Suomalaiset joulumarkkinat, vol 2

joulukuuta 05, 2013


Viime viikonloppu oli yhtä suurta joulumyyjäistä. Kuten kerroin, kävimme lauantaina paikallisen Suomi-koulun järkkäämässä tapahtumassa, ja sunnuntaina hurautimme Frankfurtiin suomalaisen seurakunnan vuosittaisiin myyjäisiin. Siellä oli yhtä kivaa kuin joka vuosi tähänkin asti. Tällä kertaa ei kyllä tullut ostettua kuin Marimekon lahjapaperia ja tietenkin ruokaa.



Ja minkälaista! Näiden myyjäisten ehdoton vetonaula on loimulohileivät. Etenkin täällä, kun kala tarkoittaa aivan liian usein surullista, paneroitua pangasiusparkaa, ei voisi juuri maistuvampaa evästä ollakaan. Joka vuosi kysyn itseltäni, miksi tilasin taas vain yhden leivän. Huomatkaa muuten kuvissa jouluisesti viheriöivä nurmikko...

Käsitöiden, karkkien, kaljan, Iittalan, Muumien ja Marimekon lisäksi myyjäisissä on myös aina yksi huoneellinen ruokaa. Paketillinen Reissumiehiä oli tullut jo ostettua (ja syötyä) edellisenä päivänä, mutta melkein yllätin itseni poistumasta Oltermanni kädessä. Onneksi muistin viime hetkellä, että talouden ainoa juustohöylä (Saksassa ei ole moisia) on ihan susi ja ostos olisi ollut yhtä tyhjän kanssa. 

Saattaisit myös pitää näistä

8 kommenttia

  1. Loimulohta näkyi olevan myynnissä myös täkäläisellä saksalaisella Weihnachtsmarktilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja täällä on vaan kaikkea hyvin epäkiinnostavaa eikä lainkaan herkullista! Mikä vääryys, nyyh.

      Poista
    2. Loimulohta käyn minäkin aina syömässä, mutta harmillisesti myyvät sitä vaalean (!) sämpylän kanssa... Oon jo useampana vuonna miettinyt, että otan oman leivän mukaan :)

      Poista
    3. Tuolla leipänä oli ruispuikuloita ja niiden päällä tuorejuustoa. Maistui! Kannatan oma leipä -ideaa, jos siellä on kerran lähdetty tuolle linjalle. Unverschämt! ;)

      Poista
  2. Stuttgartin joulumarkkinoilakin on kuulema tänä vuona taas loimulohta. Mutta meidän suomalaiset joulumyyjäiset ovat ihan... pienet. Nyh. Onneksi vanhempani käväsee viikonloppuna Hesassa, niin ei tartee itkeä, jee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitihän se arvata että sitä on joka paikassa paitsi täällä. Mutta kyllä tuolla yhdelläkin annoksella pötkitään aika pitkälle, ja kohtahan tässä pääsee itse mestoille syömään muitakin herkkuja :) Olis kyllä aika ihanaa päästä nyt jo käymään Helsingissä, kun siellä on kaikkia superkiinnostavia joulumyyjäisiä!

      Poista
  3. Kyllä Saksassa juustohöyliä myydään! Googlaa käsehobel -hakusanalla, niin huomaat, että valmistajia on vaikka kuinka. Meidän perus-Edekassakin on niitä myytävänä. ja täällä: http://www.galeria-kaufhof.de/store/view/search?query=k%C3%A4sehobel&adword=Google_Hartwaren/Home_Kochen-Zubereiten/Kuechenhelfer/k%E4sehobel&gclid=CI_QleGonrsCFYJP3godUwYAGA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Mitenhän mulle ei oo osunut missään silmiin - paitsi meidän Alnaturassa oli joskus, mutta ne oli ehkä vieläkin kökömpiä kuin toi meillä oleva, joten jätimme väliin. Tsekkaan heti Kaufhofin kun meen seuraavan kerran kaupungille :) Vaikka on kyllä sanottava, ettei sitä juustohöylää sinänsä edes kovin aktiivisesti kaipaa, kun juustopalat on kuitenkin usein sen muotoisia, ettei niiden kanssa tee höylällä oikein mitään.

      Poista