Lisää päiväkotipaitoja Noshin kankaista

toukokuuta 31, 2015

Housujen lisäksi pojan vaatekaapin sisältö alkoi näyttää myös seuraavan koon paitojen kohdalla aika olemattomalta. Eräänä hyvin väsyneenä perjantai-iltana kaivelin siis esille pinon kankaita ja aloitin sarjatuotannon. Aikaa ompeluun ei edelleenkään ole varsinaisesti liikaa, mutta kyllä nämä melkein viikon sisään kuitenkin valmistuivat. Kankaat ovat jälleen kaikki Noshilta. Olen jäänyt niihin vähän jumiin, mutta minkäs teet! Vaatteet eivät mene pesussa miksikään (valitettavasti parin pesun jälkeen täysin nyppyyntyneitä ja muodottomaksi venyneitäkin lastenvaatteita on tässä taloudessa nähty...) ja kuosit ovat tosi kivoja. 
Koska aikaa ja energiaa ei tosiaan liiemmin ole, menin sieltä missä aita on matalin eli käytin jälleen samaa paidan kaavaa (White Rabbit, Ottobre 1/2011) kuin aina ennenkin. Pidensin paitaa hieman ja lisäsin olkapäälle napit, jotta pukeminen olisi vähän jouhevampaa. Mulla ois pari muutakin kokeilemisen arvoista kaavaa mielessä, mutta nyt otin mieluummin vähän varman päälle. On siinä hyvätkin puolensa: ahkeran harjoittelun jälkeen suoritus alkaa olla aika optimoitu ja olen kaikin puolin tosi tyytyväinen lopputulokseen. Lisäksi sain vihdoin käytettyä jo hetkinen sitten tilaamaani keltaista resoria, joka ei tähän mennessä oikein tuntunut sopivan mihinkään. 

Oma lempparini on BMX-paita, jonka väriyhdistelmä on musta ihana. Mies taas tykkää eniten raitaversiosta. On nää kyllä kaikki kivoja!

P.S. Blogilista lopettaa toimintansa tänään. Jos luet vielä sitä kautta, siirry ihmeessä seuraamaan Ajatuksia Saksasta jotain muuta reittiä! Vaihtoehtoina ovat vaikkapa Facebook, Bloglovin, Blogipolku tai Instagram (@oili_ajatuksiasaksasta).
  



Der Kleine hat kaum Pullis in der nächsten Größe gehabt, also habe ich drei neue genäht. Ich habe im Moment wirklich nicht viel Zeit, aber nach einer Woche waren sie fertig. Die Stoffe sind wieder von Nosh. Vielleicht langweilig, aber ich finde sie wirklich toll! Die Qualität ist super, beim Waschen passiert gar nichts (andere Beispiele gibt's leider auch öfter als es einem lieb wäre...) und die Designs gefallen mir sehr gut. Da alles jetzt zeitlich etwas optimiert gehen muss, habe ich statt was Neues zu probieren wieder (wie immer) den White Rabbit aus der Ottobre 1/2011 als Schnitt benutzt, nur etwas länger geschnitten und mit Schulterknöpfen (wie immer).

Mein Liebling ist der BMX-Pulli, da ich die Farben so toll finde. Mein Mann dagegen mag den gestreiften am liebsten. Hach, sie sind alle einfach toll! 
Verlinkt: Made4BOYS

Saattaisit myös pitää näistä

6 kommenttia

  1. Toi turkoosin ja keltasen yhdistelmä on kyllä tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Mä älysin ihan vahingossa, että sehän ois hyvä, kun tota keltaista resoria sattui pyörimään kankaan lähellä :)

      Poista
  2. Sehr schön geworden :-) ich mag die Äpfel am liebsten! Die Noah-Stoffe gefallen mir im Netz immer nicht so gut (und deswegen kauf ich sie nicht) und dann vernäht find ich sie doch super. Ich sollte ihnen eine Chance geben! LG Eva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja solltest du! Ich finde sie echt toll. Eine Sendung ist auch wieder unterwegs, diesmal gibt's vor allem was für mich selbst :)

      Poista
  3. Sullahan on kunnon tekstiilitehdas pystyssä. :) Kivoja värejä minustakin, kyllä noissa vaan kelpaa pienen päiväkotiin mennä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, unohdin vastata! Joo, oon jäänyt ihan koukkuun näihin ompeluhommiin. Just valmistui pari paitaa itelle :)

      Poista