Marc Chagallin ikkunat Mainzissa

joulukuuta 05, 2016

St Stephan kirkko Mainz, Marc Chagall ikkunat

En lukeudu ihmisiin, jotka käyvät joka reissulla katsastamassa paikalliset kirkot, eikä suhteeni uskontoonkaan ole mitenkään päin intohimoinen. Sovittuamme blogitreffit Mainziin ehdotin kuitenkin, että kävisimme katsomassa yhtä kirkkoa. Aivan vanhankaupungin liepeillä olevassa St. Stephanissa on nimittäin jotain varsin erityistä: Marc Chagallin ikkunat. Ne ovat itse asiassa viimeiset, jotka Chagall suunnitteli elämänsä aikana.

St Stephan kirkko Mainz, Marc Chagall ikkunat

St Stephan kirkko Mainz, Marc Chagall ikkunat
Valon siivilöityminen ikkunoiden sinisen eri sävyjen läpi loi ihan omanlaisensa tunnelman. Olen aina pitänyt sinisestä. Se rauhoittaa ja palauttaa ihmisen tasapainoon. Kirkot ja kappelit taas ovat parhaimmillaan paikkoja, joihin hälinä ei ylety ja joissa tuntee voivansa levähtää uskosta tai sen puutteesta riippumatta. 

St Stephan kirkko Mainz, Marc Chagall ikkunat
En siis ole kirkkoihminen, enkä missään nimessä luonnehtisi itseäni myöskään taideihmiseksi. Me insinöörit olemme joskus vähän tällaisia. Joistain jutuista kuitenkin tykkään, ja nämä ikkunat ovat yksi niistä. 

Saattaisit myös pitää näistä

4 kommenttia

  1. Saitpa upeita kuvia niistä otettua. Mä jouduin kunnon kameran puutteessa tyytymään tallentamaan sinisen tunnelman vain mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kirkko oli kyllä vaikea kuvattava. Nämäkin vaativat jälkikäsittelyä, jotta ikkunoiden värit sai kunnolla esiin.

      Poista
  2. Rakas Stepu! On niitä kirkkoja tullut nähtyä yksi jos toinenkin, mutta harvassa rauhoittaa niin paljon kuin tuo. Siinä sinisessä valossa on vaan sitä jotain.

    VastaaPoista