Kevät (ehkä) ja onnistumisen iloa

helmikuuta 13, 2016


Katsokaapas, mitä löysin tuosta lähikadun pensaasta! Sieltähän on tulossa pieniä vihreitä lehtiä. Tämä ikuiseksi lokakuuksikin luonnehdittava Saksan talvi on ehkä lopuillaan. 

Haluaisin näyttää tässä yhteydessä kuvia itsestäni kävelemässä auringonpaisteessa kotiin takki - mieluiten vaaleanruskea trenssi - auki tulppaanikimppu kädessä, mutta ei. Juuri sopivasti nyt ystävämme vierailun ajan säätila on muistuttanut jotakuinkin kahdeksanasteista suihkua. On ihan perusteltua kysyä, miksi ihmeessä kukaan tulee Brasilian kesästä tänne, mutta kuulemma seura on säätä tärkeämpää. 

Meillä on ollut mukava viikko. Olemme kävelleet laiskanpulskeasti pitkin kaupunkia ja jutelleet niitä näitä melkein vuoden edestä. Ompelimme myös yhdessä meikkipussin. Ystävä ensin pelkäsi ompelukonettani ("mutta en minä osaa ommella!") ja vaati saada vain katsoa, mutta vaivihkaa sain hänetkin ompelemaan ensin yhden sauman, sitten toisen. Lopulta hän teki kaiken itse, eikä lopputuloksesta löytynyt mitään moitittavaa - ei yhtäkään vinoa saumaa tai muuta kammottavaa kamaluutta, joka niin hirvitti etukäteen. Mikä onnistumisen tunne ja hyvä mieli meille molemmille! Pala rakasta Marimekkoani pääsi parhaaseen mahdolliseen kotiin.

Tämän päivän ohjelmassa oli Mannheim. Siinäpä ihan ykkösluokan matkavinkki kaikille Frankfurtin lähistöllä sijaitseville tai täällä lomaileville! Kaupunkia ei ehkä ole keskustansa osalta pilattu ulkonäöllä, mutta se on ihan mahtava kohde shoppailuun. Frankfurt kannattaa ostosten suhteen unohtaa ja junailla mieluummin Mannheimiin. Kaupungista löytyy ihan kaikki ja vähän ylikin, eikä ruuhkaa ole kuin murto-osa isompien paikkojen meiningistä. Lisäplussan paikka sai tällä kertaa lounasvalinnastamme: sattumalta vastaantullut ravintola tarjosi parhaat sushit, joita olemme Saksassa syöneet. Näiden ääressä oli kiva haaveilla siitä, mihin kaukokohteeseen kukin meistä haluaisi jossain vaiheessa matkustaa. Mukava päivä kertakaikkiaan!


Bei dem Wetter kann man schon fragen, warum jemand ausgerechnet jetzt aus Brasilien hierher kommt. Trotz des mehr oder weniger Dauerregens haben unsere Freundin und wir eine schöne Woche gehabt. Heute waren wir in Mannheim - wirklich empfehlenswert zum Einkaufen! Rein zufällig haben wir auch ein sehr gutes Sushirestaurant gefunden. Schön war's!

Saattaisit myös pitää näistä

32 kommenttia

  1. Voi, ystävien vierailut ovat aina ihania ja piristävät arkea kummasti. Vaikka ulkomailla asuminen vähän hankaloittaa/harventaa ystävien tapaamista, niin toisaalta silloin kun nähdään, on usein aikaa muutama päivä oikein kunnolliseen ja kiireettömään yhdessäoloon. Ja kyllä, minä uskon vahvasti, että kevät on jo täällä. Meillä kukkivat jo narsissitkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja aivan ihanaa on se, että vaikka toinen asuu ihan käsittämättömän kaukana ja normaalisti yhteenpito rajoittuu satunnaisesti kirjoitettuihin whatsapp-viesteihin, voi silti tavatessa jatkaa kuin ennenkin.

      Jos aurinko vaan näyttäytyisi edes hetken ajan, mäkin uskoisin kevääseen ihan samantien. Täällä on ollut ihan käsittämättömän harmaata viimeiset viikon tai pari, puh ja pah moiselle säälle!

      Poista
  2. Ihana ihana arki ja kevät! Nuo sushit näyttävät ihan törkeän hyviltä, annoskateus iski. Toivottavasti sielläkin sää kohenee ja lämpenee pian niin nähdään täällä bloginkin puolella trenssitakki ja tulppaanit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki on kyllä oikeestaan parasta. Ja kevät tietenkin! Silloin olen aina ekstrailoinen ulkomailla asumisestani, kevät kun tulee niin aikaisin Suomeen verrattuna.

      Poista
  3. Mukavalta kuullostaa teidan yhdessaolo. Kyllahan sita hyvan seuran vuoksi voi vaihtaa auringonpaisteen orastavaan kevaaseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja onneksi ystävä sentään asui täällä kolme vuotta eli hän tietää, että Saksassa on totisesti mahdollista nähdä myös aurinko. Muuten motivaatio lennellä tänne uudestaankin voisi olla kuitenkin kaikesta huolimatta hieman matalahko :)

      Poista
  4. Ihania nämä ystävien tapaamiset! Tottahan se on, että vaikka edellisestä tapaamisesta on vuosi aikaa, paras tunne on se että tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut. <3 Tosiystävän merkki. Mua suorastaan ahdistaa tämä säätila, tosiaan ikuinen lokakuu on kestänyt jo melkein puoli vuotta. :D Mutta olen toiveikas siitä, että kevät tulee ihan kohta ja pääsee nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Ja kevättakeista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mut hei, eiköhän viimeistään meidän bloggaajatreffeillä ole ihan kreisimieletön auringonpaiste ja kevätsää, semmosta oon nimittäin tilaillut!

      Poista
  5. Siellä jo silmut meillä hanki. Kevät näkyy täällä merilintujen alkavana soidinkäyttäytymisenä ja valon lisääntymisenä. Mahtavia susheja kyllä. Noita katsellessa voisin haaveilla Japanista, missä poikani ennen joulua kävivät. Kalastajana arvostan suuresti sitä kuinka tarkkaan he kalasta kaiken hyödyntävät. Kuulin että tokiolaiset syövät kaksi miljoonaa kiloa kalaa ja äyriäisiä päivittäin. Se on 100 grammaa per asukas. Lähes kolminkertainen määrä suomalsiiin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tiedätkö, mekin haaveilimme Japanista näitä syödessämme. En tosin haluaisi Tokioon, se tuntuu liian isolta ja kaoottiselta, mutta Japanissa olisi varmasti niin monia vaikuttavia paikkoja, joissa käydä. Mut mistähän löytäisi ajan näille kaikille kaukomatkoille, kun kotimaassakin on mukava käydä? Haaveilla voi onneksi aina :)

      Poista
  6. Lohen ohje olisi kiva saada, näyttää niin herkulliselta :) Minäkin odotan innolla rakkaan ystävän ensivierailua meillä, ihana päästä näyttämään hänelle minun hoodeja ja tietenkin pälättämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sen ottaisin kyllä itsekin mielelläni, maistui tosi hyvältä! Ruokalistan mukaan annos oli siis lohicarpaccio talon wasabikastikkeessa. Luulen, että pohjana oli soijakastike, wasabia ei ollut niin paljon että kala olisi ollut tulista. Ehkä joku soija-vesi-wasabi-kombo voisi toimia hyvin pohjana?

      Ystävien vierailut on kyllä parhaita! Mä odotan vielä sitä, että päästään toivottavasti jossain vaiheessa vuotta muuttamaan hieman isompaan asuntoon niin, että saadaan myös vierashuone. Sitten on vielä mukavampi kestitä kavereita ja perhettä, kun vieraillakin on vähän enemmän omaa rauhaa :)

      Poista
  7. Iik miten hyvan naköista sushia, harmikseni turkkilaiset eivat ole kovin suuria aasialaisen ruuan ystavia joten taalla tarjonta on aika rajoitettua jopa isoissa kaupungeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, jännä kuulla. Tuntuu, että näin länsimaissa on melkeinpä sama mihin menee, sushia löytyy joka paikasta. Tokikaan kaikki paikat eivät ole hyviä! Itse tekeminenkin on siellä päin varmaan sitten vaikeampaa, kun aineksia on ehkä vaikea löytää.

      Poista
  8. Kiva viiko oli sulla!
    Mikäs sen ravintolan nimi oli? Välillä tulee MA:ssa käytyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli tämä: http://www.tokyo-sushi-bar.de/. Me käytiin tuolla osoitteessa Q4, 12-16. Oi noita Mannheimin keskustan osoitteita, mä oon siellä edelleen ihan pihalla koska noi eivät vaan sovi meikäläisen järkeilykykyyn, vaikka periaatteessa hyvin loogisia ovatkin!

      Poista
  9. Mä en kestä, onko siellä päin maata oikeasti noin keväistä? Mä heräsin tänään Hampurissa räntäsateeseen, parveke oli ihan valkoinen. Pian se vaihtui vesisateeksi. Mutta silti, kevääseen tuntuu olevan ihan liian pitkä matka... Hyvän sushin perässä muuten kannattaakin vähän matkustaa. En ole koskaan käynyt Mannheimissa, mutta pitää ottaa asiaksi kun taas joskus sielläpäin vierailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis täällähän on tosiaan ollut niin karsea ilma, että eniten kevään tuo mieleen just noi silmut, jotka bongasin. Ja kyllä linnut laulelee jo aamuisin! Räntää meillä ei ole satanut, asteita on kuitenkin ollut jotain 5-8, mutta vettä senkin edestä. Kyllä tässä siis varmaan vielä muutama viikko menee ennen kuin meikäläinen huitelee trenssissä yhtään minnekään.

      Poista
  10. Tuohan olikin hyvä vinkki, Mannheimista en ole kuullutkaan ja meillä on vielä Saksa maana koluamatta! Ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä ei kyllä varmasti ole kukaan kuullut :) Kaupunki ei muuten ole tosiaankaan mitenkään erityisesti vierailun arvoinen, se tuhoutui sodassa aika tehokkaasti kuten niin monet paikat täällä, ja arkkitehtuuri on sitten sen mukaista... mutta jos sattuu muuten pyörimään näillä seuduilla niin ostoksiin se on tosiaan aivan huippu!

      Poista
  11. Tuntuu aika hullulta sanoa keskellä italialaista keittiötä, että aah miten ilahduin sushiannoksista. Mutta mä niin tykkään japanilaisesta ruoasta. Viime vuosina Milanoon on levinnyt japanilaiseen (ja kiinalaiseen) keittiöön perustuva ravintolailmiö "syö niin paljon kuin jaksat". Lounasaikaan 10-12 eurolla ja illallisella 18-20 eurolla voit siis syödä niin paljon itämaisia ruoka-annoksia kuin napa vetää. Muutamat näistä paikoista ovat laadultaan oikein hyviä, joten silloin tällöin piipahdamme muutamaksi tunniksi japanilaisten patojen äärelle. Ehkä taas tänä iltana? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös melkeinpä pikkuhiljaa jo useimmissa sushipaikoissa all you can eat. Jotkut ovat niitä liukuhihnalla pyöriviä paikkoja, mutta mun makuun paremmat ovat kyllä näitä, joissa ruoat saa annoksittain pöytään välittömästi valmistamisen jälkeen. Valitettavasti muuta japanilaista keittiötä ei kyllä meidän kaupungissa ole tarjolla, mutta Frankfurtista varmasti löytyisi jos saisi joskus sinne asti raahauduttua. Matkaa kuitenkin on jopa 20 minuuttia junalla... Joskus sitä vaan on niin saamaton! :)

      Parasta sushissa on melkeinpä se, että vaikka olisi syönyt paljonkin, on olo ruoan jälkeen silti kevyt. Ei siis lainkaan samanlainen ähky kuin jonkun pihvi- tai pastaöverin jälkeen.

      Poista
  12. Varmasti huippua saada ystävä kylään noin kaukaa! Olisipa minullakin kaveri, joka opettaisi minut ompelemaan! Sushit näyttävät todella herkullisilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin onkin! Hän lähtee huomenna, enkä viitsi miettiä miten pitkään menee ennen kuin tapaamme seuraavan kerran. Onneksi yhteydenpito on nykyisin helppoa myös meille laiskahkoille sähköpostin kirjoittajille :)

      Poista
  13. Ystävien vierailut ovat parasta, eikä siinä todellakaan säällä tai lämpötilalla ole merkitystä :) Palasin juuri tänään kotiin Kööpenhaminaan kolmen kuukauden Kaakkois-Aasian reissulta ja jostain syystä pelkäsin täälläkin olevan jo kevään merkkejä. No ei onneksi ole, joten pääsen nauttimaan (lumettomasta) talvesta. Ihanaa vaihtelua helteille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, enkö ole vielä käynyt vastaamassa! Uskon kyllä että pitkän hellejakson jälkeen tämäkin sää saattaisi tuntua ihan virkistävältä. Kiva että oli mukavaa palata kotiin!

      Poista
  14. Mä en ole vieläkään käynyt Mannheimissa (ellei junanvaihtoa lasketa), joten yksi ohjelmanumero on tiedossa ensi visiitille!

    VastaaPoista
  15. Hahhaa, miten osuva onkaan tämä vertaus Saksan talvesta! Kiitos Mannheim- vinkistä! Täytyykin junailla sinne joskus! Frankfurt muuten yllätti itseni positiivisesti, luulin sen olevan paljon tylsempi kaupunki, mutta jotenkin tykkäsin siitä hirveästi :-D Teki vaikutukseen tavallaan minuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas en ole jotenkin päässyt Frankfurtiin sisälle. Ihan keskusta on vähän blääh sen jälkeen, kun on tottunut niihin pilvenpiirtäjiin, ja sitten taas muihin kaupunginosiin ei tule mentyä, ellei käy kavereilla kylässä. Bornheim on kyllä kivannäköinen paikka just noiden kaverivisiittien perusteella, mutta Frankfurt on silti pysytellyt mulle toistaiseksi aikalailla samantekevänä mestana. Ehkä siksi siellä tulee käytyäkin niin mahottoman harvoin, vaikka junalla pääsisi paikan päälle parissakymmenessä minuutissa. Monet kyllä tykkäävät Frankfurtista, joten ehkä mä olen vaan onnistunut missaamaan jotain!

      Poista
  16. Vitsit, niin tykkään tästä blogisi tunnelmasta ja kuvista! Saksa on Berliiniä lukuunottamatta mulle suuri tuntematon. Kiitos, että pääsin kauttasi taas tutustumaan uuteen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Ja itse Saksasta on tulossa vähän enemmänkin asiaa ensi viikonlopun jälkeen, kun ollaan treffattu bloggaajaporukalla Aachenissa. Saatan jopa tapojeni vastaisesti kuvata ihan kaupunkiakin :)

      Poista