Äitienpäivän tunnelmia

toukokuuta 11, 2015

omenakompotti jogurtti lasipurkissa
Äitienpäivän kunniaksi pojat tarjoilivat aamiaisen sänkyyn. Ideaalitilanteessa olisin saanut sitä ennen nukkua pitkään, mutta syntymäpäiväsankarin juhlavalmistelut puskivat päälle. Ei se mitään, kyllä aamuun saatiin silti yksi rauhallinen ruokaheti mahtumaan ja ilollahan sitä herää yksivuotisjuhlia valmistelemaan.

omenakompotti jogurtti lasipurkissa aamupala


amerikkalaiset pannukakut smoothie marimekko tarjotin
Herrasmiehet olivat paistaneet lettuja, keittäneet seuraksi hilloa tuoreista mansikoista ja valmistaneet omenakompottia jogurtille. Olivatpa surauttaneet juomaksi vielä smoothienkin. Aamupala ei olisi voinut maistua juuri paremmalle, etenkin kun sivumakuna sain nieleskellä liikutuksen kyyneleitä äitienpäivälahjaa tutkiessani. Suolataikinaan oli painettu pojan kädenjäljet ja kirjoitettu hienosti suomeksi HYVÄÄ ÄITIENPÄVÄÄ. Muille epämääräinen klöntti, mulle juuri niin arvokas taideteos kuin nämä tällaiset tuppaavat asianomaisille olemaan. Kukkiakin sain, ne ovat peräisin kyläilleiltä vanhemmilta.

äitienpäivälahja kädenjäljet suolataikina

new york cheese cake juustokakku hortensia kimppu
Zu Muttertag habe ich Frühstück ins Bett geliefert bekommen, wie es sich gehört. Die Herren hatten Pfankuchen gemacht, dazu Marmelade aus frischen Erdbeeren gekocht, Afpelkompott für Joghurt und noch einen Smoothie gemacht. Alles hat wunderbar geschmeckt, besonders mit dem leichten Beigeschmack von Freudentränen, weil ich das Muttertagsgeschenk so süß fand. Die Jungs hatten einen Bild aus Salzteig gebastelt mit Handabdrucken und einem leicht falsch geschriebenen "Alles Gute zum Muttertag" auf Finnisch. Besser hätte es nicht sein können! Und Blumen habe ich auch bekommen, von meinen Eltern, die uns besucht haben.

Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Oi ihana ensimmäinen äitienpäivä! Nauratti vaan, kun bloggaaja kerkeää kuvata ennenkuin nauttii :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta tottahan toki! Mies nämä itse asiassa kuvasi jo aivan ensimmäisenä, sillä pitäähän tämänkaltaiset merkkipaalut ikuistaa :) Ihan tarkkaan ottaen ensimmäinen äitienpäivä oli jo viime vuonna, poika oli silloin päivän vanha. Meni vähän ohi koko päivä, heti synnytyksen jälkeen oli vähän muutakin mietittävää... :)

      Poista