In Defense of Food eli tärkein lukemani kirja hetkeen

maaliskuuta 19, 2011

Mainitsin viime kirjoituksessa kirjoja olevan lukujonossa muutamiakin. Lopetin eilen kotimatkalla Michael Pollanin In Defense of Foodin (suomeksi Oikean ruoan puolesta), josta olin ja olen edelleen lievästi sanottuna haltioissani. 


Suositukset kirjasta sain kaverilta, mistä olen erittäin iloinen, koska teos ansaitsee runsaan määrän ylisanoilla kuorrutettuja kehuja. Sairastumisestani lähtien oon ollut aiempaa huomattavasti kiinnostuneempi ruoasta, koska sen laadulla ja tyypillä on suora vaikutus hyvinvointiini. Ollaan myös siirrytty kokkaamaan lounas mukaanotettavaksi, minkä seurauksena keittiössä kuluu aikaa aiempaa enemmän. Ruoka on siis kaiken kaikkiaan vallannut itselleen suuremman osan elämästäni, ei pelkästään kokkauksen ja leipomisten muodossa vaan myös mua yleisesti kiinnostavana teemana. Ostamalla luomua teen ympäristöteon, asetun suurille firmoille keskitettyä päätäntävaltaa vastaan ja palkitsen itseni laadukkaalla, hyvänmakuisella ja lisäaineettomalla ruoalla. En missään nimessä käytä tunteja päivässä ruoanlaittoon (töiden jälkeen on muitakin intressejä) eikä tuloksena ole läheskään aina ruoka, jota syödessäni mietin että tätä pitää tarjota heti myös vieraille tai esitellä täällä kehujen ja huutomerkkien kera. Se ei myöskään ole tärkeää: keittiössä vietetty aika on ihmeen hyvää lepoa hermoille ja myös ihan mainiota parisuhteelle, ja syödessä on mahtavaa tietää tarkalleen, mistä ja miten ruoka on tehty. Itse kokattu ruoka myös maistuu lähes aina mainiolta.

Ennen heräämistäni näkemään ruoan uudella tavalla olin ehkä aika tyypillinen (nais-)kuluttaja siinä mielessä, että suosin kevyttuotteita, koska kalorit ja rasva olivat pahoja mörköjä. Mikä virhe: esimerkkinä mainittakoon yksi Pollanin kirjassaan puiman nutritionismin ensimmäisistä sankareista, margariini, joka ei ole pätkääkään terveellisempi vaihtoehto rehelliselle voille - päinvastoin. In Defense of Food käy mielenkiintoisesti läpi nykyisen, nutritionismiksi kutsumansa eli yksittäisiin ravintoaineisiin perustuvan ideologian voittokulkua sen alkujuurilta nykyhetkeen asti ja osoittaa, miten vähän perusteita kaiken takana onkaan ja miten rajalliset keinot ravitsemustieteellä on käytössään. Kirja antaa ruokaostoksilla informaatioähkyyn tuskastuvalle syöjälle myös ohjeen: Syö ruokaa. Älä liikaa. Enimmäkseen kasveja. Ruoalla tarkoitetaan sitä itseään eikä ruoankaltaisia asioita, joista sivuilla on paljon puhetta. Pollan ehdottaa myös, että maksaisimme laadukkaasta ruoasta enemmän, mutta söisimme sitä vähemmän kuin nyt. Allekirjoitin heti idean - juuri tämä on seuraus luomuun siirtymisestämme.

In Defense of Food on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen, nimeltään The Age of Nutritionism tai nutritionismin aika, käsittelee ruokaan liittyvien mielikuviemme muuttumista kulloinkin vallalla olevien käsitysten mukaisiksi ja ruoan yksittäisiin ainesosiin pilkkovan ja niihin keskittyvän ravitsemustieteen ongelmia. Toisessa osassa The Western Diet and the Diseases of Civilization todetaan monien länsimaisten sairauksien olevan suoraa seurausta ruokavaliosta ja eritellään syitä tähän. Tässä vaiheessa en lähes malttanut laskea kirjaa käsistäni. Kolmas osa, Getting Over Nutritionism, antaa ohjeita tilanteen muuttamiseksi. Mitä tarkalleen pitäisi syödä, jää jokaisen itse päätettäväksi, koska Pollan ei omien sanojensa mukaan ole kiinnostunut ihmisten jääkaapin sisällön määräämisestä. Painopisteenä on ennemmin ajatusmaailman muuttaminen. Tätä viimeistä osaa lukiessani en osannut päättää, hihkuisinko ääneen riemusta vai liikuttuisinko lähes kyyneliin itse kokkaamisen ja oikeiden ruoka-aineiden ansaitsemaansa arvoon nostamisen puolesta.

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, ja oikeastaan haluaisin kaikkien tarttuvan siihen. Heti. Siskolleni ainakin pakkosyötän opuksen heti ylppäreiden jälkeen, ja toivon kovasti että muut, joihin suora vaikutusvaltani ei ulotu näin vahvasti, lukisivat opuksen aivan vapaaehtoisesti. Teksti on mukavasti eteenpäin soljuvaa, joten läpi kahlaamiseen ei tarvitse uhrata muutamaa päivää enempää. Luettuanne tiedätte miksi se kannatti!

Edit: Kirjasta voi lukea hieman Michael Pollanin tai Atena kustannuksen kotisivuilta ja tästä arvostelusta. Suomenkielinen painos on ilmestynyt Atenan kustantamana, joskin teosta suositellut taho kertoi suomennuksen olevan paikoin niin ja näin. Alkuperäiskielinen miellytti mua.

Saattaisit myös pitää näistä

1 kommenttia

  1. Niin siistiä, että tykkäsit kirjasta kanssa! Mä tykkäsin kirjassa myös just siitä, että se ei niinkään pakottanut syömään juuri tiettyjä asioita, vaan lähinnä kokonaisuutena miettimään mitä ja miten syö, ja mitä ruoka itselleen merkitsee.

    Yks mua tosi paljon mietityttämään jäänyt asia oli se, että miksi ihmiset haluaa säästää ruoassa. Ruoanhan pitäis olla just ainoa kohde, missä ei pitäisi säästää, jos haluaa hyvää itselleen. Tulee mieleen yks toisaalta poimittu ajatus, että oma keho on kuitenkin ainoa asia, jonka kanssa ihminen varmasti viettää lopun elämänsä, joten eikö oman kehon ja itsensä hyvinvointiin pitäisi panostaa kaikkein eniten. Sen sijaan, että takerrutaan johonkin yksittäiseen natriumglutamaattiin, pitäisi miettiä miksi niitä lisäaineita on ruuassa ylipäätään tarvinnut käyttää. Eli haluaako syödä "ruokaa", joka on vaatinut kemiallisia lisäaineita siksi, että näyttäisi, maistuisi ja tuoksuisi paremmalta. Minkälaista scheissea sellaisen raaka-aineen täytyy olla, että se paranee lisäämällä siihen esim. glykolia? Hrr.

    Suomennoksen laatua kyseenalaistin lähinnä koska mukana oli muutama ärsyttävä yksittäinen kirjoitusvirhe, ja koska välillä lukiessa vain tuli sellainen olo, että tämä luultavasti toimisi paremmin englanniksi.

    VastaaPoista