Ensimmäisen adventin jälkeistä elämää

marraskuuta 29, 2011

Oikeestaan mun ois pitänyt kirjoitella jouluasioista ja adventista ja pipareista jo sunnuntaina, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kaivelin viikonloppuna varastoja tarkoituksenani loihtia koti vuodenajan mukaiseen tunnelmaan. Ongelmaksi muodostui se, ettei meillä ole oikein mitään joulukoristeita. Muistin kyllä, ettei viime vuonna tullut varsinaisesti asuttua kaupoilla, mutta että näin vähän... Keittiön astiapyyhkeet ja patalaput vaihtuivat sentään punavalkoisiin versioihin, ja yhden tyynynpäällisen onnistuin löytämään. Lisäksi sain vihdoin panostettua ja ostettua jouluvalot, jotka paiskasin aika rennosti kirjahyllyn päälle/ympärille. Lopputuloksesta tuli aika kiva, vaikka ite sanonkin!

Mun lemppareita loistavan hyllyn lisäksi ovat kyllä ehdottomasti Arabian Pino-kynttilänjalat, joista haaveilin jo viime vuonna ja joita on sen jälkeen kulkeutunut talouteen yhteensä neljä kappaletta. Pinot ovat ihanan hillittyjä ja pelkistettyjä, ja valkoiset kruunukynttilät onnistuvat tekemään arjestakin vähän juhlavamman. Kivaa on myös että noita voi kasata ja muunnella siten kynttilöiden korkeuksia. Taannoisella käynnilläni Suomessa ostin itsenäisyyspäivää varten Havin sinivalkoiset kynttilät, jotka tuolla odottelevat jo pääsyään estradille.


Tänä vuonna sain aikaan pipareitakin jo marraskuun puolella. Muottivalikoima oli karttunut sitten viime vuoden (luojan kiitos), joten jätin Saksan tylysti oman onnensa nojaan ja keskityin sydämiin ja erinäisiin eläimiin. Tulevan itsenäisyyspäivän kunniaksi pyöräytin kyllä yhden pellillisen Suomi-pipareita, niitä kelpaa viikon päästä napostella sinihomejuuston kera Tampereelta saakka saapuneiden vieraiden kera Linnan juhlat -kisastudion ääressä. Itsenäisyyspäivän illan menu on vielä auki, ruokablogien selailu lienee siis edessä.

Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Hehee, mullakin on suomalaisia vieraita täällä itsenäisyyspäivänä! :) Linnan juhlia näkee siis netistä vissiin livenä?

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä ne Areenassa näkyy. Kattelin niitä jo viime vuonna ihan täpinöissäni, tosin Renéssä tää spektaakkeli ei aiheuttanut mitään ihan valtavaa innostusta. Kumma juttu! ;) Tänäkin vuonna varmaan tytöt istuu läppärin ääressä ja pojat juo olutta, voisin kuvitella.

    VastaaPoista