Sunnuntaifiilis

tammikuuta 29, 2017

vaalea makuuhuone, rauhallinen makuuhuone, makuuhuoneen sisustus

Saksassa kaikki on kiinni sunnuntaisin. Aluksi se tuntui vieraalta ja ikävältä - missään ei näy ihmisiä, kaupunki on hiljainen ja kuollut. Ostosten suhteen ennakointi unohtui kerran tai toisenkin, ja sunnuntaina mietittiin, mitä ihmettä nyt sitten syötäisiin. 

Nykyään rakastan näitä päiviä. Elämä on arkisin niin tarkalleen aikataulutettua, että on ihanaa, että viikossa on yksi päivä, jona rentoutuminen on paitsi suotavaa myös lähes pakollista. Usein emme tee oikeastaan mitään erityistä. Säännöllisesti käy myös niin, että jo lauantai-iltana sohvalta löytyy töiden, aikataulujen ja rakkaidenkin ihmiskontaktien uuvuttama haamu, joka kertoo miehelleen haluavansa unta, vain unta. 

Niin tänäänkin sain jäädä nukkumaan poikien noustessa, ja tämä vannoutunut aamuihminen nousi lopulta sängystä kello yksitoista. Alkoi leppoisa päivä, jonka ainoat aktiviteetit olivat kuntosalikäynti ja puolivillainen kokkailu. Akut ovat nyt taas latautuneet, ja uusi viikko voi saapua. 

Saattaisit myös pitää näistä

14 kommenttia

  1. Tuossa "pakollisessa rentoutumisessa" on kyllä ehdottomasti tärkeä pointtinsa! (Ja tämä oli myös hyvä muistutus, sillä olen menossa helmikuussa viikonloppureissulle Kölniin.)

    Täällä Hollannissa suurin osa paikoista on kyllä auki sunnuntaina, mutta mulla on sellainen kutina, että kyseessä on melko uusi juttu. Maanantaina taas melkein kaikki on kiinni ja muutenkin viikolla kaupat sulkevat ovensa yleensä jo viiden kuuden maissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai maanantaina, onpas sekin jännää! Täällä on silloin kiinni kampaamot ja ehkä myös useat ravintolat, mutta muuten ei kyllä mikään. Noin aikaiset sulkemisajat viikolla on kyllä myös pahoja. Mitä ihmettä tekee päivätöissä käyvä ihminen? Ostaa kaiken netistä?

      Poista
    2. Yhtenä päivänä, muistaakseni torstaina, on kaikki kaupat pidempään auki.

      Poista
  2. Jotenkin alussa sunnuntain kiinniolot harmittivat, mutta nyttemmin olen ihan samaa mieltä, että näin on hyvä. Ja sunnuntaisin on ihanaa käydä jossain kylässä/kaupungissa kiireettömästi kiertelemässä, kun on mukavan vähän ihmisiä. Ja meidän lähellä on kyllä esim yksi maatilamyymälä ja leipomot myös sunnuntaiisn auki, jos kaipaa tuoretta leipää tai hedelmää, niin sitä saa kyllä sunnuntainakin haettua. Ja vlillä käymme Hollannin puolella sunnuntaiostoksilla. Meiltä ajaa Hollantiin tunnissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkeinpä ainoa asia, jolloin sunnuntain kiinniolot harmittaa, on se jos meillä on vieraita kylässä. Mä taas en oikein tykkää käydä kiertelemässä missään kaupungissa, jos kaupat ei ole auki. Vaikka ei haluaisi mitään ostaakaan, niin on kivempi käydä pyörimässä mestoilla kun liikkeellä on myös muita ihmisiä. Sunnuntaisin pitää siis aina kehitellä jotain muuta ohjelmaa. Onneksi on brunssit! Ja leipomothan on toki tosiaan auki aina.

      Poista
  3. Tuo on kyllä ihan hyvä. Ärsyttää oikeastaan Suomen nykymalli, että kaupat ovat auki aina ja yömyöhään. Ehtisi sitä kauppaan vähän lyhyemmilläkin aukio-oloilla, juhlapyhinäkin ovat auki, sääli käy työntekijöiden puolesta... Itse asutaan hiukan sivummalla nykyään ja se on kyllä rauhoittanut olemista. Aluksi oli outoa, kun kauppaan ei lähtenyt enää vain piipahtamaan mutta nykyään on aika rauhoittavaa, kun viikonloppuna ollaan pääsääntöisesti kotona. Remppahommia riittää, mutta aikaa jää muuhunkin. Ja saa jotain aikaiseksi, kun aika ei mene turhsnpäiväiseen kiertelyyn- ja rahaakin säästyy.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin säälittää työntekjät. Ja juhlapyhien aukioloaikoja vastaan oon ihan periaatteestakin - jos joka jumalan päivänä pääsee ostamaan jaffaa, onko mikään enää mitenkään erityistä? Kutsukaa dinosaurukseksi, mutta ei pääsiäisenä, vappuna ja jouluna tarvitse päästä kauppaan! Aivoilla varustettu henkilö pystyy kyllä ostamaan ruoat etukäteenkin. Niin kerta!

      Facebookin puolella kommentoitiin, ettei Suomessakaan ole pakko sinne kaupoille sunnuntaisin lähteä. Ei ole, mutta musta on kyllä usein hyvä, että ei ole sitä mahdollisuuttakaan. Ihminen on tunnetusti aika huono hidastamaan tahtia ja keskittymään vaikkapa seinien tuijotteluun tai kotihommista nauttimiseen. Tästä samasta syystä en ole esim. myöskään selvittänyt, miten iisisti puhelimeen saisi netin myös ulkomaanlomilla. Parempi vaan, ettei sitä ole lainkaan!

      Poista
    2. Tuo on kyllä uskomatonta, ettei ihmiset muka pysty varaamaan yhden tai jopa kahden! päivän ruoka ym. tarpeita etukäteen. Ennen kyllä pystyttiin hyvinkin. Entäs jos tulee myrsky ym. jolloin ei pääse kauppaan, kaupassa ei ole sähköjä jne.? Itse on tullut opeteltua, että asioilla käydään pari kertaa viikossa ja samalla siis hoidetaan kaikki asiat postit, kaupat, kirjasto jne. Useinkin sama päivä, kun tytöllä on kerhot, melkoista suhaamista... Mutta kun matkaa keskustaan on n. 20 km ei sinne lähdetä ihan yhden maitopurkin takia... =)

      Poista
    3. Oho, no te tosiaan olette hieman syrjemmässä! Tolla välimatkalla ei varmasti viitsi joka päivä ravata kaupoilla.

      Poista
  4. Mulla on ollut tapana käydä parturissa ja hierojalla sunnuntaisin - siis silloin kun on asunut maassa jossa se on mahdollista. Punttisalille taas en ole koskaan oikein jaksanut sunnuntaisin rehkimään, koska olen halunnut varata sunnuntain rentoutumiselle. Täytyy myöntää, että Saksassa asuessa tulee tilattua paljon enemmän ostoksia netistä sen takia, että lauantain to do -listaa täytyy vähän priorisoida. Siitä tulee sitten poettua huonoa omatuntoa, että ei tue kauppiaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas sunnuntai on mahtava salipäivä - tuleepahan käytyä sen verran ulkona, ettei illalla iske huono tuuli koko päivän sisällä möhisemisestä. Tai siis ei sillä, että mulla olisi vaihtoehtojakaan - viikolla yksin pojan kanssa ei tietenkään pääse mihinkään ja lauantait on tunnetusti täyteen ohjelmoituja.

      Poista
  5. Mulla meni monta vuotta tottua siihen että Turkissa taas sunnuntai on yksi viikon kiireisimmista päivistä, se ei ole kaikkien vp vaikka suurimman osan kylläkin. Sunnuntaina kaikki ravintolat, kahvilat ja kaupat on pullollaan, samoin leffat ja teatterit seka koirapuistot. Meillekin su on se päivä jolloin usein mennään ulos syömään ja pyörimaan muiden sekaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tossakin kyllä järkeä, että yleisenä vapaapäivänä lähdetään ihmisten ilmoille nauttimaan muiden seurasta. Erilainen lähestymistapa aiheeseen! :)

      Poista
  6. Meillä kävi heti ekana sunnuntaina melkein ruokakriisi. Suomessa usein sunnuntai on kaupassakäynti- ja ruoanlaittopäivä. No täällä ei näköjään tarvinnutkaan mennä kauppaan. Nyt kun tietää sen, niin osaa varautua. Usein kotona sunnuntai vaan sattuu olemaan se päivä, kun on aikaa tehdä nuo edellä mainitut jutut rauhassa.

    VastaaPoista