Villahame kevättalveen

helmikuuta 05, 2017

a-linjaisen hameen ompelu, ommeltu hame, hamekaavan kopiointi
Ompelin itselleni hameen! Päärynänmallisen ei kertakaikkiaan ole helppo löytää tähän maailman aikaan kaupoista sopivia yksilöitä, sillä a-linjaisia hameita ei tunnu olevan tarjolla. Olin jo pidempään suunnitellut hameprojektia, ja kerran kangaskaupassa tämä villakangas sitten suorastaan huusi nimeäni. 

a-linjaisen hameen ompelu, ommeltu hame, hamekaavan kopiointi

a-linjaisen hameen ompelu, ommeltu hame, hamekaavan kopiointi
Kopioin hameen kaavat yhdestä kaapissa jo roikkuneesta hameesta teippaamalla sen palat kauttaaltaan maalarinteipillä ja repimällä sitten teippilevyt irti. Tämä tekniikka osoittautui varsin toimivaksi myös tarkkuutta vaativien laskosten yms. kohdalla. Ohjeet vuorellisen ja piilovetoketjullisen hameen ompeluun löytyivät muutamastakin paikasta netistä - mitäpä siellä ei olisi. Lähinnä seurasin näitä ohjeita

Kuvien ottaminen osoittautui lähes mahdottomaksi urakaksi, mutta näillä mennään! Olen hameeseen varsin tyytyväinen - sen kangas on tosi ihana, ja a-linja sopii kaltaiselleni lyhytjalkaiselle ja isolanteiselle hyvin. Aion ommella samalla kaavalla lisää hameita, kunhan kerkeen. Toimistokelpoisille vaatteille on aina tarvetta!

a-linjaisen hameen ompelu, ommeltu hame, hamekaavan kopiointi
a-linjaisen hameen ompelu, ommeltu hame, hamekaavan kopiointi

Saattaisit myös pitää näistä

5 kommenttia

  1. Aivan ihana hame! Mulla olisi hirveä ompelukonekuume. Olisi ihanaa tehdä itse vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt! Heti koneostoksille! :) Itselle ompelu on tosi palkitsevaa puuhaa, vaikka se saattaa kyllä aluksi pelottaa. Mutta tosi nopeasti sitä kuitenkin pääsee liikenteeseen, kun aloittaa jostain aika iisistä kaavasta. Mahtava harrastus!

      Poista
    2. Vitsit, täytyy kyllä alkaa katella koneiden hintoja. Mä oon oppinut tekemään käsitöitä jo pienenä, kun meidän äiti ompelee, neuloo, virkkaa ja tekee oikeastaan kaikkea käsitöihin liittyvää. Ompelukoneeseen en kuitenkaan ole koskenut vuosiin, kun sen kanssa tuppasi joskus yläasteella menemään vähän sukset ristiin. :D Mutta varmasti on palkitseva harrastus ja mikäs sen parempaa, kun saa oikeasti täsmälleen sellaisia vaatteita kuin itse haluaa!

      Poista
  2. Veikeät värit! Ja kas, myös meikäläisen käsityötaidonnäyte 15 vuoden takaa on päässyt paraatipaikalle. Laadukas kädenjälkihän on siinä lähes samaa luokkaa kuin sun ompeluksissa.

    VastaaPoista