Monikielisistä parisuhteista - voiko vieraalla kielellä kommunikoidessa olla oma itsensä?
joulukuuta 03, 2015
London and beyond -blogin Lena kirjoitti parisuhteensa kielicocktailista pari päivää sitten. Tämä aihehan on aina mielenkiintoinen, ja nyt vielä Rimma + Laura -matkablogin Laura esitti kommenttiboksissa varsin hyviä jatkokysymyksiä, joihin ajattelin puuttua täällä omankin blogin puolella. Laura kirjoitti:
Onko parisuhteessanne joskus tullut eteen sellaisia tilanteita, joissa tuntuu ettei saisi ilmaistua asiaansa täysin haluamallaan tavalla sen vuoksi, että joutuu puhumaan siitä muulla kuin äidinkielellään? Tai onko vastapuolisesti keskustelun toisella osapuolella ollut vaikeuksia tajuta jotain pointteja siksi, ettei vaan ole kielen takia ymmärtänyt?
Ja mikä mun mielestä on kans kauheen mielenkiintoinen kysymys on se, että onko ihminen samanlainen eri kielillä, eli onko ikään kuin mahdollista saada itsestään irti kaikki se sama vieraalla kielellä kommunikoidessaan verrattuna äidinkieleen?
Aloitan viimeisestä. Kyllä musta ihminen on ehdottomasti vähän eri tyyppi vieraalla kielellä! Olen sanonut aiemminkin, että olin aivan varmasti etenkin täällä asumiseni alkuaikoina huomattavasti hauskempi tyyppi suomeksi kuin saksaksi. Jos suuri osa energiasta menee ihan peruslauseiden tuottamiseen, ei tilannehuumorille oikein jää aikaa. Nyt osaan jo vitsailla myös saksaksi, mutta kyllähän sellainen tietty kielellä leikkiminen, joka on suomeksi varsin olennainen osa persoonaani, jää väkisinkin vähemmälle. Ihme kyllä en ole kokenut tämän haittaavan mitenkään - perusteluja ihan kohta! Selvimmin tämä tavallaan kahden eri persoonan läsnäolo näkynee uusiin ihmisiin tutustumisessa. Äidinkielellään suupaltti ihminen voi yhtäkkiä ollakin tosi hiljainen tyyppi vieraassa maassa, jos suomalaisille tyypilliseen tapaan ei saakaan suutansa auki, kun mahdolliset virheet hävettää jo etukäteen eikä olekaan aivan selvää, mitä sijamuotoa lauseessa pitäisi käyttää. Itse olin ensimmäiset viikot hyvinkin hiljainen neiti, kunnes kyllästyin ja aloin varovasti puhua virheistä välittämättä.
En siis nykyäänkään ilmaise itseäni sataprosenttisesti samalla tavalla suomeksi ja saksaksi (tai englanniksi, jota myös puhun ja kirjoitan päivittäin, vaikkei sitä meidän parisuhteessa käytetäkään). Miksei tämä sitten haittaa ratkaisevasti näin vieraskielisen ihmisen vaimona? Väittäisin, että parisuhteessa tosi pieni osa kommunikaatiolle perustuu lopulta monimutkaiseen kielellä kikkailuun. Kyllä ne aiheet ovat useimmiten arkisia, ja ihmissuhteessa on niin monta muutakin ulottuvuutta kuin se, mitä suustaan päästää. Pohjimmiltaan myös se vieraalla kielellä kommunikoiva osapuoli on toki oma itsensä riippumatta siitä, mitä kieltä sattuu puhumaan. Naurattavat ja itkettävät asiat, tulevaisuuden haaveet, oma persoona ovat juttuja, jotka pysyvät kielestä riippumatta, ja tämä kokonaisuus on se, jonka puolisossa tuntee ja johon on rakastunut.
Jokainen pariskunta kehittää varmasti myös ajan kanssa yhteisen kielen ja omat sisäpiirin vitsit riippumatta siitä, onko taustalla sama äidinkieli vai ei. Erikielisillä pareilla kotikieleksi saattaa muodostua vaikkapa joillain suomenkielisillä ilmaisuilla höystetty saksa - mieheni tietää esimerkiksi, mitä tarkoittaa hifistely ja elvistely, niille kun ei löydy saksasta hyvää vastinetta. Toki eteen tulee tilanteita, joissa ei osaa sanoa asiaa juuri siten, kuin se tulee äidinkielellä mieleen, mutta maaliin pääsee aina onneksi myös kiertäen. En ihan rehellisesti muista yhtäkään tilannetta omasta parisuhteestani, jossa en olisi saanut jotain sanottua kieliongelmien takia. Ihan yhtälailla mieleen ei tule ainuttakaan hetkeä, jolloin en olisi kertakaikkiaan vaan tajunnut jotain mieheni sanomaa asiaa. Juuri näitä tilanteita vartenhan sitä pelattiin nuorena Aliasta, eikö?
Toki sitä voisi harmitella, ettei toinen puolisko taaskaan tajunnut, miksi Fingerpori oli hauska. Toisaalta taas näen asian niin, että ihan yhtälailla vaikkapa ei-musikaalisen ihmisen kanssa yhdessä oleva muusikko ei varmasti voi jakaa kaikkea puolisonsa kanssa, tämä kun ei vaan ymmärrä. Täydellistä ymmärrystä parisuhteeseensa tuskin saa, ellei sitten ole yhdessä itsensä kanssa. Oman kokemukseni mukaan kaikkea voi harmitella, jos haluaa, mutta siitä ei yleensä ole hyötyä. Joku rakastuu suomalaiseen, joku taas ulkomaalaiseen, mutta ei kansalaisuudella tai kielellä ole lopulta juurikaan väliä eletyn arjen kannalta.
Ulkomailla asumisesta ja kieliasioista voisi kirjoittaa vaikka romaanin! Seuraavaksi vuorossa on ajatuksia kaksikielisen lapsen kasvatuksesta, palaan niihin ennemmin tai myöhemmin.
Heute hat jemand gefragt, ob man auf einer Fremdsprache die gleiche Person ist wie auf der Muttersprache, und ob verschiedene Muttersprachen ein Problem für die Beziehung sein können. Jein und jein, würde ich sagen. Mit Sicherheit kann man sich auf einer Fremdsprache nicht genau so äußern wie auf der Muttersprache, aber in einer Beziehung ist es im Endeffekt ziemlich egal. Jedes Paar entwickelt seine eigene Sprache und die eigenen Insider-Witze. Außerdem ist die Sprache doch nur ein Teil der ganzen Beziehung. Die Personen mit ihren Träumen, Ideen und Persönlichkeiten bleiben gleich, ganz egal auf welcher Sprache sie kommunizieren.
24 kommenttia
Hei jee ihan mahtavaa, että bongasit sen mun kommentin Leenan blogista! Mä itse asiassa mietin aamulla sitä kirjoitellessani, että pitäis käydä paiskaamassa sua samalla kyssärillä, kun oot näitä kielijuttuja kans just pohdiskellut. Mut ei tarvinnut! ;)
VastaaPoistaSupermielenkiintoinen postaus! Mua naurattaa toi (siis hyvässä), että teillä puhutaan esim. suomalaisilla sanoilla ryyditettyä saksaa. Joten ihan huippua, että pystyy luomaan vähän kuin oman kielen! Ja tuo pointti, että täydellistä ymmärrystä parisuhteessa lienee mahdotonta saavuttaa, on NIIN TOTTA. Ei mekään välillä vaan ymmärretä toisiamme, vaikka kommunikoidaan samalla äidinkielellä miehen kanssa ;)
Ja sitten tuohon, että koet olleesi varsinkin alkuaikoina hauskempi suomeksi kuin saksaksi. Mulla oli ihan sama juttu silloin, kun lähdettiin maailmanympärimatkalle, eikä kaikki enkunkieliset sutkautukset vaan tulleet aluksi kuin apteekin hyllyltä natiivien kanssa jutellessa. Kielitaito kehittyi todella selkeästi reissun edetessä, mutta nyt se on varmasti jälleen ottanut takapakkia, kun ollaan jumittu liikaa täällä peräpohjolassa ;) Saksassa ollessani vaihtarina en todellakaan puhunut alkuun sujuvaa saksaa, ja vaikutin varmasti tosi paljon hiljaisemmalta ja vähäsanaisemmalta kuin mitä todellisuudessa olen. Loppua kohden osasin ehkä antaa jo totuudenmukaisemman kuvan persoonastani, mutta nyt oon varmaan taas taantunut ala-astetasolle, hah. Niin se vaan menee! Kiva kuulla, ettei se ole vain mun kuvitelmaa, että ihminen on vähän erilainen tyyppi eri kielillä :)
Kiitti tästä postauksesta! :)
Jee, kiva että tykkäsit! Mä voisin tosiaan kirjoittaa näistä ulkosuomalaisuus- ja kieliaiheista vaikka miten paljon, ja aina kirjoittaessa pitää vähän tiivistää, koska juttu lähtee niin helposti rönsyilemään ettei siitä löydy lopulta enää päätä eikä häntää. Kaksikielisen lapsen kasvattaminen ja kaikki siihen liittyvät haasteet (joita riittää) on esimerkiksi sitten jo ihan oma lukunsa, ja palaan siihen vielä!
PoistaJoo uskon että suurin osa meistä vaikuttaa vieraalla kielellä alkuun hiljaisemmalta ja totisemmalta kuin onkaan. Mä ainakin muistan, että täällä oli aluksi vaikea sanoa mitään, koska ensin piti miettiä lause suomeksi, sitten kääntää kaikki sanat saksaksi, sitten miettiä, minkä sukuisia ne on, mikä prepositio tulee valita ja missä sijamuodossa sanat sitten on, ja lopulta sitten ratkaista, onko verbi lauseen alussa vai lopussa. Puh! ;) Usein meinaskin sitten käydä niin, että päästyäni lauseen loppuun olin jo unohtanut, minkä verbin meinasin ees sanoa :D Ja toki etenkin johonkin monen ihmisen kesken käytävään kahvipöytäkeskusteluun on vaikeaa osallistua, jos itsellä kestää se lauseiden muodostaminenkin sen aikaa, että tilanne on jo mennyt ohi kun olisi valmis saamaan jotain ulos suustaan. Noh, näissä voi onneksi kehittyä nopeastikin! Ja siis kyllä olen edelleen mielestäni eri tyyppi saksaksi. Olen täällä tavallaan ehkä suorapuheisempi, tai siis käytän joskus tosi karkeitakin ilmaisuja, joita en suomeksi missään nimessä päästäisi suustani. Jotenkin esimerkiksi kiroilu ei kuulosta saksaksi niin pahalta, ja kun kyseessä ei ole oma äidinkieli, ei niinkään kuule sanojen sävyjä. Sitä vaan kuulee jossain jonkun sanonnan ja nappaa sen käyttöönsä miettimättä sen kummemmin. Muutamankin kerran oon sitten miettinyt toimistossa, olisiko asian voinut ilmaista muutenkin kuin sanomalla, että se on mulle paskanhailee... Kröhöm ;)
Munkin mielestä ihminen on ehdottomasti vähän erilainen eri kielillä, onhan jokaisen kielen takana myös vähän erilainen kulttuuri jne, ja kaikki kuuluu siihen samaan pakettiin. Saksassa asun itsekin vielä tämän kuukauden, ja koen että saksaksi olen ehkä aavistuksen suorapuheisempi kuin suomeksi. Äidinkielellä puhuttaessa on pakko olla vähän häveliäämpi, kun tietää tasan tarkkaan sanojen tarkoituksen ja osaa selitellä, kierrellä ja kaarrella. Vieraalla kielellä taas ei välttämättä osaa selitellä ja tuntee jollekin asialle vain yhden tai pari vastinetta, niin ne on pakko töksäyttää sellaisenaan. :D
VastaaPoistaTää on hyvä pointti: kun ei tiedä kaikkia kielen ja kulttuurin koukeroita, on niitä vaikea noudattaa. Tiedän tasan tarkkaan mistä turiset! Lähdin täällä Saksassa kerran kukkakaupasta ilman kukkia, koska ilmeisestikin olin vähän liian epäkohtelias, eikä kauppias löytänyt aurinkoiselle parvekkeelleni kukkia, ei sitten millään. Hän vain totesin kaikkien kukkien kyllä nuupahtavan kokopäiväisessä aurinkokylvyssä. Tämän jälkeen mies kirjoitti minulle pitkän esipuheen kauppareissuille, josta pystyin kauppaan kävellessä opettelemaan kaikki kohteliaisuudet ja muut kommervenkit, mutta kyllä meinasi tuon kukkakauppareissun jälkeen tulla tippa silmään ja ikävä kotiin.
PoistaJoo! Mä oon huomannut täällä ihan sivustakatselijanakin, miten maahan juuri tulleet suomalaiset ovat jopa munkin silmään (korvaan) töykeitä. Sama käytös olisi mullekin Suomessa ihan normaalia, mutta maassa täytyy tosiaan yrittää toimia paikallisten koodistojen mukaan. Eikä nää saksalaiset edes ole vielä läheskään "pahimpia" kohteliaisuuspirkkoja! Hyvin tämän näkee ehkä ihan peruskysymyksissä. Muistan vieläkin, miten joskus alkuaikoina yksi saksalainen kaverini jaksoi ihmetellä suomalaista tapaa todeta ruokapöydässä "annatko suolan". Eikö mitään "voisitko olla ystävällinen" -aloitusta tai bitte-sanaa? Yritin sitten selittää, että suomalaiselle nyt on itsestäänselvää, että jos siinä perheen tai ystävien kesken syödään, niin kaikki ovat jo varsin ystävällisin mielin liikkeellä eikä siinä nyt tarvii sitten turhia lätistä.
PoistaRuokailusta tuli muuten mieleen, että nykyään kiristelen aina hampaitani ollessani mieheni ja suomalaisten kanssa ruokapöydässä, kun he aloittavat syömisen ennen kuin kaikilla on ruoka lautasella. Sehän ei oikein tule täällä kuuloonkaan.
Mutta Terhi, mua nyt kiinnostaa tämä kukkakauppakeissi! Mitä sun olisi sitten pitänyt siellä sanoa?
En oikein itsekään muista, siitä on jo nelisen vuotta aikaa, mutta aluksihan pitäisi kysyä, että saanko vaivata ja että olisi yksi kysymys... veikkasin, että osa mun alkukohteliaisuuksista nollaantui huonoon kieleen ja yhteistyö ja avunanto loppui sitten siihen. Sen takia olenkin ollut aina superkohtelias ja -yhteistyöhalukas tuon jälkeen ja siksi pyysin mieheltä lapulle lauseita. Lihakaupassakin mietin aina ääneen mitä siitä kokkaan, ja täytyy sanoa, että silloin palvelu pelaa paljon paremmin!
PoistaNo mulle ei ole kyllä koskaan tullut mieleenkään kysyä kaupassa, voinko häiritä. Jos myyjä ei tule suoraan luokse (kuten olisi vaikka kukkakaupassa suotavaa...), aloitan yleensä sanomalla anteeksi, etsin kukkia tilanteeseen x. Mennee kyllä samaan sarjaan. Ehkä ei siis tosiaan kannata vaan marssia sisään ja todeta, että haluan kukkia viikonlopuksi ;) Mä menin kanssa joskus lihakauppaan jopa ihan lehden kanssa, josta näytin kuvaa suunnittelemastani ruoasta, en nimittäin tiennyt tarvittavan lihan nimeä saksaksi. Silloin kyllä myyjäksi sattui joku sitruunoita aamiaiseksi syönyt tapaus, mutta onneksi seuraavassa lihakaupassa onnistui jo suorastaan ensiluokkaisesti. Tommonen rupattelu on musta tosi mukavaa, siitä tulee sekä myyjälle että asiakkaalle hyvä mieli.
PoistaMielenkiintoista pohdintaa! Itse olen vahvasti sitä mieltä, että joka kielellä mulla on eri persoona(llisuus). Kielen mukana kun tulee aina monimutkainen kulttuurisäännöstö, joka on tavallaan osa sen kielen kielioppia. Esimerkkinä vaikka saksalaisten tai brittien kohteliaisuus, joka on teitittelyä, sanoja, kiertelyä, pitkiä lauseita, anteeksi pyytelyä ja toisen kuuntelua. Jos soveltaisin suomalaisten kohteliaisuussääntöjä näissä maissa, suljettaisiin mut melko varmasti kaikkien piirien ulkopuolelle :) Lisäksi joka kielellä vain puhutaan eri tavalla, äänikin, sanasto, puheenaiheet ovat erilaisia. Esimerkkinä voin kertoa, että Briteissä sairastuin kerran vatsatautiin. Saksalaiset (ja toki suomalaisetkin) voivat sanoa tällaisia vatsa-asioita varsin suoraan mutta britit ei...
VastaaPoistaUnkarilaisilla on hyvä sanonta: Annyi ember vagy, amennyi nyelven beszélsz - eli sinua on niin monta, kuinka monta kieltä puhut.
Mitä parisuhteeseen ja näihin (sivu)persoonallisuuksiin tulee, toisaalta peukutan Oilia, eli ei aina voi, eikä kuulukaan ymmärtää. (Missä olisi yllätykset ja jännitys??) Olisin kauhuissani, jos aina kaiken miehestäni ymmärtäisin, vaikka toisaalta se olisi ihannetilanne. Oman mieheni seurassa olen kuitenkin paljon enemmän suomalainen saksaksikin kuin muiden saksalaisten seurassa, mutta tämä pätee varmasti kaikkiin yksikielisiinkiin suhteisiin. Sarkasmini ja suorasukainen puheeni kun on yksi piirre, johon hän minussa ihastui. En kuintekaan voi, en vain voi olla yhtä sarkastinen ja suorapuheinen saksaksi kuin suomeksi... kauhistuttaa ajatuskin!
Ei meidän ymmärtämistä ole hidastanut mitkään sanastolliset ongelmat, enkä usko että muutkaan kieliongelmat. Jos joskus on ollut vaikea toista ymmärtää, on se aina johtunut kulttuurista ei kielestä. Oma postaukseni aiheesta liittyi enemmänkin arkipuheeseen kuin tämä Oilin, sen takia kommentista tuli varsin pitkä.
Toi on kyllä ihan totta. Joka kielellä ja maassa pitää tietenkin toimia maan tavalla, eikä sitä lopulta niin ajattelekaan. Koko homma tulee automaattisesti! Tämä on musta kyllä osittain edelleenkin vähän vaikeaa: oon huomannut viime aikoina, että etenkin soittaessani Virallisia Puheluita vieraille ihmisille en oikein osaa niitä kaikkia kohteliaisuussutkautuksia, jotka olisivat oletetttuja ja tarpeellisia. Mut harjoitushan siihen auttaa, ja onneksi ulkomaalainen nimi ja tyhmät kielioppivirheet, joista en näköjään pääse ikinä eroon, paljastavat ulkkariksi ja antavat ehkä vähän anteeksi.
PoistaMeillä on kyllä varmasti ihan sama asia, että jotkut yhteentörmäykset on johtuneet enemmänkin kulttuurista. Niitä oli alkuaikoina enemmän, nyt tunnemme toisemme ja myös toistemme kotimaat jo niin hyvin että yhteentörmäyksiä ei juurikaan tule. Ne aiemmatkin oon suurelta osin jo unohtanut.
Suuri kiitos kommentista!
Mielenkiintoinen keskustelu! Olen nyt viettämässä välivuotta Suomessa yli 30 vuoden ulkomailla asumisen jälkeen. Rakastan suomea! Kun jouduin yllättäen puhumaan taas illan englantia, minusta kuoriutui kuitenkin ihme pälättäjä, vitsailija, venkoilija ja jutunkertoja, sellainen kuin Irlannissa pitää olla. Irlannissa on ihan eri tapa puhua. Suomessa saa jöröttää, puhua suoraan ja erityisesti pitää tarkoittaa sitä mitä sanoo! Tosi vastakkaiset puhekulttuurit. En koe, että irkkumieheni kanssa nykyään enää on ongelmia, mutta ennen kuin kieli vahvistui, tunsin itseni tyhmäksi ja kömpelöksi kielellisesti. Äitiys toi mukanaan tosi paljon ongelmia, kun kuitenkin halusi ilmaista itseään omalla kielellään. Mammy kun ei ole sama kuin äiti! Voi, tästä voisi kirjoittaa kirjan. Sivusin aihetta viime blogissani, löytyy varmaan kulttuurikorppista googlaamalla, en uskalla etsiä Ipädillä linkkiä muuten kommenttini katoaa.
VastaaPoistaTodellakin voisi kirjoittaa kirjan, ellei useampiakin! 30 vuotta ulkomailla on jo aikamoinen saavutus, siinä ajassa uusi kulttuuri on varmasti jo muuttunut ihan automaatioksi. Onkin mielenkiintoista lukea, mitä kirjoitat nyt Suomesta! Äitiyden ongelmat tunnistan nyt jo, vaikka puolitoistavuotiaan pojan kanssa onkin vielä tässä suhteessa todella helppoa. Todelliset vaikeudet varmaan alkavat vähän myöhemmin, kun hän kasvaa vanhemmaksi. Ajattelinkin kirjoittaa tästä piakkoin noviisin näkökulmasta, niihin pohdintoihin on varmasti myös kiva palata myöhemmin.
PoistaKiitos kommentoinnista!
Parisuhteen alussa kaikki on niin mukavaa uudessa maassa. Parisuhde saattaa kuitenkin mutkistua vuosien saatossa ja silloin vieraan kielen kiemurat vasta tuottavatkin tuskaa.
PoistaOlen itse asunut vuodesta 1982 lähtien kahdessa vieraskielisessä maassa - ja kahdessa eri kulttuurissa, ja olen tavannut monia erikielisiä parisuhteita. Usein parisuhde kiristyy kun perheeseen syntyy lapsia, koska lasten kasvatuksessa tarvitaan paitsi kieltä, niin myös kulttuuria ja jos kulttuurit ovat kovin erilaiset, niin ei tahdo kielet ja kulttuurit riittää pahimmissa mutkissa. Olen oman lapseni kasvattanut vieraassa kulttuurissa ja nyt hän hoivaa omaa lastaan kaksikielisessä ja kaksikulttuurisessa perheessä. Haasteita on riittänyt varsinkin 1980-luvulla, mutta eivät haasteet ole poistuneet vielä 2015 -luvullakaan. Ne ovat vain muuttaneet muotoaan.
Itävallassa en asunut sikäläisessä päivittäisparisuhteessa, joskin etäsuhteessa - ja täällä Ruotsissa olen parisuhteessa muunmaalaistäkäläistaustaisen parin kanssa. Kielen kannat saa vieläkin, varsinkin väsyneenä rasvata kunnolla, jos asiat ovat kimuraisia. Vitsailua ei kannata vieraalla kielellä vuosikymmentenkään jälkeen edes yrittää, koska suomalaisvitsit ovat aivan erilaisia kuin muiden maiden vitsit, eikä niitä muunmaalaiset ymmärrä. Paikallisvitsitkään eivät mene suomalaistajuntaan välttämättä sellaisina.
Menestystä kaikille monikulttuurikielisille perhesuhteille!
Uskon, että lasten saaminen on tosiaan yksi vaikeimmista asioista monikulttuurisessa parisuhteessa. Omaksi onnekseni Suomen ja Saksan kulttuurit sekä mieheni ja omat näkemykseni kasvatuksesta ja perheemme linjoista ovat niin samanlaisia, että mitään erityisen vaikeita ongelmia ei ole tullut vastaan. Toki haasteita ehtii vielä tulla useaankin otteeseen jälkikasvun kasvaessa.
PoistaKiitos kommentista!
Tàà on varmasti yksi aihe, josta ulkosuomalaisilla, etenkin erimaalaisen kanssa eloaan jakavilla, riittàà asiaa ja paljon. Meillà nyt on pààosissa englanti ja italia, sekaan sujahtaa sitten saksaa, hollantia ja suomea. Huomaan kyllà, etenkin vàhàn suuttuessa, ettà kieli kààntyy heti siihen sujuvampaan englantiin. Ja jos vastapuoli ei vaan tajua niin se on kyllà v*tun idiootti puhtaalla suomella.
VastaaPoistaMulla alkaa tuo suomea ja englantia puhuva persoona olemaan aika samanlainen, tosin olen ihan viimeaikoina huomannut ettà ainakin ààni muuttuu englantia puhuessa, ja nykyisin suomen puhuminen hikoiluttaa! Aivan jàrkyttàvàà skypetellà vaikkapa àitin kanssa, kun paita kastuu melkein napaan asti! Italiaksi olen vielà vàhàn vaisumpi kuin muilla kielillà, saksaksi muutun tàysin.
Lenan blogiinkin jo kommetoin, ettà jo tàmàn kielisopan takia olen ihan tyytyvàinen ettei meillà ole lapsia. Noita karvaisiakin kun saa komentaa neljàllà kielellà...
Hehe, hauska että suomi alkaa hikoiluttaa! Mä muistan että aluksi täällä en juurikaan puhunut suomea, kun en juuri tuntenut suomalaisia ja kotijoukkojenkin kanssa tuli soiteltua verrattain harvoin. Suomen puhuminen tuntuikin sit aina aluksi vaikealta, toki se meni nopeasti ohi. Muistan kun pari päivää ennen häitä koekampauksessa kampaaja sanoi, että mulla on saksalainen aksentti suomessa :) Olin silloin juuri lentänyt Suomeen, ja pari päivää myöhemmin itse hääpäivänä puhe oli jo normalisoitunut niin, että aksenttikin oli kadonnut.
PoistaUseampi- kuin kaksikieliset perheet on musta kiehtovia! Täälläkin on esimerkiksi yksi suomalais-ranskalainen kaveripariskunta, joka kommunikoi keskenään pääasiassa englanniksi. Heillä on nyt lapsi, joka kuulee siis kotona kolmea kieltä ja tarhassa vielä saksaa. Hyvin se näyttää ainakin toistaiseksi sujuvan, mutta tietenkin noin monessa kielessä on myöhemmin haasteensa.
Kiitos kommentista!
Asun Saksassa saksalaisen miehen kanssa, enkä koe, että meillä olisi erityistä kielimuuria. Osaan saksaa kuitenkin sujuvasti. Alussa näin ei kyllä ollut, ja välillä oli aika uuvuttavaa, kun tuntui, että pelaan jatkuvasti Aliasta vieraalla kielellä tietämättä itsekään oikeita vastauksia. Sittemmin kielitaitoni on parantunut paljon, ja osaan olla saksaksi hauskakin. En koe, että olisin jotenkin eri ihminen suomeksi ja saksaksi.
VastaaPoistaEnnemmin kielitaidon vajavaisuus tulee vastaan töissä, kun pitäisi kuulostaa mahdollisimman älykkäältä ja ammattitaitoiselta. Varsinkin monille verbeille on saksassa paljon hienommalta kuulostavia synonyymeja, ja niiden käyttö ei tule minulta luonnostaan, osin ehkä ihan siksikin, että suomi on varsin suorasukainen kieli. Saan kyllä aina sanottua asiani, mutta en yleensä kuulosta yhtä vakuuttavalta kuin saksalaiset työkaverini.
Miehen kanssa muuten myös höystämme saksaa suomenkielisillä sanoilla. Sanavarastoomme kuuluu mm. "löllö". :D
Hehe, löllö! Erittäin hyvä sana :)
PoistaSulla on siis hyvin samanlaisia kokemuksia kuin mulla. Just työhommissa, kun pitää kirjoittaa jotain, tulee kyllä hyvin selvästi esiin ettei saksa totisesti ole äidinkieleni. Tämän takia oonkin äärimmäisen onnellinen siitä, että saan kirjoittaa väikkärin englanniksi - saksaksi prosessi kestäisi vielä tuhannesti pidempään ja lopputulos olisi ehkä vähän kyseenalainen.
Muistan kuinkan joskus paljon nuorempana olin sitä mieltä, että en ikinä voisi seurustella ulkomaalaisen miehen kanssa, kun eihän sitä silloin pysty kommunikoimaan syvimpiä tuntojaan. Vähänpä tiesin asiasta :-) Mutta se oli sitä aikaa, kun en muutenkaan ollut tottunut puhumaan mitään vierasta kieltä. Sittemmin englannista tuli työkieli ja viimeiset kahdeksan vuotta myös kotikieli eikä miehen kanssa kommunikoidessa ole vaikeuksia. Tai kyllä välillä meinaa jonkin asian selittäminen olla töks töks (varsinkaan kun kumpikaan meistä ei ole natiivi englannin puhuja emmekä myöskään asu englanninkielisessä ympäristössä), mutta samalla tavalla kyllä kompastelen välillä sanoissani suomeksikin. Paljon enemmän haastetta minulle tuottaa ympäristön kieli eli saksa, jota ei ole enää niin helppoa oppia aikuisiällä. Meidän tyttäremme muuten kasvaa myös monikieliseksi ja puhuu jo 2v3kk iässä hämmästyttävän hyvin molempia äidinkieliään ja lisäksi saksaa päiväkodin myötä. Luen mielelläni ajatuksiasi kaksikielisestä kasvatuksesta!
VastaaPoistaHeh, joo, nuorempana mullakin oli erinäisiä ajatuksia kuten että ennen yhteenmuuttoa pitäisi olla yhdessä tietty aika, kuten myös ennen naimisiinmenoa jne, jotta siihen toiseen ehtii tutustua kunnolla. Noh... ;)
PoistaJa voi, uskon kyllä kun sanot ettei saksaa ole niin helppo oppia näin aikuisena! Mä olen muutenkin miettinyt, ettei uuden kielen oppimisesta tulisi nyt kyllä enää yhtään mitään, ellei motivaatio olisi jostain syystä ihan älyttömän korkea (ehkä siis ainoastaan jos asuisin vaikka jossain Etelä-Amerikassa, jossa ei pärjää missään ilman paikallista kieltä). Koulussa oli se hyvä, että läksyt piti tehdä kun niitä sai, enkä loppujen lopuksi hirveästi marissut että just nyt ei kiinnosta opetella näitä saksan sanoja tai adjektiivien taivutuksia. Hyvä niin! Ja tosiaan, huomaan monien kaverien kohdalla että täällä asuminen ei todellakaan automaattisesti tarkoita kielen oppimista. Töissä kun ainakin ylempänä toimihenkilönä yleensä pärjää englanniksikin, niin lopulta sitä kielitaitoa on vähän vaikeaakin kehittää niitä arkipäivän "kaksi ruissämpylää ja yksi croissant, kiitos" -tilanteita pidemmälle.
On kyllä tosiaan kiehtovaa, miten nämä pienet ihmiset oppivatkin monia kieliä ihan tostanoin vaan! Mua hämmästyttää erityisesti nämä monikieliset lapset, joilla on vanhempien taustojen, kotikielen ja ympäristön takia useampi kuin kaksi kieltä. Kirjoitan omia ajatuksia ehdottomasti heti, kun ehdin ja aivokapasiteettia on riittävästi tarjolla :)
Minäkin yritän saada vihdoin jätettyä kommenttia - monta kertaa olen iPadillä yrittänyt, mutta ei niin ei... Ensinnäkin kiitoksia blogista! Löysin tän kesällä, kun etsin muiden suomalaisten kokemuksia Saksassa asumisesta ja lasten monikieliseksi kasvattamisesta. Meillä on muutenkin todella samaan tahtiin edennyt elämä täällä Saksassa (saapuminen, naimisiin meno ja lapsen saaminen), joten on senkin takia ollut todella mielenkiintoista lukea sinun tuntemuksia samoista asioista. Sinulla on myös todella hauska tapa kirjoittaa ja suhtaudut asioihin ihanan positiivisesti ja rennosti, joten tulen aina hyvälle tuulelle sivullasi vieraillessa :)
VastaaPoistaMinä olen kans sitä mieltä, että olen hyvinkin erilainen eri kielillä. Ja se johtuu varmasti juuri siitä, että jos kieltä ei vielä niin hyvin osaa, niin ilmaisee vaan kaikkein oleellisemman ja ne pienet vivahteet jää pois. Myös huumori jää silloin helposti pois. Appivanhempani sanoivat hiljattain, että minusta alkaa hiljallee kuoriutua ihan erilainen henkilö, kuin millaiseksi he minua alussa luulivat. Se johtuu siitäkin, että nyt osaa jo oma-aloitteisesti ottaa keskusteluun osaa, eikä vastaa vain kysyttäessä. Nyt osaa myös saksaksi lohkaista paljon helpommin vitsejä, eikä käy enää niin, että seuraavana päivänä vihdoin hoksaa mitä olisi pitänyt nasevasti sanoa takaisin ;)
Minulle tuotti myös alussa (ja edelleen!) hankaluuksia nuo kaikki kohteliaisuudet. Sen huomaa edelleen soittaessa, tekstatessa, tavatessa tai kortteja lähettäessä, että saksaksi vain pitää osata paljon enemmän löperrellä... Aina naurattaa kun Suomesta saa onnittelu- tai joulukortteja sillä usein lähettäjä on siihen vain kirjoittanut "T. Se ja Se", kun taas saksalaiset kirjoittaa siihen kokonaisen romaanin... Tosin ranskalainen anoppini sanoi asiasta mainitessani, että ranskaksi se on vielä pahempi :D Mutta olen kyllä alkanut tykkäämään saksalaisesta tavasta puhua Small Talkkia, etenkin kun olen edelleen kotona lapsen kanssa. Voisin jopa väittää puhuvani nykyään enemmän saksaa, kuin ollessani täyspäiväisesti töissä. Töissä ollessani keskityin vain työn tekoon, enkä juurikaan höpötellyt turhia työkavereiden kanssa, kun taas lapsen kanssa liikenteessä ollessa tulee vähän jokaisen kanssa höpöteltyä.
Kuten jo mainitsin, olen hyvin kiinnostunut kokemuksistasi monikieliseksi kasvattamisesta. Meillä kieliä on neljä: suomi minulta, ranska isältään ja hänen osalta perheeltään, saksa ympäristöstä ja englanti passiivisena minulta ja mieheltäni. Puhumme siis kumpikin omaa kieltämme lapselle, mutta keskenään englantia. Hän tulee varmaan ymmärtämään myös englantia, mutta oppii puhumaan sitä vasta koulussa. Pohdimme pitkään, että puhummeko englantia vai saksaa keskenämme, mutta päädyimme englantiin, koska se on molemmille luontevampi parisuhteessa. Tyttäremme on nyt 1,5 vuotias ja sanoo "äiti", "papa" "napa" ja "auto". En kuitenkaan ota kielen oppimisesta stressiä, koska se tulee luonnollisestikin kestämään kauemmin niin monen kielen kanssa. Sekin täytyy vielä mainita, että mieheni on viimeiset viisi kuukautta ollut ulkomailla (armeijan komennuksella), joten häneltä tyttäremme on viime aikoina ranskaa kuullut vain skypen kautta... Onneksi hän pääsee takaisin kotiin juuri ennen joulua! :)
Aika näyttää miten monikielisyys tulee toimimaan meidän perheessä. Hiljattain luin, että on hyvin normaalia eikä millään tavalla huono asia, että monikielisten perheiden lapset käyttää usein montaa kieltä samassa lauseessa. Ennen luulin, että se olisi jotenkin huono asia. Mutta ilmeisesti he tekevät sitä usein vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden he tietävät ymmärtävän molempaa kieltä ja käyttävät aina sen kielen sanaa joka parhaiten asian ilmaisee. Kuulostaa ihan fiksulta :D Siksi miehenikin on alkanut käyttämään sanaa hipruttaa, koska se vain on se paras ilmaisu :)
Tuhannet kiitokset kommentista! Tosi kiva kuulla, että blogi on mieleesi :)
PoistaKohteliaisuudet on kyllä olleet mullekin vaikeita. Pahimpia oli etenkin alussa ehkä yllättäen synttärionnittelut! Se väkisin puolenyön odottaminen (ei sekuntiakaan ennen!), ties mitkä onnittelulaulut ja etenkin anopilta joka vuosi tuleva noin tunnin mittaiselta tuntuva litania siitä, mitä kaikkea (terveyttä, onnea, iloisia aikoja...) se toivoo mulle tulevalle vuodelle. Mä sit siinä aina että no, öh, kiitos, tekisi mieli lisätä että myös ihan vaan "hyvää syntymäpäivää" olisi ollut aivan riittävä onnentoivotus ;) Mutta kyllä paikallinen tapa kommunikoida on mustakin nykyään kivaa. Ei aina tarvitse jöröttää hiljaisena nurkassa kuten suomalaiset usein tekevät!
Teillä on siis kielten osalta ihan sama tilanne kuin meidän yksillä kavereilla! Heillä myös lapsi kuulee neljää kieltä. Hän meni tarhaan reilun vuoden ikäisenä ja saksa lähti sujumaan heti tosi hyvin. Itse puhumisesta en tiedä, mutta poika ymmärtää tarhassa kyllä ilmeisesti kaiken. Pikkulasten kyky omaksua uusia kieliä on ilmiömäinen! Meidän tarhassa on pari englantia äidinkielenään puhuvaa töissä, koska tarhan periaatteisiin kuuluu lasten altistus saksan lisäksi myös englannille (mietin tosta kuullessani, että noh, meille olisi kyllä nämä kaksikin kieltä riittäneet ensi alkuun, mutta ei kai siitä haittaakaan ole). On ihan ihmeellistä seurata, miten meidän poika ymmärtää jo näköjään täysin, mitä ohjaajat sanovat hänelle englanniksi.
Meidän poika on tosiaan nyt myös puolitoista ja uusia sanoja on alkanut nyt ehkä viimeisen kuukauden tai puolentoista aikana ilmestyä kiihtyvää tahtia. Aivan ensimmäinen sana oli selvästi artikuloitu NEIN, josta mietin silloin että oishan näitä ollut kivempiakin vaihtoehtoja ;) Joihinkin kavereiden lapsiin verrattuna poika oli pitkään aika hiljaa (tai siis selitti vaan jotain omiaan), mutta ihan kuten säkin oon suhtautunut asiaan hyvinkin rennosti. Monta kieltä varmasti hidastaa oppimista, ja lisäksi myös yksikielisten lasten kohdalla on tosi suuria vaihteluita. Mun sisko esimerkiksi alkoi puhua todella huomiotaherättävän myöhään, mutta ei sillä enää ole mitään väliä. Hän opiskelee varsin menestyksekkäästi kieliä :) Ja tosta kielten sekoittamisesta - kysyin just tänään tarhassa, käyttääkö poika siellä niitä muutamaa suomenkielistä sanaa, joita hän sanoo ahkerasti kotona (tuoli ja koira - tai siis tuoi ja koi) vai vaihtaako hän saksaan. Lupasivat tarkkailla tilannetta ja palata asiaan. Musta on mielenkiintoista seurata, koska poika alkaa tietoisesti vaihdella kieliä. Tähän mennessä sanoja on tullut pääsääntöisesti joko saksaksi (ehdoton enemmistö) tai suomeksi, tai sitten en vaan ole huomannut kielen vaihtamista.
Voi, teillä onkin ollut pitkä aika kahdestaan kotona! Miten ihana joululahja saada perheen mies taas kotiin :)
Meillä oli kans kerran kutsuttu mieheni kavereita kylään hänen synttäreitään edeltävänä päivänä ja olin sitten tehnyt hänelle synttärikakun. Kun toin kakun pöytään ja onnittelin jo miestä, niin muut vaan näytti lähinnä vaivaantuneilta eivätkä millään tavalla osallistuneet onnitteluihin. Tajusin kans sit myöhemmin et taisi olla ehdoton No Go saksalaisille :D
PoistaMieheni oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus olla komennuksella tammikuuhun asti niin oli kyllä ihana yllätys kun saatiin pari viikkoa sitten kuulla, että hän pääseekin jo jouluksi kotiin. Meillä on kyllä aika nopsaa kulunut onneksi aika kun oltiin kesällä melkein kaksi kuukautta Suomessa ja Münchenissä anoppilassa kans kuukausi. Olen myös saanut läheisiä kavereita täältä meidän kotikaupungista, joilla on samanikäisiä lapsia, joten se on myös paljon helpottanut arkea.
Olen myös viime aikoina huomannut, että tyttäreni kans ymmärtää jo todella hyvin joten innolla kans odotellaan millon sitä tarinaa alkaa omasta suusta tulla :)
hifistelieren, Hifistelierung.. pitääkin alkaa viljellä ympäriinsä!
VastaaPoistaEhdottoman hyvä ja tärkeä verbi!
Poista