Taloudessamme juhlitaan suomalaista isänpäivää, vaikkei tuo isä suomalainen olekaan. Tänä vuonna otimme varaslähdön ja päätimme isänpäivän olevan tänään, ensi sunnuntai kun ei aikataulujensa puolesta oikein minkäänlaiseen juhlimiseen sovellu. 

Isänpäivän aamiaista ei tänä vuonna tarjoiltu sänkyyn, sillä tarjolla oli vohvelitacoja. Rapeaksi paistettujen vohveleiden sisällä oli kreikkalaisesta jogurtista, porkkanasoseesta, kanelista ja hunajasta sekoitettu täyte timjamilla maustettujen banaanien ja pähkinärouheen kaverina. Kuulostaa jännältä, maistuu varsin hyvältä! Ja vohvelit, nehän ovat aina hyvä idea. 

Entiseen asuntoomme ei ollut mahdollista hankkia verhoja, eivätkä ne sinne olisi oikein sopineetkaan. Täällä uudessa on perinteisemmät ikkunaratkaisut, ja kyllähän näihin klassiset sivuverhot kävisivät - jos osaisi päättää millaiset hankkisi ja organisoisi jostain ensin kattoon kiinnitettävän verhokiskon. 

Verhojen valinta tuntuu jokseenkin mahdottomalta. Niiden pitäisi sopia sohvaan, muutaman viikon päästä toivottavasti saapuvaan nojatuoliin, mattoon (siinäpä toinen todella kinkkinen hankinta, jonka toteutuminen kestänee vielä ikuisuuden!)  ja sohvatyynyihin. Tyynyjä vaihtelen tunnetusti noin kolme kertaa vuodessa enkä todellakaan osaa nyt sanoa, millaiset ovat vuorossa vaikkapa ensi keväänä. Helpointa olisi siis jättää koko verhot ostamatta. Pimennykseen emme niitä tarvitse, koska talossa on ikkunaluukut. Mutta onko täällä vähän kylmän kalseaa ilman verhoja? Äänimaailmakin on ehkä vielä hieman kaikuva, joten joko muhkeampia mattoja tai jonkinlaisia muita tekstiilejä asuntoon pitäisi vielä saada. 

Tykkään näistä meidän ikkunoista tosi paljon, ja niiden peittäminen tai edes ympäröinti verhoilla olisi kyllä toisaalta tosi sääli. Jäänemme pohtimaan tilannetta hamaan tulevaisuuteen pojan huonetta lukuunottamatta, sinne mulla on jo kangas odottamassa ompeluinspiraatiota. 

Gardinen - ja oder nein? Die Wahl der passenden Kandidaten wäre auf jeden Fall nahezu unmöglich, also bleibt es erstmal so. 

Ilokseni voin kertoa, että vihdoin, jotakuinkin neljän vuoden harkinta-ajan jälkeen olemme siinä pisteessä, että emme ole pelkästään päättäneet investoida siivouspalveluihin vaan olemme myös ottaneet yhteyttä niitä tarjoavaan firmaan. Sopimus on matkalla ja ensi kuussa aloitetaan!

Miehen aloittaessa työt muualla mainitut vajaat neljä vuotta sitten olin jo sitä mieltä, että siivooja olisi mahtava idea. Päätimme silloin kuitenkin maksaa ensin häät, sitten vauvan tavarat, sitten jotain en edes muista mitä ja niin edelleen. Nyt kuitenkin yhteistä aikaa on kertakaikkiaan niin vähän (miten se tuntuukin vähenevän samaa tahtia taaperon kasvaessa?), että myös rahoistaan tarkempi mieheni oli vakuuttunut investoinnin tärkeydestä. Kumpikaan meistä ei siivoa mielellään, ja vaikka meillä onkin yleensä kohtuullisen perussiistiä etenkin nyt, kun asunto on edellistä tilavampi, keksimme parempiakin tapoja käyttää aikaa.

Siivooja tulee siis käymään kerran viikossa, ja arvioi asunnon nähtyään tarvitsevansa näiden sadan neliön siivoamiseen kaksi tuntia. Olen ihan täpinöissäni tästä! Toki meidän pitää silti kaivella imuri säännöllisesti itsekin esiin keittiön järjestykseen saattamiseksi pojan ruokailuhetkien jälkeen, mutta se saakin sitten riittää. Ah!

On mielenkiintoista seurata ystäväpiirin asennemuutosta siivouspalvelujen kohdalla. Puhuessani aiheesta ensimmäistä kertaa sain vielä kuulla muutamia "ettekö saa kuutakymmentä neliötänne siivottua itse" -kommentteja, mutta yhtäkkiä kaikilla on siivooja. Niin se siirtyminen jatko-opiskelijoista työssäkäyviksi perheenisiksi ja -äideiksi muuttaa tilannetta. Yhden ystävämme sanoin: aika on nykyään paljon arvokkaampaa kuin raha. 

Olen kuullut huhuja lähistön söpöistä viinitarhakylistä ja muista pikkukaupungeista. Niiden lisäksi myös täällä kotikulmilla käyskentely (totuuden nimissä emme ole juuri muualle ehtineetkään) tuntuu ihanan erilaiselta. Aivan kuin sitä pysyisi hieman virkeämpänä nyt, kun ei ole vielä ehtinyt uppoutua rutiineihin ja hukata silmäänsä kaikille yksityiskohdille. Tai sitten tämä kaikki uusi vain edesauttaa ylikierroksille joutumista: niin tai näin, en ole ehtinyt enkä myöskään malttanut istua sohvalla sitten kesäkuun alkupäivien.

Kaikesta kiireestä huolimatta uusi arkikin tuntuu jotenkin helpolta ja kepeältä. Ja miksipä ei tuntuisi, käynnissä on aivan hurmaavan lämmin ja aurinkoinen loppukesä. Yritin tässä miettiä, milloin olen viimeksi pukeutunut pitkiin housuihin - en muistanut. Välihuomautuksena tosin mainittakoon, että vähän viileämmätkin lämpötilat olisivat sinänsä ihan jees - helteille sopivien byrookelpoisten vaatteideni valikoima on nimittäin naurettava, ja koska olen vielä nykyään töissä täydet viisi päivää viikossa ensimmäisten kuukausien kolmen sijaan, pitää loppuviikosta ihan keskittyä miettimään, mitä ihmettä sitä pistäisi päälleen. Kymmenen astetta vähemmän ja ongelmani olisivat huomattavasti pienempiä!

Kuvat ovat todistusaineistoa siitä, että olemme me kyllä kaikesta kiireestä ja keskittymiskyvyttömyydestä huolimatta ehtineetkin johonkin. Muinoin kesken pahimman muuttokaaoksen (asunnossa ei keittiötä, ei kylppärin kaappeja, sängyssä ei pohjasäleikköä, joka paikassa laatikoita) sisko saapui kylään. Koska sää oli mitä mainioin, sattui olemaan syntymäpäiväni eikä meitä totuuden nimissä kiinnostanut viettää aikaa kylppärin lavuaarissa talouden kahta laatikoista kaivettua lasia tiskaillen, päätimme siirtyä jonnekin. Nyt olemme siis nähneet ainakin Speyerin, lähistöllä olevan söpön pikkukaupungin. Havaitsimme rennon meiningin, pastellinvärisen keskustan ja kivan ison puiston. Tästä on hyvä aloittaa tutustuminen uuteen seutukuntaan!

Keksin hetki ennen muuttoa, että voisinkin tehdä keittiön vetimet itse. Oikeastaan haaveilin alunperin Superfrontin messinkisistä vetimistä, mutta totesin niiden maksavan aivan liikaa muuhun keittiöbudjettiimme nähden. Koska en löytänyt mitään muuta silmääni miellyttävää, päätin ryhtyä tuumasta toimeen.

Vedinten tekemiseen tarvitaan:

Mallailin ensin paperisuikaleiden avulla sopivaa kokoa vetimille, ja leikkelin sitten nahasta pätkiä pyöröleikkurilla. Liimasin lenkit yläosistaan yhteen, jotta vetimet pysyisivät kasassa, ja puristin niitä vielä hetken yhteen ruuvipuristimella. Tämän jälkeen tehtäväksi jäi vielä porata ruuveille reiät sopivaksi katsomiini kohtiin. Kiinnitystä varten haimme rautakaupasta tuollaisia pultteja (ruuveja? Niitä tasapäisiä joka tapauksessa) ja muttereita. 21 vedintä maksoivat yhteensä noin 35 euroa. 

Vaalea nahka ei toki ole erityisen kosteuden- tai liankestävää. Sitä varten rasvasin lenksut nahkarasvalla ennen niiden kiinnitystä (mitään ytyjä kengänhoitoaineita en halua keittiön kahvoihin). Kyllä nuo varmasti hetken päästä näyttävät erilaisilta kuin nyt, mutta eipä se haittaa. Ne on niitä kuuluisia elämän jälkiä! Uusien vetimienkin teko on varsin helppoa ja nopeaa siinä vaiheessa, kun vaihtaminen alkaa olla ajankohtaista. 

Hier sind die Griffe für die Küche! Nachdem ich nichts Bezahlbares gefunden habe, das mir gut genug gefallen hätte, habe ich entschieden sie selber zu machen. Mit Lederrohlingen aus Ebay ging alles super schnell und unkompliziert. Mit dem Ergebnis bin ich sehr zufrieden!

Wir wohnen jetzt seit zwei Wochen in der neuen Wohnung. Es sieht immer noch aus, als hätte jemand eine Bombe reingeschmissen, aber heute wird sich hoffentlich einiges ändern: unsere Küche wird endlich geliefert! Ich glaube, sie wird echt schön. Die Wand mit meiner Lieblingstapete sieht schon mal super aus!

Siskoni pyöritteli muuten silmiään puhuessani Lausannesta suomalaisittain. Lausanne. Sehän kuuluu samaan sarjaan kuin Peugeot, joka on siis suomalaisen suussa Peugeot eikä Pösöö (saksalaiset tuppaavat kyllä nauramaan sinut pihalle jos puhut Peugeotista, kokeile vaikka). Kyllä näin on. 

Asiaan. Berniin suuntautuneen matkani aikana alkoi vaikuttaa uhkaavasti siltä, että viettäisimme sunnuntain sisätiloissa sadetta pidelleen. Toiminnan naisina otimme kuitenkin kohtalon omiin käsiimme ja tutkimme, mistä päin Sveitsiä löytyisi parempaa säätä. Maahan on niin pieni, että useimpiin paikkoihin voi hyvin tehdä ihan vaan päiväretken. Asiantuntevan pohdinnan jälkeen tarjolla olevista vaihtoehdoista valikoitui toteutettavaksi Lausanne (kävikö muillekin niin, että koko nimi alkoi nyt kuulostaa ihan kummalliselta?), johon pääsee Bernistä junalla reilussa tunnissa. 

Tämä onkin mahtavaa Sveitsissä: ihan hetkessä olet aivan erilaisessa paikassa, joka on suurella todennäköisyydellä vähintään yhtä kaunis kuin se, josta lähdit! Lausanne on Genevejärven rannalla, ja jokainen allekirjoittaneen tunteva tai tätä blogia lukenut tietää, miten kovasti pidän yhdistelmästä sinivetinen järvi - taustalla siintävät vuoret. Ja kyllä tuolla silmät sekä sielu lepäsivät. En koe pienintäkään tarvetta oleskella vedessä uiden tai veneillen, mutta vietän mielelläni aikaa veden äärellä. Sinistä pintaa katsellessa kokee aivan vertaansa vailla olevan rauhan. Ja ne vuoret siellä vastarannalla...! 

Aikamme satamassa kierreltyämme kävelimme vielä lämpimässä auringonpaisteessa pitkin kaupunkia. Lausannen keskusta sijaitsee jyrkässä rinteessä, ja talojen välistä pilkahteli jatkuvasti paraneva alppijärvimaisema. Haimme jäskikiskasta Mövenpickiä, Sveitsissä kun oltiin, ja mietin, ettei tällaisessa paikassa asuva ihminen varmaan voi olla täysin onneton. 

Der Sonntag, den wir in der Schweiz verbrachten, sah recht regnerisch aus. Die Wettervorhersage für Lausanne war jedoch viel besser als für Bern, also fuhren wir mit dem Zug dorthin. Eine wunderschöne Stadt! Ich LIEBE die Kombination aus See und Bergen. 

Oli aika, jolloin paikallisessa lempiravintolassani tarjoiltiin sunnuntaisin brunssia, jonka vertaista en ole onnistunut löytämään täältä. Se ei ollut valtavan suuri, mutta tarjonta oli sitäkin parempaa. Esillä oli muun muassa aina satsi patonkisiivuja, joiden päällä oli älytön kasa tuorejuustoa (kuvassa leipiä tekevä siskoni ei ehkä ottanut hommaa riittävän vakavasti) sekä rouhittuja, karamellisoituja pähkinöitä. Niin simppeliä ja niin hyvää!

Sehr lecker und sehr einfach: Baguettescheiben mit Frischkäse und kandierten Nüssen. Absolut empfehlenwert!