Jos olisi vielä kuumempaa, sulaisin

kesäkuuta 19, 2013


Puhun lämpimikseni (hah-hah) säästä, kuten kaikki ovat viime päivinä tehneet. Täällä on nimittäin noin kolmekymmentäviisi astetta celsiusta. Maanantaista lähtien luulin, ettei helle voi tästä enää pahentua, vaan niin on käynyt joka päivä. Muutun päivä päivältä hieman hitaammaksi, koska en saa nukuttua. Tuulen henkäystäkään ei ole havaittu päiväkausiin, ja ilma seisoo odottaen ukkosta, joka toivottavasti saapuu vihdoin huomenna. Jotain kertoo se, että brasilialaiset kollegatkin valittavat kamalaa kuumuutta.

Vitkuttelin ensin töissä iltaan asti, koska äärimmäisen lämmin toimisto on kuitenkin kylmempi kuin ulkoilma (tai meidän ylimmässä kerroksessa sijaitseva kämppä), ja päästyäni sitten lopulta kotiin tein itselleni ensi töikseni aivan valloittavan kesädrinksun. Onni ilmentyy mitä ilmeisimmin jääkaapissa odottavaan sitruunalimonaadiin. 

Drinkki on oikeastaan englantilainen pimms hyvin mietona versiona ja ilman sitrushedelmiä sekä kurkkua. Lorautin siis lasiin silmämääräisesti hyvinkin arki-iltaan sopivat määrät giniä, vermuttia ja triple seciä ja täytin lasin limsalla. Sekaan jäitä ja omenaminttua, seuraksi mansikoita ja viereen seuranani tämän illan ja yön tiiviisti pysyttelevä tuuletin. Kyllä tämä tästä. 


Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia