Tänään tuli postia Herr Ollille. Kukahan se on, saa kirjeitä aina säännöllisin väliajoin?

Ens viikolla on edessä vaihtelua työkuvioihin, ajan nimittäin meidän ryhmän neljän pojan kanssa sunnuntaina Dresdeniin! Siellä on Saksan fyysikkoseuran kevätkonferenssi eli lyhyesti DPG. Suunnilleen kaikista vähänkin asiaan liittyvistä tutkimusryhmistä matkaa tuonne vuosittain kaikki kynnelle kykenevät (jotka eivät oo lähiaikoina menossa Parempiin Konferensseihin, huutelee toukokuussa Nizzaan lentävä René nojatuolin pohjalta), yleensä joko esitelmöimään ajankohtaisesta tutkimusaiheestaan 12 (ja tasan tarkkaan 12!) minuutin ajan ja vastaamaan kysymyksiin kolmen minuutin verran tai esittelemään askartelemaansa A0-kokoista posteria. Ilmoittautumisten dedis oli joulukuussa, jolloin mulla ei vielä ollut tuloksen tulosta, mutta koska proffa sattui olemaan silloin hyvällä tuulella, sain tavoista poiketen lähteä mukaan myös ilman tuotosta. Yleensähän meillä on linjauksena, että reissuun saa lähteä vain jos on jotain esitettävää. 

Konferenssissa on viikon aikana tarjolla reippaat 6500 esitystä. Selvittelin tänään, mitä niistä haluan nähdä, mikä vei leijonanosan työpäivästä, voin kertoo. Onnekseni ainakin osa pojista halunnee lähes aina samoihin sessioihin, joten ei tartte kökötellä katsomossa yksin. Huomenna pitää kuulemma myös tulostella käyntikortteja (!), koska niiden vaihtaminen vaan on niin kätevää kiinnostavien kontaktien löytyessä. Kuulostaa vaan ikävästi siltä että ihmisten kanssa pitäis myös puhua, havaitsen tässä ajatusketjun heikon lenkin.

Ite Dresdeniä kyllä ootan innolla, oon kuullut kaupungista pelkkää hyvää. Meillä on muutamana iltana aikaa pyöriä kaupungilla, mikä on kivaa. En oo tähän mennessä ollut vielä lainkaan vanhan Itä-Saksan puolella (Berliiniä ja matkaa sinne ei lasketa), joten sikälikin reissu on mielenkiintoinen.  Katotaan saanko perinteistä poiketen aikaan enemmän kuin kaksi valokuvaa ja ymmärränkö konferenssin antimista hölkäsen pöläystä (tai saksaksi pelkän rautatieaseman eli nur Bahnhof, tämä mainio ilmaisu kertoo juurikin ymmärryksen vähäisyydestä).