Tiedättekös mitä? Juuri nyt olen jostain syystä todella onnellinen kaikista tiensä tähän saksalaiseen elämääni löytäneistä ihmisistä. 

Siitä kanssasuomalaisesta sielunsiskosta, joka bongasi allekirjoittaneen kerran Finlaysonin pyyhkeen perusteella spinning-tunnilla. Hän on meistä sata kertaa aktiivisempi puuhissaan, mutta ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta. 

Siitä jenkkityökaverista ja ystävästä, jolla on ihmeellinen taito osallistua keskusteluun lämminhenkisesti täysin aiheesta riippumatta, joka innostuu heti viininmaisteluideoistani ja jonka harrastukset ovat piristävän outoja, ehdottoman hyvällä tavalla. Hän osoittaa jälleen kerran, että miesten kanssa voi hengailla ihan yhtä lailla kuin naistenkin.

Niistä tyypeistä, jotka olivat lapsineen meillä keskiviikkona pizzalla - ilta vilahti ohi niin nopeasti ettei tosikaan, ja juttua olisi riittänyt vielä ainakin toiseksikin illaksi putkeen, vaikka kaksi neljästä aikuisesta olivatkin vasta uusia tuttavuuksia. 

Kollegoista, joiden ansiosta töihin on aina superkivaa mennä.

Siitä pariskunnasta, joka saapui aikanaan ensimmäisenä viikkonani yksin vauvan kanssa ruokakassit kainalossa, kokkasi illallisen, siivosi keittiön ennen lähtöään ja jätti yöpöydälle salaa paketinkin seuraavan päivän synttäreitäni varten.

Siitä brasilialaisesta sittemmin takaisin kotimaahansa muuttaneesta, joka ymmärtää aina samantien mitä tarkoitan, kun kerron kokemuksistani tai ajatuksistani. Tapaamme nykyään noin kerran vuodessa, mutta joka kerta tuntuu, kuin olisimme nähneet viimeksi eilen.

Niistä miehen kavereista, joista on sittemmin tullut myös omia ystäviäni.

Lyhyesti: heistä kaikista, joiden ansiosta elämäni on nyt asettunut taloksi tänne, tähän maahan. Pus!