta totesin ettei se täältä käsin tule onnistumaan varsinkin kun saksan taidotkin ovat vielä alkeellisella tasolla.
PoistaKiitos vinkistä, lLöysin blogisi vasta äskettäin, joten täytyy ehdottomasti lukea noita aikaisempiakin tekstejäsi.
Darmstadtissa on jo tullut paljon vietettyä aikaa ja poikaystävän ystävien kautta oppinut jo tuntemaan ihmisiä sieltä, joten sinänsä tiedän mihin olen muuttamassa, mutta tietysti se oman paikan ja omien juttujen löytäminen alkaa vasta kun pääsee asettumaan aloilleen.
Joo uskon, että työpaikan tosiaan löytää paljon helpommin täältä käsin, ja se saksan kielen taito on kyllä tärkeää. Tietenkin riippuu alasta, mutta esim. meidän insinöörienkin kohdalla, jotka siis kuitenkin periaattessa käytämme työssämme paljon englantia, eikä asiakaskontakteja lainkaan välttämättä ole yms., tuntuu että työpaikan löytää huomattavasti iisimmin jos sitä hakee saksaksi. Mutta varmasti löydät täältä jotain helpommin kuin poikaystäväsi Suomesta! Ja Darmstadt on musta kiva paikka asua. Täällä on yliopiston, GSI:n, ESOCin ja isojen firmojen kuten esim. Merckin takia paljon ulkomaalaisia, joten kukaan ei katso kieroon vaikka puhuisikin vähän epämääräisempää saksaa. Joka paikkaan pääsee kätevästi pyörällä ja sijainti on mukavan keskeinen, lentoasemallekin pääsee nopeasti. Ja onneksi kaikki kaupunginosat ei ole niin karseita kuin toi keskusta :)
PoistaMä kirjoitin tosiaan näistä sopeutumisjutuista vaikkapa täällä http://ajatuksiasaksasta.blogspot.de/2015/09/vaikeinta-ulkomaille-muuttamisessa.html ja täällä http://ajatuksiasaksasta.blogspot.de/2015/11/ulkomaille-muuttaminen-kieleen.html. Hyvä ettet tule tänne ihan yksin, toki helpottaa jos tuntee jo muitakin tyyppejä. Kyllä se oma kaveripiirikin siitä pikkuhiljaa muodostuu! Jos haluat, voit laittaa sähköpostia jos haluat jotain vinkkejä tai kokemuksia näin tänne muuttaneen suomalaisen näkökulmasta. Osoite on ajatuksiasaksasta(a)gmail.com :)
Itsekin olen insinööri, mutta täytyy varmaan rohkeasti vain alkaa kokeilemaan tuota työnhakua myös saksaksi. Tähän asti olen kirjoittanut kaikki hakemukset englanniksi eikä sillä ole irronnut kuin muutama kielteinen vastaus sähköpostitse.
PoistaKiitos, löysin noista sun teksteistä jo paljon hyviä vinkkejä ja ajatuksia omaankin muuttoon. Laitan sähköpostia jos jotain kysyttävää ilmenee...varmasti enemmän kun muutto lähestyy tai elämä saksassa on jo todellisuutta :)
Joo kärsivällisyyttä varmasti vaaditaan. Ei ne saksankieliset hakemuksetkaan ole välttämättä nopea avain onneen... Olen tässä itsekin etsiskellyt töitä jo vähän pidemmän aikaa, ja suurin osa vastauksista on ollut geneerisiä kiitos mutta ei kiitos -sähköposteja. Nyt onneksi pääsin sentään haastatteluun, joten tiedän että oon sentään tehnyt ilmeisesti jotain myös oikein! Ootko hoitanut CV:n kuntoon eli otattanut tai ottanut kunnon Virallisen Hakemuskuvan saksalaiseen tyyliin?
PoistaJuuri tänään saksankurssilla puhuttiin ihan samoista jutuista!Itse olen vasta reilut puoli vuotta asunut täällä Saksassa, ja en kyllä voi vielä sanoa kotiutuneeni. Onneksi nyt kielikurssin ansiosta oma kaveripiiri on alkanut vihdoin muotoutua, sillä ei se poikaystävä ja hänen kaverinsa vaan aina riitä. Uskon myös, että kielen oppimisella on suuri vaikutus, sillä tottakai ihmisiin tutustuminen ja ystävien löytäminen käy helpommin mitä enemmän maan kieltä puhuu. Mutta kuten edellä jo muutamat sanoivatkin, toisiin paikkoihin sitä vaan kotiutuu helpommin, jopa ihastuu, mutta jotkut paikat eivät koskaan saa sitä erityistä paikkaa sydämestä. Tällä hetkellä minun on vaikea uskoa, että erityisemmin rakastuisin Saksaan koskaan, mutta uskon, että kotiutuminen on silti mahdollista, kunhan vain löydänsen oman paikkani ja sosiaalisen piirini täältä. Niinhän sitä sanotaan, että kaikkeen tottuu ;) Ja eihän sitä tiedä, ehkä vuoden päästä tilanne onkin jo aivan toinen ja olen menettänyt sydämeni tälle maalle... Tietysti oma asenne on ehdottoman tärkeä sopeutumisessa! Itsellänikin toisinaan tuntuu olevan siinä hieman korjaamista, mutta pikkuhiljaa :)
VastaaPoistaTosiaan hiljaa ja kärsivällisesti hyvä tulee! Mulla ekat ehkä pari vuotta oli vähän hankalia, kun niitä omia kavereita ei ollut kovin paljoa ja tuntui siis, että olin poikaystävän varassa. Hiljalleen ne omat kuviot sitten siitä syntyivät eikä enää itketä yhtään :) Ja ne asennevaihtelut on ihan normaaleja. Kyllä mäkin alussa valitin usein, kuinka Saksassa se ja se asia on tehty Väärin, vaikka siis maasta tykkäänkin. Jossain vaiheessa tämä väheni, ilmeisesti tajusin että asiat vaan voi tehdä niin monella tavalla että on turhaa käyttää energiaa valittamiseen.
PoistaMä oon naimisissa ranskalaisen kanssa. Me asuimme ensin 10v Pariisissa ja nyt oleeme asuneet 4v Kanadassa. Mieheni ei ole tyypillinen ranskis. Hän rakastaa Suomen hienotunteisuutta ja pidättyväisyyttä (tiettyyn asteeseen), minä taas olen puhelias ja avoin tamperelainen. Pidän ranskalaisen kulttuurin tavasta arvostaa kauneutta ja arkipäivän tyyli juttuja.
VastaaPoistaJoo, uskon että tiettyyn pisteeseen saakka suomalaisten hieman pidättyväisempi tapa ilmaista itseään voi tuntua virkistävältä. Tietenkään ihan överiksi ei tarvitse vetää ;)
PoistaMulla on kokemusta vaan yksinmuuttamisesta, joten ystävien löytäminen heti alkuun on erittäin tärkeää. Olen asunut ulkomailla kuudessa eri maassa yhteensä noin viisi vuotta, joten uskallan sanoa, että mä kotiudun oikeastaan aina sillä sekunnilla kun matkalaukun avaan.
VastaaPoistaSaksasta mulla oli paljon ennakkoluuloja, enkä pitänyt edes kielestä. Jostain kumman syystä ihastuin Hampuriin ihan totaalisesti. Viime vuosi ei ollut helppo, eikä ystäviä ollut niin paljon kuin nyt, mutta Hampurin tapahtumat keväällä ja kesällä saivat mut liikkumaan kaupungilla paljon yksinkin. Ja se niistä tapahtumista syntynyt viihtyisä tunnelma jäi päälle. Löysin myös paljon paikkoja, joissa viihdyin - koti mukaanluettuna.
Vaikka mä kotiudunkin helposti, uskon, että sen tunteen eteen pitää tehdä töitä. Jos jää kökkimään Skypen ja Facebookin ääreen ja juttelee vaan kotiväelle tai vanhoille kavereille, miten siinä muka voi alkaa pitämään uudesta kotikaupungista? Eivät ne uudet ystävät soita ja pyydä minnekään, jos niitä ei ole tavannutkaan. En ole ihan varma, mutta uskoisin tuon kotona kökkimisen olevan myös todennäköisempää silloin, jos muuttaa uuteen maahan parisuhteen toisena osapuolena.
Olen melko varma että tuossa kotona kökkimisen vaarassa puolison vuoksi tullessa on perää. Yksin saapuessa on "pakko" aktivoitua, ellei halua sitten olla ihan yksin. Jos kotona on jo puoliso, on sinne helppo jäädä möhisemään ja surkuttelemaan itseään. Tän ainakin huomasin omalla kohdallani alussa. Tässäpä muuten yksi asia, jonka huomaan muuttuneen tässä Saksassa viettämieni vuosien aikana - nykyään olen paljon avoimempi uusien ihmisten kanssa ja ehdotan herkästi itsekin vaikka kahvilatreffejä tai kutsun tyyppejä brunssille - on kivaa tutustua uusiin ihmisiin, ja yleensä hekin ilahtuvat aloitteesta. Ennen arastelin kamalasti ihan turhaan!
PoistaOlen asunut Suomen lisäksi kolmessa maassa kussakin vähintään 2 vuotta ja Saksassa jopa kahteen kertaan. Eka kerralla Saksa tuntui jotenkin mukavammalta. Uutuudenviehätystäkö? Ei, uskon että se viihtyminen/sopeutuminen on kiinni siitä onko elämän eri osa-alueet - työ, perhe, sosiaalinen verkosto, terveys - "hallinnassa". Mutta hyvin paljon myös ne aiemmat kokemukset vaikuttaa eli mistä tulee ja miten hyvin viihtyi siellä. Mulla mies ei ole saksalainen, varmaan hyvä niin. Värittää sekin elämää kun omassa kodissa saa kokea toisenlaista arkea :-).
VastaaPoistaToi on aivan totta. Toki se oma perusfiilis vaikuttaa paljon - jos suuret linjat ovat kunnossa, on paljon helpompi olla avoin ja positiivinen.
PoistaMinä uskon, että toiseen maahan kotiutumisessa keskeisimmät kriteerit ovat oma tahto ja kiinnostus kohdemaan kulttuurista ja elämäntavasta. Kaikki muu tulee sitten, jos on tullakseen.
VastaaPoistaMulle kävi niin, että kun parikymmentä vuotta sitten ensimmäisen kerran päräytimme moottoripyörillä Italian kamaralle, maa tuntui heti vievän mukanaan elinvoimaisuudellaan. Siihen asti en juurikaan ollut ollut Italiasta kiinnostunut, mutta katson, että kyseinen reissu on alkupamaus. Poksahdus, jota seurasi vuosien tapahtumaketju, minkä seurauksena olen nyt täällä. Se oli rakkautta maahan, ei yhteen ihmiseen. Samanhenkinen kumppani saappaasta löytyi rinnalle vasta useita vuosia myöhemmin.
Monta unelmaa Italiasta on jo karissut matkan varrella, mutta aina maa vaan jaksaa yllättää. Niin hyvässä kuin pahassa :) Mutta täällä on hyvä olla.
Ihanaa että viihdyt siellä! Toi onkin parhaillaan yksi ulkomailla asumisen parhaita puolia: se tunne, että on itse valinnut maan jossa asuu siksi, että tykkää olla juuri siellä. Se lisää kiitollisuudentunnetta ja onnellisuutta ihan pikkujuttujenkin takia :)
PoistaMinusta kaikki alkaa omasta asenteesta. Jos suhtautuu alunperin positiivisesti maahan niin jaksaa opetella kieltä, tutustutua paikan erikoisuuksiin, luoda kontakteja... Eikä se silloinkaan käden käänteessä tapahdu. Ihmeellistä kyllä muihin maihin en Saksan jälkeen oikeen saanut otetta, en jaksanut panostaa. Jos eka maa olisi ollut jokin muu kuin Saksa, tilanne olisi mahdollisesti toinen. Onnekseni pääsin palaamaan Saksaan.
VastaaPoistaKävikö sitten niin, että Saksa oli sulle niin sopiva, että muut tuntuivat jotenkin hailakoilta? En tiedä onko kyseessä sama ilmiö, mutta oon huomannut muutamalla useamman kohteen sisältämällä lomamatkalla, että jos ensimmäinen paikka on ollut erityisen ihana, on seuraavissa ollut havaittavissa pientä asennevammaa riippumatta siitä, oliko se ansaittua vai ei. Mutta kiva että pääsit takaisin tänne, jos täällä kerran viihdyt!
PoistaUseammassa maassa asuneena täytyy myöntää, että sopeutuminen on sellainen paletti, johon vaikuttaa tosi monta tekijää. Puoliso - jos on, ollaanko hänen maassa vai kolmannessa. Kaikkien perheenjäsenten työkuviot- täytyykö etsiä hikipäissään jotain oman alan ulkopuolelta vai muutettiinko maahan duunin takia, miten pitkiä päiviä perheenjäsenet tekee ja onko tämä kaikille ok. Harrastukset - voiko jatkaa niitä omiaan vai onko kenties iloisena etsimässä uusia. Ystävät - jaksaako hakea uudet, paikallinen puoliso auttaa tässä alkuun, loppu tarvii hoitaa itse. Kielet - pitääkö opetella uusi vai mennäänkö samoilla, ja miten pitkälle niillä pääsee. Tärkeimpänä toki oma asenne. Joskus muutto voi tulla niin olan takaa, että kulttuurisokki iskee jo ennen maahan pääsyä. Silloin on vaarassa "syrjätyä", varsinkin jos ei useampi ym. oikein natsaa. Positiivinen asenne on tärkeä, koska alussa kaikki takkuaa - ennen kuin saa edes jotain noista ym. kuntoon.
VastaaPoistaLisäksi vielä noista ym. eri asiat on eri ihmiselle tärkeitä. Toisille riittää pelkkä puoliso, toisille pelkkä työ, jotkut tarvii vähän kaikkea. Sekin vähän vaihtelee, mitä missäkin elämänvaiheessa tarvitsee: vaikka viime muuton jälkeen tärkein asia oli harrastukset, voi seuraavaksi pelkkä unelmaduuni riittää.
Erittäin hyvä tiivistelmä! On tosiaan ihan ensiarvoisen tärkeää pysytellä positiivisena. Itse kuulun varmasti noihin, jotka tarvitsee vähän kaikkea: pitää olla oma paikka yhteiskunnassa (tämä sisältää ehdottomasti työpaikan eli jotain järkevää tekemistä kodin ulkopuolella), paikallisia ystäviä ja muutenkin kertakaikkiaan semmonen olo, ettei ole irrallisessa kuplassa. Huomasin sopeutuneeni, kun tunsin kuuluvani tänne saksalaisten joukkoon.
PoistaNoiden jo mainittujen asioiden lisäksi kotiutumiseen vaikuttaa monesti myös sellainen tunne ja fiilis, jota ei välttämättä osaa selittää tai jonka syitä ei itsekään tiedä. Joissakin paikoissa vain tuntee olonsa kotoisaksi vaikka heti, kun taas joihinkin paikkoihin ei oikein millään muodostu tunnesidettä. Itse asuin useamman vuoden Münchenissä, josta palasin vähän aikaa sitten Hampuriin, jossa olin ollut aiemmin vaihtarina. Hampuri on aina ollut minulle "saksalainen kotiseutu", kun taas München tuntui monen vuoden jälkeenkin jotenkin vieraalta. Vaikka sinänsä tunsi kaupungin ja tiesi, miten siellä mikäkin toimii, niin silti oli aina sellainen olo, että sitä kaikkea katsoo jotenkin ulkopuolisena. Hampurissa taas koen olevani kotona. En oikein osaa selittää, mistä se johtuu. On toki asioita, joista erityisesti pidän Hampurissa, esimerkiksi vesistöjen runsaus, mutta ei se pelkästään selitä tuota tunnetta.
VastaaPoistaMielenkiintoinen näkökulma tämäkin. Ja tosiaan, onhan kaupungeillakin ihan omat sielunsa. Just pohjoisen Hampuri tai toisena esimerkkinä vaikka Berliini ei varmasti ole "sama asia" kuin München, vaikka kaikki Saksassa sijaitsevatkin. Samanlaistahan se on tavallaan Suomessakin: joku viihtyy Tampereella, joku toinen taas jossain muualla.
PoistaAsumme Saksassa. Olen jo vanhempi nainen. Suomalainen mieheni käy töissä ja viihtyy täällä erittäin hyvin ja miksipä ei viihtyisi. Minä olen kotona. Lapsia meillä ei ole. Tässä lähtökohdat.
VastaaPoistaMinulla oli todella positiivinen kuva Saksasta ennen tänne mieheni perässä muuttoani. Olin ollut useilla, useilla eripituisilla työmatkoilla eri puolilla maata ja olimme myös paljon matkustaneet maassa. Jo muutamassa maassa asunneena en vastustellut tänne tuloa vaan olin onnesta soikeena ja hirvittävän innoissani.
Olin Suomessa lukenut aikoinaan lyhyen saksan (=kielioppia päntännyt), mutta en oikein puhua osannut (enkä osaa muuten vieläkään). Kielikoulu tappoi innostukseni kieleen (saan ajatuksestakin pahat stressi oireet) ja sen mukana meni vähitellen innostus koko maahan.
Voi olla jos minulla olisi ihmiskontakteja (muitakin kuin mieheni), niin tilanne olisi varmaankin toinen. Tiedä häntä. Kodinulkopuolisia töitä minä en täältä saa, koska kuten eräs ulkomaalainen rouva kerran hyvän huomion tehneenä sanoi: “meille on tarjolla vain siivoojan tai vanhustenhoitajan töitä”. Niinpä niin. Kunpa olisi edes terve selkä.
Asumme oikein mukavannäköisessä, vauraassa kaupungissa, jossa asuu, minun mielestäni, outoja ihmisiä tai ehkä minä olen se outo ja olen itse väärässä paikassa. Nyttemmin ei oikein päässä muuta pyörikään kuin että pääsisi pois. Mutta minne? Missä olisi kotini? Menisinkö jonnekin yksin ja jättäisin mieheni tänne? Näitä on mietittävä ennenkuin itsensä “rikkoo”.
Eli jos olisin tiennyt sen mitä nyt teidän, niin en olisi sanonut miehelleni sillon Suomessa asuessamme, että saat hakea töitä mistä haluat...
t, "oma suu ankanpojan turma"
Voi, uskon että tilanne on todella vaikea! Uskon, että asia on kuten sanoit eli että muut kontaktit eli ne omat ystävät muuttaisivat paljon. Oletko selvittänyt, onko paikkakunnallanne tai siellä lähistöllä vaikkapa suomalaisia? Meitähän tuntuu olevan joka puolella Saksaa. Suomalaisiin olisi varmasti helpompi tutustua kuin paikallisiin, jos saksa ei oikein taivu. Miten harmi, että kielikurssi oli niin inhottava! Et varmasti ole ainoa, jolle näin on käynyt. Mua hämmästyttää suuresti se taipumus korostaa virheitä kielen opiskelussa, kun tärkeintä olisi kuitenkin oppia puhumaan. Ihan sama meneekö kielioppi oikein vai ei! Saksa on vielä ehkä vähän hankala kieli oppia aluksi, kun on noita artikkeleita ja sijamuotoja eli potentiaalisia virhepaikkoja.
PoistaVarmasti tilanteenne pitäisi muuttua johonkin suuntaan, eihän voi olla että vain toinen viihtyy ja toinen pystyy vain miettimään haluavansa muuttaa pois. Onko vaikkapa Facebookin suomalaiset Saksassa -ryhmä sinulle tuttu? Siellä voisi kysellä, löytyisikö lähiseuduilta seuraa. Varmasti ihan muutamakin oma kontakti nostaisi mielialaa ihan sieltä pohjamudista. Tai jos tarvitset juttuseuraa, niin voit laittaa mulle sähköpostia koska vaan, osoite on ajatuksiasaksasta@gmail.com. Tsemppiä!
Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus ja hyviä pointteja kommenteissa myös. Mä olen aika lailla samaa mieltä kun Terhi, sopeutumiseen vaikuttaa niin monet tekijät. Olen elämäni aikana asunut monessa eri maassa ja enemmän tai vähemmän sopeutunut jokaiseen. Voisin kuvitella, että jos kohtaa paljon vastoinkäymisiä uudessa paikassa heti alkuunsa, on sopeutuminenkin paljon vaikeampaa. Erityisen tärkeää on lähteä ulos neljän seinän sisältä ja pitää mieli avoinna. Muutto on varmasti helpompi, jos ollaan toisen kotimaassa, mutta sitten taas kolmanteen maahan muutettaessa voi tilanne olla haastava, varsinkin jos ei itsellä ole mitään mielekästä tekemistä ja suunnitelmaa (opinnot, työ yms.)
VastaaPoistaEn ollut koskaan ajatellut asiaa, mutta nyt näitä kommentteja lukiessa tajusin myös, että minäkin ihastuin mieheni kotimaahan jo vuosia ennen mieheen tutustumista ja ehkä se vaikutti asioiden edistymiseen meidän tavattua :)
Musta on ihanaa, että tätä on kommentoitu näin runsaasti! En varmaan koskaan kyllästy miettimään näitä ulkomailla asumiseen liittyviä kuvioita.
PoistaLuulen kanssa, että alun ongelmat vaikeuttavat kaikkea. Olen myös melko varma, että ihan naurettavillakin pikkuseikoilla kuten ensimmäisen kuukausien säätilalla on yllättävänkin suuri vaikutus - täällä esimerkiksi on ollut jo viikkokausia ihan kamala ilma, harmaata, sateista ja plus viisi astetta. Jos aurinko paistaa lämpimästi ja ulkona on kaikki vihreää, melkein jokaisen mieli on iloisempi ja avoimempi kuin tällä säällä. Kesällä tai eteläisemmissä maissa on siis ehkä helpompi lähteä liikkelle positiivisella asenteella niissäkin vaikeammissa muutoissa, joissa maahan tulee esimerkiksi puolisonsa mukana ilman omaa, tavallaan valmista paikkaa yhteiskunnassa.