Sunnuntain lounassalaatti

helmikuuta 09, 2014

herkullinen lounassalaatti, helppo lounassalaatti
Olen jo pidemmän aikaa huokaillut lukiessani Kotivalossa-blogin Katrin salaattiluomuksista. Asiahan on myös omasta mielestäni niin, että hyvä ja ruokaisa salaatti (jossa on hyvä kastike, tätä ei saa unohtaa!) on ruoista parhaimpia. Meillä on kuitenkin syöty hyvin harvoin salaatteja, koska en ole mukamas keksinyt, mitä niihin laittaisi, jotta lopputulos olisi jotain muuta kuin jäävuorisalaatti-tomaatti-kurkkuseos ja myös veisi nälän. 

Nyt kuitenkin ryhdistäydyin ostosreissulla ja kahmin heviosastolta mukaan vähän kaikkea, mistä tykkään sillä ajatuksella, että kyllä ne maistuvat myös yhdessä. Näin kävi, ja nälkäkin pysyy poissa tuntitolkulla. Bonuksena tietenkin se ihanan kevyt olo, joka salaattipäivinä tulee kaupan päälle. Riemastuin niin, että päätin tehdä lounassalaatin tästälähtien vähintään kerran viikossa. 

Onhan salaatin ainesten listaaminen jotenkin vähän huijausta, jos hommaa kutsuu reseptin jakamiseksi. Koska kuitenkin itse kaipailen aina inspiraatiotönäyksiä mitä salaatteihin tulee, saattaa joku teistäkin ilahtua.

Lounassalaatti höystettynä halloumilla ja rypäleillä

Salaattiseos
paprikaa
kurkkua
retiisejä
viinirypäleitä
avokadoa
herneenpalkoja
auringonkukansiemeniä
halloumijuustoa
krutonkeja paistettuna pikaisesti siitä leivästä, jota sattuu uiskentelemaan keittiössä (leikkele siivu leipää kuutioiksi ja paistele öljyssä pannulla. Jos haluat, voit paistaa kaverina vaikkapa myös vähän valkosipulia lisämakua tuomaan)

Hunaja-sinappikastike:
Ota teelusikka käteen ja laita mukiin hieman enemmän sinappia kuin hunajaa (esim. 1 tl ja 1/2 tl). Lorauta sekaan öljyä ja hieman vettä ja lisää suolaa ja pippuria myllystä. Maistele kastiketta niin tiedät, onko se makunystyröillesi sopivaa. Sekoita salaattiin.


Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Todella hyvän kuuloinen kombo!! J a tuota kastikettahan täytyy kokeilla, mä olen vähän perinteisiin jämähtänyt niissä. Heh, oikein nauratti - ihan kun mä olisin joku salaattiasiantuntija.. :D Hyvää viikkoa! Erityisesti siitä salaattipäivästä tulee taatusti mahtava!

    VastaaPoista
  2. Hehe, no ainakin oot aika inspiroiva noine salaattipostauksinesi :) Nyt pitää vaan selvittää, kuinka monta purkkia salaattipäivinä pitää oikein ottaa mukaan... Hyvää viikkoa myös sinne!

    VastaaPoista