Parvekkeen yksinvaltias hortensia

huhtikuuta 01, 2014

Viime viikolla muistin hortensioiden olemassaolon. Kyseessä on kukkanen, joka koristi pöytiä häissämme ja jolla on siten erityinen paikka allekirjoittaneen sydämessä. Tottahan oli marssittava samantien kukkakauppaan ja ostettava yksi parveketta koristamaan. Muuten partsi on vielä talviteloillaan eli kukkalaatikosta riippuen täynnä joko tyhjää tai kuolleita yrttejä (ehkä vielä joskus saan heitettyä kaikki kuolleet rehut pois syksyn tultua. En kuitenkaan lupaa mitään). Koska en tässä tilassa yksin paljon kanniskele multasäkkejä tai muutakaan, odottelee kasvienhakureissu jo kyllästymiseen asti mainitun väitöstilaisuuden jälkeistä aikaa. Kuten kaikki muukin tässä perheessä.

Sain äsken huippuhyviä uutisia, kun Frankfurtin Lundia-kaupasta soitettiin. Tilasimme jo tovi sitten hieman jatkoa muinoin kotoa mukaan ottamalleni, jo historiallisen iän saavuttaneelle ja tällä hetkellä olohuoneessamme sijaitsevalle hyllylle. Makkariin on lisäksi tulossa ihan uusi yksilö, koska johonkin vauvan kamat on mahdutettava. Toimituksen saapumista tehtaalta saatiin vartoa tovi jos toinenkin, mutta nyt kaikki osat ovat täällä ja ilmaantuvat meille huomenna. Sen jälkeen arvaattekin varmaan mitä niille tapahtuu (tai tarkemmin ottaen ei tapahdu) siihen asti, että täällä on jälleen rauha maassa ja myös miehellä hyvä tahto. 

Saattaisit myös pitää näistä

8 kommenttia

  1. Lundiat on kyllä hyvä valinta! Kuvia sitten vaan kokonaisuudesta kunhan jotain alkaa tapahtua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Lundia on ihan paras! Toi meidän olkkarin hylly on tosiaan varmaankin vanhempi kuin mä ite. Ehkä vähän varastohyllyn näköinen vielä näin viime hetkinään ilman ovia, mutta niin kotoisa :) Katsotaan miten ihastuttavan kontrastin uudet ja vielä vaaleat osat tuo tuohon vuosien varrella "hieman" kellastuneeseen vanhukseen... mutta kyllähän ne siitä myös kellastuu ajan myötä paremmin sopiviksi. Kuvia tulossa heti kun mahdollista!

      Poista
  2. Multa oli mennyt kokonaan ohi, että saitte ne vihdoin tilattua. Olen Annen kanssa samaa mieltä, pics or didn't happen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin kävi lähes kaikkien osapuolten yllätykseksi "jo" joskus helmikuussa. Reippaan tunnin päästä niiden pitäiskin sitten jo olla täällä!

      Poista
  3. Meillä oli lapsuuskodissa paljon Lundiaa. :) Äärimmäisen käteviä ne kyllä erilaisine asennus- ja laajennusmahdollisuuksineen ovat ja varastohyllymäisyyttähän saa kuitenkin esim. niillä ovilla ja tietysti kaikenlaisella sisustuksella vähennettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ihan parasta on myös, että noi hyllylevyt ei taivu kirjojen painon alla mihinkään edes noina pitkinä versoina. Inhottaa kirjahyllyt, jotka on viimeistään vuoden päästä jo ihan mutkalla. Kestävyys on tosi tärkeä tekijä, siitä mielellään maksaakin enemmän, kun tietää ettei tartte sitten samantien olla taas ostamassa uutta.

      Poista
  4. "Rauha maassa ja miehellä hyvä tahto.."! Huippu! :) Voi vaan aavistella sitä stressin määrää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, onhan täällä kieltämättä ollut aika omituinen tunnelma viime päivät. Muutaman tunnin päästä homma on ONNEKSI vihdoin paketissa!

      Poista