Viuh

tammikuuta 09, 2011

...sanoi viikonloppu ohi kiitäessään. Mulla oli suunnitelmissa neuloa, kirjoittaa tänne edes jotain, lukea vähän ja muuten vaan rentoutua, mutta sen sijaan 


nautin eilisestä salamakeväästä 14 asteen lämmössä ja auringonpaisteessa käydessäni kaupungilla enkä haikaillut lainkaan kadonneiden lumien perään

leivoin eilen suuren vuoren tomaattipuusteja pakkaseen ja tänään samanmoisen kasan korvapuusteja, jotka aioin oikeastaan alunperin viedä töihin yllärinä, mutta taidankin syödä ihan ite, hoho

juhlistettiin eilen yhden syksyllä saamamme uuden tuttavuuden synttäreitä seurassa, josta emme tunteneet ketään mutta jotka tunsivat kaikki toisensa. Aluksi meinasin jo etten millään viihdy kauhaa, mutta lopulta oltiin viimeiset lähtevät vieraat

hihittelin pippaloiden nuorimmalle, 2,5-vuotiaalle vieraalle, jonka mielestä oli maailman hauskin idea piilottaa tyhjä puolentoista litran vesipullo paitansa alle ja litistää se keinumalla mahallaan

kokeiltiin kahta uutta reseptiä, joista ainakin toinen osoittautui kehityskelpoiseksi ja toinenkin toivottavasti - tuomio koittaa huomisen lounastauon jälkeen

saatiin vihdoin kaksi heinäkuussa (!) ostamistamme kehyksistä seinälle eli nyt sopivan kuvan löytymistä odottaa enää yksi onneton kappale.


Olihan siinä jo jotain. Nyt viikonlopun viimeisenä tehtävänä on enää siirtyä pikapikaa unille, jotta huomisesta ei tulisi täyttä katastrofia. Yksi toive: näkyispä aurinko!

Osa korvapuusteista täyttyi muuten voi-sokeri-kaneli-seoksen sijaan mustikkahillolla! En voi kuin suositella, mums. Hirveetä sotkua oli kyllä, ehkä toteutusta pitää hiukan hioa.




Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Täällä oli päivällä 2 astetta lämmintä, ja samanmoista on luvassa huomiseksi. Loska <3.

    VastaaPoista