Ensimmäinen adventti

joulukuuta 03, 2017

Joulu on saapunut talouteen! Ensimmäisen adventin kunniaksi koristelimme tänään adventtikuusen - tämä on viime vuonna aloitettu perinne. On kivaa kehitellä omia juttuja joulunalusajaksi, koska olemme aina itse pyhät Suomessa. 

Viikonloppu onkin ollut varsin täynnä jouluhommia. Eilen kävimme jokavuotiseen tapaan paikallisen Suomi-koulun järjestämissä joulumyyjäisissä. Niissä parasta on melkeinpä kaikki - tuttu miljöö, hyväntuulinen ryysis, suomalaiset ruoat ja Lapuan Kankurit, ja ihan erityisesti kuvassa näkyvä loimulohi - ihan mielettömän hyvää!


Joulukuusen lisäksi täällä näkyy muitakin adventtiajan merkkejä. Kolme vuotta sitten ompelemani joulukalenteri on päässyt jälleen seinälle - tuhannet kiitokset muuten silloiselle minälleni sen tekemisestä! Lapsemme on nimittäin aamu-unista sorttia, ja nyt meikällä on huomattavasti normaalia paremmat tsäänssit saada tyyppi ylös ilman huutokonserttia. 

Olen luultavasti vähän erikoinen tyyppi, mutta mulla on jouluajalle tietenkin myös omat mukit. Niitä on viisi, enkä suostu juomaan muista ennen uuttavuotta. Tarpeen tullen tiskaan käsin. 

Ette usko miten iloinen ja helpottunutkin olen joulukuun tulosta. Marraskuun väriskaala liukui harmaasta mustaan, ja päivänvalo ainoastaan viikonloppuisin tuntuu raskaalta. Nyt on sentään koristeita ja valoja, ja muutaman viikon päästähän aletan taas liikkua parempaan suuntaan. Sitä odotellessa yritän pysytellä hereillä vaikkapa tänään leivottujen piparien voimin. 

Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia