Kutsutehtaalta päivää

huhtikuuta 23, 2013


Hääasioihin liittyen ilmoitin heti alkuunsa, etten aio askarrella pätkän vertaa mainittujen bileiden tiimoilta. Hermostun jo pelkästä ajatuksesta. Lisäksi meillä on kasa toinen toistaan ihanampia kihlajaiskuvia hyödynnettävänä, joten oli selviö, että kutsuista tulisi kokonaan painetut ilman yhtäkään rähmäkäpälää liimaamassa ja leikkaamassa. Viivyteltyäni ikuisuuden sillä verukkeella, ettei vihkimisen kellonaika ollut selvillä, havahduin tässä siihen, että kutsut voisi joko tehdä nyt tai todellakin yhdistää kiitoskortteihin sitten häiden jälkeen. Siispä pienen ähinän jälkeen tuumasta toimeen. Koko hommaan meni muutama tunti sunnuntaiaamuna sekä hetki tänään, ja nyt kortit ovat painossa (odotan innolla, montako virhettä noin kolmesta saksankielisestä lauseesta löytyy). Hermoni sekä lompakkoni kiittävät. Kunhan ensin saan vielä jonkinlaisen lisäinfokortin aikaiseksi molemmilla kielillä, voidaan jopa elätellä toiveita siitä, että kutsut saavuttavat vieraat ennen ilmoittautumisdedistä. Siis jos siellä joku kutsua odottava lukee tätä, sanon: kärsivällisyyttä! Kyllä se kortti sieltä saapuu!

Saattaisit myös pitää näistä

3 kommenttia

  1. Ei mekään askarreltu, käytettiin kutsussa yhtä vanhaa itseotettua kuvaa, josta molemmat kovasti tykätään. Ja vaikka häistä on jo jokunen kuukausi, saavat meidän vieraat vielä odottaa kiitoskortteja... kun ei olla saatu aikaiseksi. On niin monta ihanaa kuvaa, että ei osaa päättää. Sehän se syy on, ei saamattomuus...

    Onko tuohon Bescheidin pienellä kirjoittamiseen muuten joku tyylillinen syy tms?

    Tsemppiä hääjärjestelyihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on toinen virhe, joka bongattiin jälkikäteen duden-surffailun tuloksena. Tämä tuli myös saksalaiselle osapuolelle ihan rehellisenä yllätyksenä, tota nimittäin jopa kysyin tekstiä kirjoittaessani kun en oikein muistanut, tuleeko se pienellä vai isolla alkukirjaimella. Geben-verbin taivutusta ei tullut mieleenkään kysyä, koska kuka tommosissa nyt tekee virheitä ;) Suhtaudumme siis ensimmäiseen tilaukseen koepainatuksena :) Onneksi noita kutsuja ei lähde maailmalle mitään useita satoja, joten ei tää nyt oo niin justiinsa. Säästän kyllä yhden noista ensimmäisistä versioistakin, jotta voin saattaa itseni myöhemmin naurunalaiseksi hypoteettisen jälkikasvuni edessä.

      Poista
    2. Sellaiset sanat on hankalia, joissa ei lausumisen perusteella eroa huomaa... Yleisin virhe, joka pistää silmääni saksalaisten tekemänä on "ihr seit" ("ihr seid" sijasta). Koen aina suuren suurta sisäistä mielihyvää kun huomaan tuon tai jonkun muun virheen jonkun tekstistä, enkä tietenkään sano mitään. :) Jos saksaa äidinkielenään puhuvat tekevät virheitä, niin saadaan mekin niitä tehdä! :)

      Poista