Varustautumista vauva-arkeen

helmikuuta 16, 2014

Aloitimme uuteen tulokkaaseen liittyvien hankintojen teon tosi aikaisin. Johonkinhan sitä täytyy ihmisen saada uuteen asiaan liittyvä energiansa ja ilonsa purettua. Nyt meillä alkaakin olla kaikki mieleen tuleva välttämätön hankittuna, kun kävimme perjantaina hakemassa turvakaukalon isofixeineen ja vähän muuta sälää. Olisivathan nuokin voineet vielä hieman odottaa, mutta alkoi uhkaavasti vaikuttaa siltä, että perheen kangasvalinnoista pääasiallisesti vastaavan tahon himoitsema kuosi alkoi kadota kaupoista. Saimme vielä omamme ja olemme tyytyväisiä.

Miehellä on pari työkaveria, joiden puolisot kuulemma nauttivat raskaana olosta niin, että suorastaan harmittelivat sen aikakauden loppumista. Teoriassa ehkä ymmärrän, mutta en kyllä kuitenkaan. Tämä vuosi on lähtenyt käyntiin aika laahaavasti, ja usein olenkin miettinyt että kersa saisi jo saapua, jotta saisin sentään edes taas käyttää rautavarantojani yksin, jolloin ne ehkä riittäisivätkin johonkin. Tämä epämääräinen odottelu ei myöskään oikein sovi mielentilaani: jos jälkikasvua on kerran tulossa, niin voisihan se nyt sitten saapuakin jo niin päästäisiin asiaan. Etenkin, koska väsyttää niin, etten oikein pysty ymmärtämään, mitä erinäiset raskausaiheiset informaatiopläjäykset tarkoittavat sanoessaan, että energisestä keskiraskaudesta olisi hyvä nauttia vaikkapa matkustelemalla. Hyvä kun tässä jaksaa käydä edes töissä, eikä sitä varmaankaan nyt oikein lasketa virkistäväksi matkaksi.

Olen kyllä etäisesti tietoinen siitä, ettei lapsen saapuminen tosiaankaan tarkoita energiatasoni salamannopeaa palautumista ja pelkkiä rentouttavia hetkiä uutta tulokasta silitellen. Sitä uudenlaista väsymystä ja unenpuutetta lienee vaan parasta harmitella vasta, kun moiseen on aihetta. 

Saattaisit myös pitää näistä

6 kommenttia

  1. Jotenkin hauska huomata, että joku muukin ajattelee ihan samoja asioita keskiraskaudessa. Täällä mennään viikolla 22+5, enkä malta odottaa että saan oman ruumiini vain omaan käyttööni :)

    Jos innostusta löytyy, lukisin mielelläni enemmän vauvahankinnoista ;)

    Mies taas tuumaa, että haluaa vielä nauttia meidän kahdenkeskisestä arjesta. Näin se menee eri tavalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas! Täällä on tänään käynnissä (muistaakseni) viikko 26+6, eli vähän edellä, mutta aika samassa vaiheessa :) Tossa ennen joulua olin iloinen ja seesteinen raskaana oleva henkilö, mutta tänä vuonna ei ole nyt oikein lähtenyt. Mies taas on iloinen siitä, että mahassa kasvaa joku, mutta samaa kärsivällisyyttä ei ole havaittavissa. Sillä on kyllä vielä väitöstilaisuus tässä välissä, joten ehkä on ymmärrettävää, että ajatuksia riittää muuhunkin...

      Voin kyllä yrittää saada aikaan jonkinlaisen kirjoituksen siitä, mitä on tullut hankittua. :)

      Poista
  2. En itse jäänyt kaipaamaan ainakaan sitä loppuraskauden olotilaa, missä yöllä piti erikseen herätä vaihtamaan asentoa ja se toiselle kyljelle punkeaminen tuntui keskipitkältä salitreeniltä. Potkuja mahassa tuli kyllä hetkeksi vähän ikävä, mutta mitään muuta harmittavaa en raskaudesta loppumisesta löytänyt. Ei enää levottomia jalkoja öisin, halleluja!

    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, niitä mulla ei oo vielä ollutkaan. Odotan saapuvaksi.

      Poista
  3. Ehkä se väsymys tosiaan on erilaista, mutta kyllä minä viihdyn enemmän tässä mahattomassa olotilassa! :) Minulla raskausaika oli helppo ja lähes oireeton, mutta en nyt siitä mitenkään nauttinut.. Ihana kuosi istuimessa! Kiva, että saitte mieluisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika oireettomasti on kyllä menty täälläkin, tämä raudanpuutos nyt on akuutein ongelma nyt, kun migreeneistä on päästy (toivottavasti) eroon. Eli sinänsä ei ole edes hirveästi valittamista :) Vaan ei tää kyllä silti elämäni tähtiaikoihin lukeudu vaikka miten yrittäisin.

      Mekin tykätään istuimesta kovasti! Kivan raikas ja neutraali :)

      Poista