Kuten kaikki tietävät, saksalaiset ovat autokansaa. Tähän asti minulla ei ole ollut minkäänlaista kiinnostusta tarttua täällä rattiin: autoja tosiaan on liikenteessä huomattavasti Suomea enemmän, ja kolmikaistaiset autobaanat eivät ole ajatuksena varsinaisesti houkutelleet. Perheemme työnjako on siis ollut selvä: mies ajaa ja minä istun kyydissä.

No, asiat muuttuvat ja toukokuun alusta lähtien olen kaasutellut väliaikaisella kakkosautollamme viitisenkymmentä kilometriä töihin. Voin kertoa, ettei ajaminen tosiaan ole aivan sama juttu kuin Suomessa. Reittini kulkee useampaa motaria pitkin. Välillä kaistoja on kaksi, välillä kolme, mutten koskaan todellakaan ole ainoa liikenteessä olija. Tämä selittää myös kuvassa näkyvän kellonajan: jos töihin lähtee vähänkään myöhemmin, seisoo jossain vaiheessa takuuvarmasti ruuhkassa. Tämä on selkeä haittapuoli siinä, että työpaikallani on myös 40 000 muuta henkeä töissä (voitte kuvitella minkä kokoinen alue on kyseessä ja montako autoa sinne ajaa!). Tosin tilanne olisi toki suurelta osin sama, vaikka työnantaja olisikin pienempi. Työmatkaliikenteen piikkiaikoina varsin suuri osa koko Saksan moottoriteistä on varsin täynnä. Niin tapahtuu väistämättä tämän kokoisessa maassa. Asiaan on sopeuduttava, ja siksi olenkin kiitellyt kohtuullista aamuvirkeyttäni ja tätä valoisaa vuodenaikaa. Kyllä tätä tämän pari kuukautta jaksaa!