Minähän olen aina kuulunut niihin, jotka naureskelevat hieman kuvitteelliseen partaansa niille, jotka ovat koko elämänsä asuneet samalla pienellä paikkakunnalla ilman minkäänlaista valmiutta muuttamaan mihinkään. Koko ajatusta on ollut vaikeaa ymmärtää, koska muutimme itse usein ollessani alle kouluikäinen. Toisesta luokasta lukioaikoihin asuimme kyllä samalla paikkakunnalla ja samassa talossa, mutta sinne en kotiutunut kunnolla koskaan -  en löytänyt hengenheimolaisia ja minulle oli aina selvää, että muutan muualle opiskelemaan lähtiessäni. Totuinkin vastaamaan opiskeluaikana usein esitettyyn kysymykseen kotipaikastani pilke silmäkulmassa, etten ole oikeastaan mistään kotoisin. 

Kun elämää sitten kelattiin eteenpäin muutamakin vuosi, löysin itseni ulkomailta. Tännekin muutin ilman oikeastaan minkäänlaisia vaikeuksia enkä vuodattanut lähtiessäni kyyneleitä. Lähteminen oli helppoa, sillä etäisyys ei ole mahdoton ja olin silloin nuori ja vapaa.

Me olemme nyt tosiaan muuttamassa. Uusi kotimme sijaitsee naurettavan 50 kilometrin päässä täältä, eli mistään pitkästä etäisyydestä ja muutosta ihan toisenlaiseen paikkaan ei ole kyse. Tiedossa on paljon kivoja uusia asioita: ensimmäisenä tietenkin vakituinen, koulutustani vastaava ja kaikin puolin tosi hyvältä vaikuttava työpaikka, ja lisäksi saamme melkein tuplasti isomman asunnon vastasaneeratusta talosta. Kiroillessani nyt viettäessäni jälleen aivan liian pitkän ajan rappukäytävässä taaperon kiivetessä suomalaisittain laskettuna kolmanteen kerrokseen hissittömässä talossa voin sentään miettiä tämän olevan kohta ohi. Olen aika innoissani myös uudesta asuinpaikasta: luulen meidän viihtyvän seudulla oikein hyvin.

Silti on vaikeaa olla pelkästään iloinen. Näitä kulmia tulee ikävä. Olen aivan huomaamattani kiintynyt tähän ensi silmäyksellä sieluttomalta vaikuttavaan kaupunkiin näiden vuosien aikana. Naapurustomme on oikein soma, kaupungin ilmapiiri avoimen liberaali (vihreät ovat täällä suurin puolue, mikä on varsin poikkeuksellista täällä päin) ja toki olemme löytäneet elämäämme paljon ihania ihmisiä. Tässä asunnossakin on koettu jo paljon: täällä on kosittu, avattu häälahjoja ja tänne on kannettu vastasyntynyt poika sairaalasta. Täällä on kasvettu kahdesta opiskelijasta perheen perustaneiksi aikuisiksi.

Kaikista vaikeinta on kuitenkin pojan tarhapaikan vaihtaminen. Kerroin tarhan johtajalle tänään joutuvani irtisanomaan hoitosopimuksen, enkä selvinnyt edes hänen toimistostaan ulos ilman kyyneleitä. Tiedän, että tuollainen kaksivuotias sopeutuu kyllä, mutta itselleni tämä on ihmeen vaikeaa. Ei varmaan tarvitse mainita, etten ennen myöskään oikein ymmärtänyt niitä äitejä, jotka surkuttelevat tällaisia asioita. 

Onneksi tiedän, että vaikka nyt tunnelmat ovat lähinnä haikeat, kaikki järjestyy kyllä ja hyvin pian muuton jälkeen ne positiiviset tunteet ottavat vallan. Näin on hyvä. 

Ompelin Birch Fabricsin interlockista ihan simppelin pitkähihaisen paidan. Pidensin hihojen resorit tuplamittaan, jotta paidan käyttöikä olisi pidempi. Säälihän se olisi, jos näin ihanasta kankaasta tehty paita jäisi nopeasti pieneksi! 

Käynnissä onkin yhtäkkiä viimeinen viikko tätä epämääräistä kellumista, jossa toisaalta aivan ylitäysi to do -lista kummittelee päässä myös iltaisin, kun pitäisi nukahtaa, mutta toisaalta taas päivät ovat varsin tyhjiä, kun ei tarvitse juuri koskaan olla juuri missään mihinkään tiettyyn aikaan. Kuten niin usein käy, oli rekrytointiprosessi pitkä ja mutkainen, mutta kun päätös on tehty, alkavatkin työt samantien. Maanantaina kurvaan siis autolla motarille kohti uusia haasteita!

Joudun onneksi kuluttamaan moottoritietä vaan pari kuukautta, minkä jälkeen pakkaamme kimpsumme ja kampsumme ja muutamme lähemmäs työpaikkaa. Muuttaminen onkin täällä Saksassa siitä jännittävää puuhaa, että asunnot vuokrataan usein ilman keittiötä. Näin on meidänkin tapauksessamme, talo on nimittäin juuri täysin saneerattu ja olemme ensimmäiset vuokralaiset remontin jälkeen. Kaiken muun hässäkän keskellä pitääkin siis yhtäkkiä pyöriä myös keittiökaupoilla. Etsimme jonkinlaista tasapainoa - vuokra-asuntoon ei viitsisi käyttää ihan älytöntä summaa rahaa, mutta keittiön olisi silti oltava toimiva ja kaunis. 

Pois muuttaessamme voimme joko myydä keittiön seuraaville vuokralaisille tai ottaa sen mukaamme. Kaikki riippuu luonnollisesti seuraavasta asunnosta: onko siellä jo keittiö, sopiiko vanha paikalle. Näitähän ei voi tietää etukäteen, joten haemme nyt jotain järkevän hintaista vaihtoehtoa. Olen alustavasti mieltynyt vetimettömiin, valkoisiin oviin, mutta katsotaan nyt. Kun ei ole koskaan uhrannut keittiön suunnittelulle ajatustakaan, tuntuu tämä kaikki vähän vaikealta. Aikataulu on luonnollisesti tiukka eli päätös tulisi tehdä mahdollisimman pikaisesti. Emme toki halua asua uudessa asunnossa viikkotolkulla ilman keittiötä. 

 Ich habe einen sehr interessanten Job bekommen, der super zu meinem Hintergrund passt! Wir müssen nicht mal weit weg umziehen. Wenn das kein Grund für einen Blumenstrauß ist!

Huh, tässä on nyt ollut kaikenlaista. On käyty työhaastatteluissa, jätetty väitöskirja professorille ja mietitty mahdollisia muuttokuvioita. Ihmekös tuo, jos olo on hiukan vetämätön ja keho sekä mieli kertovat olevansa pienen levon tarpeessa. Tänään olen siis viettänyt aikaa hunaja-inkivääriteen sekä mansikoiden kanssa sohvalla.

Seuranani on ollut myös ensimmäinen Harry Potter. Pitkä matka on tultu niistä lukiovuosista, jolloin ahmaisin ensin pikkusisaruksille hankitut kolme ensimmäistä kirjaa jonkun epäonnisen koeviikon aikana ja hankin ne samat sen jälkeen englanniksi ihan vaan treenin takia. Seuraavat Potterit ostinkin aina samantien niiden ilmestyttyä - viimeisen luin heti siltä istumalta kaksi kertaa putkeen enkä halunnut uskoa kaiken olevan nyt ohi. 

Viimeiset pari vuotta ovat olleet surkeita lukemisen suhteen. Vähäisestä vapaa-ajasta kilpailevat ompelujutut, blogihommat sekä, myönnän auliisti, kaikenlainen täysin turha, mitä nyt internetistä sattuu löytymään. Siksi tuntuikin varsin luksukselta ihan vain istua sohvalla kirjaan uppoutuneena. Ensimmäinen osa on nyt luettu, ja tuntui kuin olisin tavannut uudestaan vanhan ystävän. Olen varovasti ajatellut, että voisin tässä kevään ja kesän aikana lukea loputkin Potterit näin vuosien jälkeen uudestaan. Tuntuu, että elämäni voisi hyvinkin hyötyä matkasta Tylypahkaan.

Hyötymisestä puheen ollen - jos elämäni jostain hyötyy, niin juuri alkaneesta parsakaudesta! Paikallisten viljelijöiden kojut ovat ilmestyneet joka nurkkaan, ja olenkin alkoittanut vihreän parsan maanisen kotiin kantamisen. Tuoreena käytännössä suoraan pellolta tuotuna se on jotakuinkin parasta, mitä ihminen voi tähän aikaan vuodesta syödä, sanon minä.

Ich habe wieder nach Jahren Harry Potter gelesen! Heute habe ich das erste Buch fertig bekommen, und habe mich gefühlt, als hätte ich einen alten Freund wieder getroffen. Ich überlege vorsichtig, die ganzen anderen auch während des Frühjahrs / Sommers zu lesen. Bei mir/uns ist gerade so viel los, dass eine Reise nach Hogwarts nicht schaden würde, denke ich. Und apropos schaden - der Anfang des Spargelsaisons schadet auch definitiv nicht! Ich brauche gerade nichts anderes zum Essen, so herrlich schmeckt der grüne Spargel!

Ennen käytännön kokemusta aiheesta ajatukseni kaksikielisen ja siis kahden kulttuurin jakavan lapsen kasvatuksesta olivat varsin ruusuiset. Kaksikielisyys? No vanhemmat puhuvat omia kieliään, ja lapsi oppii molemmat täydellisesti. Todellisesta tilanteesta ja meidän perheemme kaksikielisistä kuvioista kirjoitinkin hetki sitten. 

Useamman kuin yhden kielen oppiminen olikin sitten ainoa asia, jonka edes liitin mielessäni koko lapsen kasvatukseen liittyviin kuvioihin. Sen mielsin puhtaasti teknisenä suorituksena, enkä ymmärtänyt yhtään, minkälaisia tunteita vain puoliksi suomalaisen lapsen kasvattamiseen liittyy.

Miellän itseni kohtuullisen rennoksi äidiksi: en viitsi potea huonoa omaatuntoa juuri mistään, koska uskon varmasti siihen, ettei meistä kukaan ole täydellinen. Siksi on ollut varsin jännittävää huomata, miten vaikeaa on välillä hyväksyä sitä, että lapseni ei tosiaan olekaan täysin suomalainen. Tavoitan itseni olemasta mustasukkainen anopille, koska poika oppii samantien toistamaan laulut, joita hän laulaa - valtakieli saksa kun sujuu lapselta paremmin. Löydän itseni jankkaamasta lapselle, että pääsiäispupu on pääsiäispupu eikä Osterhase. Huonona hetkenä otan kertakaikkisesti itseeni sen, että poikani puhuu enemmän saksaa kuin suomea, vaikka tiedän sen olevan täysin luonnollista.

Eikä tämä tästä varmasti ainakaan helpotu. Kunhan lapsi kasvaa, kulttuurilliset aspektit tulevat voimakkaammin mukaan kuvioihin. Miten käsittelen sen, ettei lapseni tule jakamaan kanssani niitä kollektiivisia kokemuksia, jotka jokainen Suomessa varttunut on tallentanut mielensä sopukoihin oman itsensä perustaksi? Juhlapyhätkin saavat pakosti eri merkityksen kuin olen itse niihin liittänyt. Toinen varsin todennäköinen kipuilun paikka on edessä lapsen vanhetessa: saattaa hyvinkin olla, että koemme kauden, jolloin hän ei halua puhua suomea, saattaahan se olla vaikkapa kavereiden mielestä kummallista.


Periaatteessa olen jo ymmärtänyt sen, että lapsestani kasvaa suurelta osin saksalainen, jännityksellä odotamme kuinka pitkälti myös suomalainen ja ehdottomasti sekä ennen kaikkea oma, ainutlaatuisensa yhdistelmä näitä kahta. Luulen, että jossain vaiheessa osaan suhtautua asiaan kokopäiväisesti kuten on parasta: tyynesti ja hyväksyen.

Te muut useamman kielen ja kulttuurin keskellä jälkikasvuanne kasvattavat: onko teillä kipupisteitä asian suhteen?

Aivan eteläinen Saksa on pysynyt allekirjoittaneelle toistaiseksi aika tuntemattomana alueena. Meillä on paljon ystäviä Münchenissä, mutta kaupungin ympäristössä ei ole tullut juuri pyörittyä. Aivan käsittämätöntä, sillä Alpit ilmestyvät horisonttiin jo aivan lyhyen ajomatkan jälkeen. Tilannetta on nyt hieman korjattu, sillä vietimme tällä viikolla päivän-pari Tegernseellä, ihan Alppien juuressa olevalla järvellä. 

Tegernseelle ajaa Münchenistä hetkessä, ja se onkin varsin suosittu matkailukohde. Enpä ihmettele lainkaan: tyyni järvi ja sen taustalla kohoavat vuoret ovat ainakin omasta mielestäni varsin lyömätön yhdistelmä. Aluella on toinen toistaan upeampia vaellusreittejä, joita testaamme sitten joku toinen kerta. Nyt meillä oli vain vähän aikaa, joten keskityimme nauttimaan maisemista iltakävelyn muodossa.

Tegernsee on kesällä varmasti aivan upea paikka, kun puissa on lehdet ja lämpötilat kohoavat korkeammiksi. Meillä oli tällä kertaa saapumispäivämme suhteen hyvä tuuri, ja ehdimme illan tullessa ihastella maisemia pilvettömän taivaan alla. Kävelimme pitkin järven rantaa ja ohitimme toinen toistaan upeammilla näköaloilla varustettuja ravintoloita ja kahviloita. Tähän aikaan vuodesta on vielä aika viileää eikä turismikausi ole selvästi vielä alkanut. Luulen, ettei rantaa pitkin saa kesällä kävellä lainkaan näin rauhassa.

Wir waren kurz am Tegernsee. Am ersten Tag hatten wir Glück mit dem Wetter. Es gibt definitiv Schlimmeres als einen Spaziergang am See mit den Bergen am Hintergrund!