Kutsu puolituttu kylään, se kannattaa!

toukokuuta 02, 2018

Olenkin usein maininnut, miten mielellämme kutsumme vieraita kylään. Siinä missä aiemmin ystäväpariskunnat saapuivat illalliselle, on painopiste siirtynyt nykyään yhä enemmän brunssien puolelle - ne kun ovat helppoja lapsiperheille. 

Ylläoleva kuva on viime vapulta, jolloin juhlimme meillä tuoretta tohtorintitteliäni. Tänäkään vuonna brunssi munkkeineen ei jäänyt välistä, ja parhaillaan kylässä olevan siskoni lisäksi meille saapui muutamia työkavereita perheineen. Kahden heistä kanssa vietän paljon aikaa - noin kahdeksan päivittäisen toimistossa jaetun tunnin lisäksi tapaamme säännöllisesti myös töiden ulkopuolella. Yksi kutsutuista sen sijaan on vähän vieraampi, emmekä ole epäsäännöllisten työlounaiden ja joidenkin pikkuprojektien lisäksi olleet juurikaan kosketuksissa. Hänen puolisoaan tai lapsiaan en ollut tavannut eilistä ennen koskaan. 

Ja tiedättekö mitä - melkeinpä aina nämä vieraampien tyyppien kutsumiset ovat niitä parhaita ideoita! Vierailut ovat poikkeuksetta jättäneet jälkeensä tosi hyvän mielen ja tuoneet elämäämme uusia ystäviä. Teoriani on, että kotinsa ja jääkaappinsa vieraille avaava luo automaattisesti lämminhenkisen tunnelman. Kylään kutsuminen viestii: laitan sinulle ruokaa, koska pidän sinusta. Mikäpä sen parempi pohja uudelle tuttavuudelle! Olitpa siis muuttanut uuteen maahan tai asunut kotikaupungissasi jo vuosia, kokeilepa pyytää kylään se mukavan oloinen tyyppi, jonka kanssa olet jutellut niitä näitä. Olen varma, että se on hyvä idea.

Saattaisit myös pitää näistä

3 kommenttia

  1. Kutsuisin meille useamminkin vieraita mutta meillä on iso ja villi koira, joka hankaloittaa tilanteita. Se on aika harmillista sillä Turkki on sellainen kyläily yhteiskunta, olen kyllä itse tutustunut moniin mielenkiintoisiin tyyppeihin juuri kyläilyjen yhteydessä. Täällä on muuten yleisempää melkein kutsua tuttuja aamiaiselle ( brunssi se kyllä minun mielestä useimmiten on) kuin illalliselle sillä paikallinen aamiainen on se päivän runsain ateria.

    VastaaPoista
  2. Uskon kyllä että rauhallinenkin koira voi olla joillekin vieraille hankala. Harmi! Mitäs kaikkia herkkuja siellä muuten on tyypillisesti aamiaisella? Olisikin ihanaa päästä joskus maistamaan kaikkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopun aamiaisella voi olla erilaisia vihannes- tai makkaramunakkaita, täytettyjä suolaisia pasteijoita, juustorullia, erilaisia juustoja, hilloja, vihanneksia, paistettuja perunoita jne. pöydät tuntuvat aamulla todellakin notkuvan :)

      Poista