Matkalla Saksassa: Bodensee marraskuussa

marraskuuta 15, 2014


Viime kuukausina olemme reissanneet Saksassa suorastaan ihailtavan ahkerasti. Ensin kävimme Itämeren rannalla Rügenillä, sitten kotimatkalla Hampurissa, ja olemme ehtineet jo piipahtaa myös Münchenissä pojan kummisedän luona. Tällä viikolla vuorossa oli Bodensee (eli suomeksi Bodenjärvi). Tuo Alppien reunustama, Saksan, Itävallan ja Sveitsin rajalla oleva järvi on kesäaikaan hyvinkin suosittu matkailijoiden keskuudessa, eikä syyttä. Me kävimme paikalla viimeksi puolitoista vuotta sitten, ja silloin maisemat olivat aivan ihanat. Näin marraskuussa matkailusesonki ei sattuneesta syystä ole aivan kuumimmillaan, mutta me olimmekin liikkeellä kavereita moikkaamassa emmekä vuorien perässä. Hyvä niin, sillä pilvisen ja sumuisen ilman takia huippuja vilahti näköpiirissä vain yhtenä päivänä.

Kun pitkän kantaman näkymät tosiaan olivat mitä olivat, ei muistikortillekaan jäänyt kuvia vuori-järvi-kombosta. Sen sijaan kävimme yhtenä päivänä pyörähtämässä Überlingen-nimisessä pikkukaupungissa, jossa ihastelin vanhaa keskustaa. Onneksi näitä ihanuuksia on kuitenkin säästynyt toisen maailmansodan massiivisista tuhoista huolimatta. Saksassa onkin musta mukavaa se, että melkeinpä mistä vaan tuntuu löytyvän pikkukaupunkeja, jotka ovat somia kuin karkki. Eipä siinä tarvita sen kummempia pilvenpiirtäjiä tai nähtävyyksiä, pastellinväristen talojen seassa pyörii kovinkin onnellisena päivänsä turistina.


Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia