Tein itse huopatohvelit

tammikuuta 19, 2014

Meillä on ollut viimeiset nelisen vuotta jo kauan sitten kuopatusta lähiputiikista ostetut, hyvin yksinkertaiset huopatohvelit kotitossuina. Nyt omani sanoivat viimein sopimuksen irti ja kuluivat jalkapohjista puhki, eivätkä nuo miehen tossutkaan enää kovin kivan näköiset ole. Siispä kätevänä emäntänä ostin askartelukaupasta huopaa ja surautin molemmille uudet.

Värejä ei ollut valittavana ihan niin runsaasti kuin olisin toivonut, koska osa huopa-arkeista oli jotenkin vähän lörömpää laatua. Näin jälkeenpäin mietittynä näistä tuli kyllä tosi kivat näin, joten enpä tiedä mitä olisin lähtenyt hirveästi muuttamaankaan. Isäntä sai tohveleihinsa lempivärinsä, ja allekirjoittaneen meneillään oleva mieltymys punaiseen jatkuu.

Tohvelit syntyivät tosi nopeasti ja vaivatta. Leikkelin vanhan hajonneen auki ja sain siten kaavat, eli niitäkään ei tarvinnut itse miettiä. Kärjen käännösten ompelujäljessä saattaa olla hieman parantamisen varaa, mutta toisaalta ketäpä moinen jaksaa näin kotioloissa kiinnostaa. Ei meikäläistä ainakaan. 


Saattaisit myös pitää näistä

6 kommenttia

  1. Ja hienot teit! Ihanat värikombot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin värit näyttää valmiissa tuotoksessa vielä paremmilta kuin suunnitelmissa :)

      Poista
  2. kivan näköiset, ja hyvä idea ottaa ne vanhat malliksi. meillä molemilla tossut eivät vaan jää jalkaan, meille on turha tehdä niitä, ja kun on lattialämmitys... mutta vieraille aion joskus neuloa ja huovata pesukoneessa. langat kin on, mutta muut projektit mieleisempiä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattialämmitys ois kyllä kova! Sitä odotellessa meillä on käytössä vuorotellen tossut ja villasukat. Mutta hyvä idea, voisinkin surauttaa noita tohveleita parit lisää niin ois vieraillekin tossuja!

      Poista
  3. Onpa todella hienot, ja mitkä värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olivat myös tosi helpot tehdä, molempiin meni yhteensä ehkä puoli tuntia, jos sitäkään.

      Poista