Ei enää Thessalonikiin, kiitos

heinäkuuta 14, 2013

Konferenssi on ohi ja vuorossa on parin päivän mittainen pyykinpesulla ja pakkauksella täytetty oleskelu Saksassa. On sanottava, että kyseessä oli ensimmäinen ja viimeinen kertani Thessalonikissa, mikäli se vaan mitenkään allekirjoittaneesta riippuu. Noilla leveysasteilla on tähän aikaan vuodesta päiväsaikaan aivan liian kuuma ulkona oleiluun, mutta enpä ollut myöskään kovin vakuuttunut näkemästäni. En todellakaan pysty ymmärtämään, miksi kukaan menisi lomalle Thessalonikiin. Meren rannalla sijaitseva kaupunki, jossa on kivan uimarannan sijaan betonipromenadi ränsistyneillä taloilla höystettynä. Positiivisena huomiona on sentään sanottava, että ruoka oli kyllä kerrassaan mainiota. Loppuviikosta vaivasi kaiken muun lisäksi vielä kohtuullinen konferenssiväsymys, ja odottaessamme paluulennon lähtöä hermojeni senhetkiseen kuntoon nähden aivan liian likaisella ja meluisalla lentokentällä en meinannut malttaa odottaa pääseväni pois koko Kreikasta. Vapaavalintaiset lomani suuntaavat jatkossakin ihan eri ilmansuuntaan.








Saattaisit myös pitää näistä

6 kommenttia

  1. Hämmästyttävää, kuinka houkuttelevia ja luotaantyöntäviä nämä kuvat voivat olla samaan aikaan. Kauniit ja rumat asiat niin harmonisesti vierekkäin, ettei oikein edes tiedä mitä ajatella. Ehkä pitäisi käydä itse ottamassa selvää, mutta en ehkä tekstisi ( ja osaksi kuvien vuoksi ) halua niin tehdä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o. Saatoin olla vähän epäreilu, eiköhän Kreikassakin ole nättejä paikkoja. Thessaloniki nyt ei kyllä vaan ole yksi niistä. Mene mieluummin ottamaan selvää muista matkakohteista :)

      Poista
  2. Mielenkiintoisia kuvia kuitenkin! Omat tunnelmat on aika samanlaiset Thessalonikin suhteen, vaikka vain yhden yon perusteella, jonka vietin 11 vuotta sitten torkkuen Thessalonikin rautatieaseman ulkopuolella. Ruokakulttuuriin tutustuttiin yhden leipomon verran, mutta hyvat matkaevaat saatiin. Ateenasta ja Thessalonikista me suunnattiin Kroatian Splitiin, ja luulen, etta kontrasti lisasi meidan ihastusta Kroatiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun seuraava lomakohde oli nyt sitten (Suomen jälkeen) Kööpenhamina. Siellä huokailin puoli matkaa, että tällaista lisää :)

      Poista
  3. Pari päivää ThesSALOnikissa vietettyäni totesin että se kreikkalaisten ikioma Salo. Laakso, tylsä, ihmiset tympeitä ja ylimielisiä. Juu, ei toista kertaa kuin pakotettuna. Hotelli oli ällöttävä ylitähdillä varustettu, seinät pelkkää ikkunaa. Olisihan se ollut kiva taivaalta katsella niistä ikkunoista, jos olisi ollut mitä katsoa. Silminkantamattomiin toinen toistaan rumempia taloa. Toisella puolella taloa sentään oli komea merimaisema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Tosin Saloon en osaa ottaa kantaa ;)

      Poista