Huppari Andrea Laurenin kankaasta

lokakuuta 17, 2015

Tätä ompelusta tehtiin kuin Iisakin kirkkoa, mutta nyt se on valmis. Pojan kaikki hupparit olivat käyneet pieniksi, joten uusi piti saada. Kankaat löytyivät kaapista, ja ne ovat samat kuin viime talveksi ompelemassani toppahaalarissa. Nallekuvioinen kangas on Andrea Laurenin käsialaa ja ostin sen Alles für Selbermacherista. He toimittavat myös Suomeen, mikäli jotakuta kiinnostaa. Tällä hetkellä Andrea Laurenin kankaat näyttävät olevan aika loppuunmyytyjä, mutta niitä saapunee taas uusia eriä.

Hupparin ohje on Klimperkleinin pdf-ohje. Se on ihan mahtava! Ohjeessa on koot 56-164 cm ja takki on viimeistelyltään ihan kuin kaupasta ostettu (tämä nyt pelkästään hyvässä mielessä!). Niskan sauma on huoliteltu resorikaitaleella ja vetskari on myös piilossa. Itse vetoketju kiinnittyi tosi helposti kaksipuolisen liimanauhan avulla (kulkee täällä nimellä Stylefix). Ohjeessa neuvotaan jokainen työvaihe todella selkeästi valokuvien ja tekstin avulla, ja lisäksi tarjolla on monia eri tasku- ja resorivaihtoehtoja. Hupunkin voi jättää pois jos haluaa. Olen ompeluhommissa sen verran aloittelija, että on mahtavaa, että yksi ohje sisältää kaikki kuviteltavissa olevat variaatiot ilman, että tarvitsee itse soveltaa mitään. 

Tikkaukset onnistuivat ihan täydellisesti, ja se on täysin piilo-ommelpaininjalan ansiota. Ihan mahtava keksintö! Onneksi tajusin sentään jo näin vuoden ompelun jälkeen, että koneen mukana tuli tuollainen aarre.   


Der Kleine hat eine neue Kapuzenjacke bekommen. Ich bin super zufrieden, sie sieht wie gekauft aus! Der Schnittmuster ist die Jacke-eBook von Klimperklein, und ich empfehle ihn sehr. Alles war sehr detailliert beschrieben und die Verarbeitung ist sehr professionell. Besonders schön finde ich die Belege und die Versäuberung am Nacken. 

Saattaisit myös pitää näistä

12 kommenttia

  1. No on kyllä niiiin hieno ja tosi siistiä jälkeä! Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin onkin! Onneksi tilasin silloin tota kangasta aika reippaasti niin sitä riitti vielä hyvin huppariin, toi kombo on musta ihana! Takki oli tänään ekaa kertaa testissä ja hyvältä näytti :)

      Poista
  2. Aivan mielettömän hieno ja viimeistelty huoppari! Ja ompelussa on parasta se tunne, kun kehittyy ja oppii uutta - flow!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niinpä :) On ihan parasta saada aikaan juttuja, joista voi olla tosi ylpeä!

      Poista
  3. Blogissani on sinulle haaste #Blogisitarina !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämäpä sattuikin hyvään saumaan, sain sen juuri myös toisaalta ja postaus onkin ollut jo harkinnassa :)

      Poista
  4. Piilo-ommeljalka?? Mikäs se on? :D Todella hieno huppari, joskus on vaan hyvä että käyttää pitkän ajan vaatteen tekemiseen. Isommat projektit siellä muiden keskellä on usein ne palkitsevimmat! Andrea Laurenin kankaat on niin superihania, oon saanut fiksaation niihin täältä sun blogista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis mun koneen mukana tuli tämä jalka: http://www.bernina.com/fi-FI/Tuotteet-FI/Tuotelistaus-BERNINA/Tarvikkeet/Paininjalat/Piilo-ommeljalka-5

      En siis tosiaan tajunnut että sitä vois käyttää tikkauksiin (toi ohjauslevy tulee saumaan ja sitten kangasta ei tartte edes ohjailla, se kulkee ihan itestään siinä ja tikki tulee automaattisesti tasaiselle etäisyydelle saumasta. Neula on siis mahdollisimman kaukana vasemmalla, tai jos haluaa jostain syystä ommella sauman kohdalta niin sitten keskellä) ennen kuin yhden saksalaisen kangaskaupan pitäjä hehkutti omaansa Instagramissa. Olin jo ostamassa yhtä, kunnes huomasin että mullahan on tommonen jo :)

      Noi kankaat on kyllä mahtavia! Ja kivaa on, että toikin on collegea - usein kaikki kivat printtikankaat on trikoota, ja näin syksyllä ja talvella ne on sitten vähän ohkaisia. Mutta hei, kivoista (trikoo...)kankaista tulikin mieleen, että kato mitä löysin (ja myös tilasin samantien, heh) sunnuntaina! Yritin itse asiassa laittaa sulle aiheesta viestin myös Instagramissa, mutta jostain syystä mun privaviestit ei ilmeisesti oikein halua lähteä. Siis tässä linkki: http://www.staghorn.de/eigenproduktion/black-x-bio-jersey-staghorn-exklusiv-eigenproduktion-elvelyckan.design

      Ja joo, tossa hupparissa tosiaan kesti. Ensin kikkailin noiden taskujen kanssa, sitten kasasin takin ja hupun ja sit oli kaikenlaista tukikankaiden silittelyä noihin vetskarin peittäviin kaitaleisiin ja tietenkin superhidasta vetoketjuhommaa, vaikka se oli kyllä tosi helppo kiinnittää sillä stylefixillä. Seuraava huppari syntyykin varmasti jo paljon nopeemmin, kun on tehnyt kaiken jo kerran.

      Poista
    2. Voi vitsi nyt vasta tajusin tulla katsomaan sun vastauksesi! Oon ollut kaameassa flunssassa, samoin lapset.. Piti katsoa omankin koneen ekstrat, ei ollut tuollaista varsinaista paininjalkaa, mutta ohje ja saumanohjain kyllä. Pitäisi kyllä ehdottomasti tutustua oikeen ajan kanssa noihin mitä koneen mukana tulikaan mutta tuntuu olevan sellainen ikuisuusprojekti.. Helposti sitä vaan urautuu niihin samoihin tapoihin tehdä se vaate!

      Tuota kangasta ei ollut enää, mutta olikohan kyseessä se rastikuosi mikä sulla oli Instassa? Se on nimittäin kanssa omaan mieleen, harmi ettei ole näkynyt Suomessa nettikaupoissa! Kauheasti en ole ulkomailta tilannut vaikka sekin on tietysti mahdollista. No, jään odottelemaan mitä ihanaa sä rastikuosista teet! :)

      Poista
    3. Mä kanssa unohdan usein käydä kurkkimassa vastauksia. En koskaan muista aktivoida tota pyyntöä saada kommenteista ilmoitus, se ois kyllä kätevä. Ja joo, kyseessä oli se ruksikangas - kävipä sitten näköjään hyvä mäihä, että sitä oli vielä tarjolla kun tilasin. En vielä itekään tiedä, mitä siitä tekisin, enkä kyllä myöskään millä ajalla, mutta eiköhän tää taas tästä :)

      Poista
  5. Oi miten hieno! Ja wau mitkä kohdistukset. Ihana blogi sulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Kohdistukset onnistui kyllä melkeinpä kuin itsestään, mistä kiitän loistavaa ohjetta ja sen antamaa vinkkiä tosta stylefixistä, jolla vetoketju kiinnitettiin ennen ompelua. Pystyin hyvin tarkistamaan, osuiko kuviot kohdalleen, ja ommellessa mikään ei liikkunut minnekään. Peukku ylös tuolle keksinnölle!

      Poista