Vihertäviä ompeluksia eli huhtikuun värihaaste

huhtikuuta 28, 2016

birch fabric interlock kangas
Olen taas ommellut asiota. Tänään esittelyssä ovat lastenvaatteet, omat yksilöni kaipaavat vielä tällä hetkellä kateissa olevaa kuvausmotivaatiota. Nämä sopivat aivan sattumalta hyvin HommaHuoneen koko tämän vuoden ajan käynnissä olevaan värihaasteeseen: huhtikuun värinä on vihreä. Tällaisena sunnuntaiompelijana en totisesti osallistu haasteisiin ihan vaan niiden itsensä takia, mutta kumma kyllä tässä kuussa on tullut muuten vaan ommeltua paljon vihreitä (tai turkooseja, tai mitä näitä nyt on) asioita. Kankaita olisi vielä odottamassakin, mutta nyt ei kuulkaas ehtinyt enempää.

birch fabrics interlock kangas
Ompelin Birch Fabricsin interlockista ihan simppelin pitkähihaisen paidan. Pidensin hihojen resorit tuplamittaan, jotta paidan käyttöikä olisi pidempi. Säälihän se olisi, jos näin ihanasta kankaasta tehty paita jäisi nopeasti pieneksi! 



Tein myös pari yöpukua, kun niille oli tarvetta. Norsukangas on Art Galleryn ja pesukarhut ja pingviinit Viljamin puodista. Nämä molemmat kankaat olivat sellaisia, että pelkäsin niistä ommellun minkä tahansa näyttävän kuitenkin yöpuvulta, joten päädyin suosiolla tekemään sellaiset. 


Lopuksi vielä pari lahjaa, ylempi yksivuotiaalle ja alempi aivan tuoreelle herrasmiehelle. Molemmat kankaat ovat Elvelyckan designin käsialaa ja jämiä varastojen kätköistä.

Tällaista tänään! Ensi kerralla sitten muita hommia.

---
Diesen Monat habe ich viel Grünes genäht - für die Kinder jedenfalls, die Sachen für mich müssten noch fotografiert werden (blääh). 

Saattaisit myös pitää näistä

6 kommenttia

  1. Aivan ihania. :) Olen aina halunnut oppia ompelemaan, ehkä joskus saan aikaiseksi ostettua ompelukoneen. Ja pitikin muuten sanoa, että tässä uudessa ulkoasussa on pieni ongelma mobiililla.. tuossa itse postauksessa ei ole reunoja ollenkaan ja teksti alkaa ihan näytön reunasta, mikä vähän ärsyttää lukemista. Ymmärsiköhän tästä nyt mitään? En tiedä onko se vaan mun ongelma vai yleinenkin, mulla käytössä Applen laitteet. Sama juttu siis sekä tabletilla, että kännykällä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku koneostoksille! :) Ompelun aloittamisessa on kyllä just se vaikeus, että ilman konetta ei luonnollisesti voi tehdä mitään, ja sen ostaminen taas on jonkin kokoinen investointi. Vähän vaikeeta, jos ei tiedä miten paljon sitten lopulta tulee ompelemaan. Ihan halvoilla koneilla kun ei sitten saa kuitenkaan juuri mitään järjellistä tehtyä etenkin, jos haluaa ommella trikoota. Jonkinlaisia ennustajanlahjoja pitää siis olla!

      Ja äh, kiitos tiedosta. Windows-puhelimilla ongelmat on ilmeisesti vielä suuremmat, siellä kuvat ei näy kokonaan. Olen ollut jo jonkun aikaa tietoinen tästä (tylsää ettei voinut heti mallin ostamisvaiheessa testata eri käyttiksillä, kun meillä on vaan Android-laitteita), mutten ole yksinkertaisesti ehtinyt perehtyä koodiin niin paljon, että saisin homman korjattua :/ Androidilla tosiaan kaikki näkyy kuten pitäisi, enkä silloin aavistanut ettei näin olisi sit myös iPhonella tai Lumioilla. Mutta tää on siis kyllä työn alla!

      Poista
  2. Ihania vihreitä! Täällä on luonto puhjennut vihreyteen, toivottavasti sää jatkuu tämänsuuntaisena pitkään. Tuo AGF:n kangas on taas niin minun makuuni, onneksi edes joitakin saa täältä Suomestakin. Hyvää kevättä sinne, kiirettä täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis miten voi olla etten edes muistanut vastata tähän! Sellainen toi toukokuu oli. Nyt elämä alkaa taas vähän helpottaa!

      Rakkauteni Art Galleryn kankaita kohtaan vaan kasvaa. Aivan ihania nimenomaan naisten vaatteisiin!

      Poista
  3. Aivan ihania!

    Viitaten ylempään kommenttiin, täällä myös aloittelija, joka haaveilee itsetehdyistä lastenvaatteista :)

    Mitä mieltä olet, pystyykö Elvelyckan trikoita ompelemaan tavallisella koneella vai vaatiiko saumurin..?
    itselläni nyt lainakone, varsin vanha... mutta harkitsen oman ostoa. Osaatko vinkata mitä tulisi huomioida konetta ostaessa..? Haluaisin tehdä juuri tuollaisia trikoojuttuja.

    Suurkiitokset jo etukäteen!

    Riika | Coterie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ilmankin saumuria pystyy ihan hyvin ompelemaan trikoota. Mä aloitin itse ompelut puolitoista vuotta sitten lapsen ollessa vauva. Meillä oli halvin mahdollinen marketti-Singer, mutta sen tilalle piti ostaa uusi kone jousto-ompeleen puuttuessa. Ostin tommosen perus-Berninan, se ei ole mikään kaikista karvalakein malli muttei myöskään överi. B330 on toi mun kone. Sillä ompelin aivan onnellisena vuoden verran kaikkia mahdollisia trikoovaatteita lähinnä lapselle mutta myös itselleni, ja aivan hyvin onnistui. Toki saumuri on mukavampi ja nopeampi, mutta sen ostamista voi mun mielestä ihan hyvin lykätä siihen asti, että selviää miten paljon oikeasti ompelee.

      Ompelukoneen ostossa tärkeää on hyvät joustavat ompeleet. Tarvitset siis jonkun joustavan ja mielellään myös huolittelevan ompeleen, koska ilman huolittelua joudut periaatteessa huristelemaan joka sauman kahdesti eli huolittelemaan vielä siksakilla. Ei meikän hermo kyllä kestäisi semmosta, noi huolittelevat ompeleet ovat jo itsessään niin hitaita!

      Huolittelevan jousto-ompeleen lisäksi myös jotkut kivat muut jousto-ompeleet ovat musta varsin hyödyllisiä trikoota ommellessa. Tarkoitan siis esimerkiksi hunajakenno-ommelta. Ne on käteviä esimerkiksi helmasauman ja hihojen ompelussa, jos ei halua käyttää kaksoisneulaa ja/tai haluaa vähän sporttisemman lopputuloksen.

      Kaivelin nyt ensi hätään ton oman koneeni käyttöohjeen ommelten havainnollistamiseksi: https://www.bernina.com/de/SupportData/BERNINA-Nah-und-Stickmaschinen/BERNINA-3er-Serie/Manuals/0333017109_2014-02_Manual_B330_B350_B380_FI.pdf
      Esimerkkejä ompeleista löytyy sivulta 30. Kaikki trikoovaatteiden saumat ompelin numerolla 8 (kaksoisoverlock) ja hunajakenno on toi kenno-ommel tuossa oikeassa alanurkassa. Joissain koneissa on myös ns. valepeitetikkiommel, kuten tässä Pfaffissa: http://www.pfaff.com/SiteMedia/PFAFF/Products/Machines/Performance-line/performance5_0/Stitches/performance_5-0_stitches_FI.pdf (etsi kohta valepeitetikki). Se kuuluu samaan sarjaan tuon hunajakennon kanssa eli sillä voi esimerkiksi ommella helman, hihansuut ja muuta semmosta.

      Koneen ostamisessa kannattaa varmaan aivan ensimmäisenä miettiä, mikä on budjetti. Sanoisin että aivan halpaa konetta ei kannata ostaa, koska on tosi inhottavaa jos sen kanssa joutuu tappelemaan. Tuo Berninani on esimerkiksi merkkinä hintavammasta päästä, mutta ostin sen koska se vaikuttaa varsin jämerältä eikä niin muoviselta kuin monet muut koneet. Kone on todella hiljainen ja jämäkkä ja kertakaikkiaan tosi mukava käyttää, kaikki toimii samantien eikä tarvitse säätää. Koneen ja merkin valinnassa kannattaa mennä käymään jossain ompelukoneliikkeessä tutustumassa eri vaihtoehtoihin. Myyjän pitäisi näyttää eri koneita ja ommella niillä malliksi, jotta koneen toimintaan ja ääneen yms. voi tutustua.

      Tiedätkö Facebookin ryhmän Ompeluelämää? Siellä on säännöllisesti keskustelua näistä ompelukonehommista, joten kannattaa käydä siellä tutkimassa. Jotkut ryhmän jäsenet ovat vahvasti sitä mieltä, että saumuri kannattaa hankkia heti alkuun. Omasta mielestäni on ehkä parempi idea ostaa semikunnollinen ompelukone, jolla pärjää hyvin alun jälkeenkin eri materiaalien kanssa (ehkä innostut ompelemaan myös itsellesi! Se vasta palkitsevaa puuhaa onkin), ja miettiä sitä saumuria sitten kun tietää, miten paljon sitä tarvitsee ja minkälaisia ne omat ompelut oikeastaan ovat. Mutta nää on makuasioita!

      Kysy ihmeessä jos tulee vielä kysymyksiä - ja toivottavasti tajusit tästä mun selostuksesta edes jotain. Muistan miten vaikeaa koneen ostaminen oli, kun ei ollut oikein mitään käsitystä siitä, mitä tarvitsee ja mihin kiinnittää huomiota. Onneksi kävi tuuri (ja osui kohdalle hyvä myyjä) ja tein ihan hyvän valinnan :)

      Poista