Koko päivä keittiössä eli itse tehdyt pinaatti-sitruunaraviolit

maaliskuuta 30, 2014

itse tehdyt raviolit tuorepasta
Talouden toisen osapuolen kuumeinen väitöstilaisuuteen valmistautuminen jatkuu. Jotta itse pysyisin edes jotenkin järjissäni, päätin kokata jotain varmasti sikahyvää. Siis pastaa! Okei, huijasin otsikossa - ei näihin kyllä koko päivää mennyt. Saavutukseen vaadittiin lisäksi alku- ja jälkiruoka, jättiannos leipää sekä eväät huomiselle. En kyllä kuitenkaan menisi kutsumaan itse tehtyjä ravioleja pikaruoaksi, sillä kyllä näihin kaikkinensa useampi tunti upposi.

Koko hommahan lähti siitä, että ostimme vihdoin yleiskoneen. Tähän väliin kolminkertainen hurraahuuto käsiä samalla riemukkaasti ilmaan huitoen! Kenwood on ollut meillä nyt parisen viikkoa, ja sillä on jo tehty marenkia, leipää, pitsaa, smoothieta, siivuteltu erinäisiä kasviksia ja nyt myös vaatimani pastakone pääsi käyttöön. Mää rakastan tuota vehjettä, se tekee kaikesta helppoa ja nopeaa - ja ainakin kaikesta vaivattavasta myös huomattavasti parempaa kuin omin käsivoimin tuotettu. 

Sivuraiteilta takaisin pastaan. Ideaalitapauksessa pastataikinaan tulisi käyttää durumvehnäjauhoja. Koska niitä ei kuitenkaan löytynyt sitten mistään, ostin normivehnää. Paketissa sentään kehuttiin jauhojen soveltuvan pastan tekoon. Vaivasin taikinaa ensin koneen taikinakoukulla ja lopuksi vielä lyhyesti käsin. Näin homma hoitui ihanan nopeasti ilman sen suurempaa hikoilua. Reseptin otin pastakoneen ohjekirjasesta:

500 g jauhoja
4 kananmunaa
1/2 tl öljyä
1/4 tl suolaa
loraus vettä, jos taikina on liian kuivaa

Täytteeksi tein Isyyspakkaus-blogin ohjeella pinaatti-sitruuna-ricottaseosta. Valmiiden raviolien kaveriksi keitttelin vielä samasta kirjoituksesta löytyvän salvia-voikastikkeen, tosin kuivatusta salviasta kun sitä sattui roikkumaan keittiössä. 

Pastan kaulitseminen ja itse raviolien tekeminen oli tosi hauskaa puuhastelua. Ei siis haitannut yhtään, että siihen sai kaiken asiaankuuluvan säädön kanssa kulumaan kohtuullisen reippaasti aikaa. Meillä ei tietenkään ollut käytössä taikinarullaa, joten leikkelin raviolit ihan vaan pitsarullalla. Niihin ei siis tullut nättiä sahalaitareunusta, mutta eipä tuo ole niin justiinsa. Isyyspakkauksen ohjeen mukainen täytemäärä oli sattumalta juuri sopiva tekemälleni taikinalle. Tosin on kyllä sanottava, että raviolien reunat jäivät usein aika reippaan kokoisiksi, kun vähän arastelin täytteen määrän kanssa. Ei haitannut makua. 


Tarjosin raviolit alkusalaatin jälkeen edellä mainitun voi-salviakastikkeen sekä parmesanraasteen kanssa. Olimme molemmat aivan haltioissamme, niin hyviä näistä tuli! Söimme tekemästäni annoksesta noin puolet ja loput pakastin leivinpaperilla erotelluina kerroksina ihan pakastepussissa. Nyt voi siis kaivella nälän iskiessä pakkasesta ihan itse tehtyä pastaa keitettäväksi, mitä luksusta!

pinaatti-sitruunaraviolit itse tehdystä tuorepastasta

Saattaisit myös pitää näistä

8 kommenttia

  1. Hurraa Kenwoodille! Siinäpä yleiskone, kun on tehosekoitin/siivuttaja samassa! (Heti iski keittiökateus, katsos. Vaikka mulla on se blenderi erikseen.) Ja iski tietenkin pastakoneen hankintahinku myös, eihän tuo näytä vaikealtakaan!

    Katselin tänään uutta puista leikkuulautaa kaupassa. Hyvä etten ostanut, kun tuo sinun lauta on niin hieno että sellaisenkin voisin haluta samanlaisen.

    Matkiminen on rehellisin imartelun muoto vai miten se meni... Oot taas mun idoli.

    P.S. Onnea toiselle osapuolelle väitökseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meille ei nyt tullutkaan haaveilemaani Kitchen Aidia. Meinattiin, että tää Kenwood (malli Major Titanium) ois monipuolisempana pitkäikäisempi valinta. Lisäosina tuli mukana mainittu siivutinosa, blenderi ja kakkoskulho, ja ite siis kärtin mukaan vielä ton pastakoneen :) Eihän toi niin nätti ole kuin Kitchen Aid, mutta kaikkea ei nyt voinut saada.

      Leikkuulauta on Ferm Livingin, mikäli alat vakavasti suunnitella investointia :)

      Välitän terveiset eteenpäin. Ens viikolla tää vallitseva poikkeustila on onneksi vihdoin ohi!

      Poista
  2. Herkulliselta näyttävät nuo raviolit.
    Olen utelias: millainen väitöstilaisuus- ja karonkkaperinne siellä on? Kysymys on tietenkin osittain hölmö, sillä tavathan vaihtelevat Suomessakin laitosten ja yliopistojen välillä. Olen ollut ties kuinka moneesa alamme väitöksessä täällä Jyväskylässä ja muutamassa TKK:lla; kotona väitöstilaisuus on yleensä muodollisempi, mutta karonkat "vähemmän kiiltäviä". Joillekin voisi jopa sanoa, että harvempi inttää useamman kerran, joten kyllä siihen karonkkaan voi vähän rahaa käyttää...
    Onnea väitökseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen tosiaan oikeastaan vain meidän yliopiston (tai laitoksen) tavat, mutta suuret linjat taitaa kyllä olla samanlaiset koko Saksassa. Väitöstilaisuudessa väitteljä pitää ensin tasan tarkkaan puolen tunnin mittaisen esitelmän aiheestaan, minkä jälkeen alkaa kysymysosio. Vastaväittäjiä on Suomesta poiketen neljä, ja yksi heistä on aina väitöskirjan ohjannut proffa. Tämä oli musta aluksi tosi outoa. Arvosanaehdotuksen (!) sisältävän arvioinnin väitöskirjasta on ennen väitöstilaisuutta kirjoittanut kaksi noista proffista: väitöskirjan ohjaaja ja toinen vapaasti valittava. Kolmannen vastaväittäjän on tultava omalta laitokselta ja neljännen jostain muualta. Sama yliopisto on kuitenkin sallittu. Käytännössä useimmissa väitöstilaisuuksissa kolme neljästä proffasta on omalta laitokselta ja yksi sitten jostain muualta, mutta kuitenkin kotiyliopistolta. Tai toinen variaatio on, että toinen arvion kirjoittanut on myös muulta laitokselta.

      Jokaisella proffalla on vartti aikaa kysyä kysymyksiä, minkä jälkeen sekä yleisö että väittelijä ajetaan ulos salista ja alkaa arvosanasta vääntö. Usein arvosana pysyy käytännössä aika tarkkaan siinä, mitä kirjallisessa arviossa on jo ehdotettu. Kun lopputulokseen on päästy, väittelijä kutsutaan takaisin kuulemaan tuomio. Tän jälkeen siirrytään ulkopuolella odottelevan yleisön sekaan, ja tuore tohtori vastaanotetaan raikuvin aplodein.

      Itse väitöstilaisuutta seuraavat traditiot vaihtelevat tosi paljon ryhmän mukaan. Yhteistä kaikille ryhmille on, että vielä väikkäriään tekevät jatko-opiskelijat ovat askarrelleet tuoreelle tohtorille hatun. Kyseessä on siis mustasta kartongista tehty, jotakuinkin ihan oikean hatun muotoinen hattu, jonka päälle on askarreltu kaikkea mahdollista väittelijän tutkimukseen ja vapaa-aikaan liittyvää. Reunus on täynnä valokuvia vuosien varrelta. Meidän ryhmä antaa jokaiselle väittelijälle myös kunniatohtoritittelin, johon kirjoitetaan humoristinen, lyhyt puhe, joka sitten luetaan ääneen hatun luovuttamisen jälkeen. Mieheltä taas leikataan kravatti irti, ryhmänsä kerää niitä. Joka tapauksessa tämän jälkeen on tarjolla skumppaa ja pientä syötävää kaikille paikallaolijoille. Usein syömisen jälkeen tohtori istutetaan erityiseen tohtorikärryyn (meillä kikertävänkukertavilla kankailla vuorattu labrakärry, joka on vielä koristeltu aurinkovarjolla ja ilmapalloilla ja heliumilla täytetyillä kumihanskoilla), minkä jälkeen enemmän tai vähemmän meluisa kulkue siirtyy kampuksen läpi arkkitehtien kahvilaan, jossa väitellyt tarjoaa kaikille kahvit. Tämän jälkeen meidän ryhmässä grillataan aina laitoksen sisäpihalla vuodenajasta riippumatta.

      Karonkkaa saksalaiset eivät tunne lainkaan (kuten ei tietojeni mukaan myöskään ainakaan Zürichin ETH, ellen nyt ihan erehdy), mikä on musta tosi sääli. Yleisestikin täällä juhlistetaan asioita paljon vähemmän kuin Suomessa, mikä on vaatinut vähän totuttelua. Sääli jättää hyvä juhlatilaisuus väliin!

      Hmm, pitäisköhän tästä väitöskulttuurista tehdä ihan oma postauksensa sitten, kun on jotain kuvamatskua ainakin hatusta. Pistän harkintaan.

      Poista
    2. Löytyy siis sekä yhtäläisyyksiä että eroja kotimaiseen tapaan.
      Täällähän väitös alkaa väitteijän pitämällä 20 min lektiolla, jonka on tarkoitus olla sellainen, että "äitikin ymmärtää jotain", jonka jälkeen vastaväittäjä pitää lyhyen katsauksen väitöksen aiheesta. Tämän jälkeen on kysymysten ja vastausten aika - tenttaus kestää puolesta tunnista moneen tuntiin, meillä yleensä tunnin verran.
      Vastaväittäjiä on lähes aina vain yksi, eri yliopistolta ja hän ehdottaa arvosanaa tiedkunnalle. Väitöskirja esitarkastetaan ennen väitöstä kahden lukijan toimesta, esitarkastajatkin ovat yliopiston ulkopuolisia.
      Minä ainakin tykkäisin väitöspostauksesta!

      Poista
    3. Kas, mitenkä olin siinä uskossa, ettei Suomessa annettaisi arvosanaa lainkaan vaan mentäisiin hyväksytty/hylätty -linjalla? Eipä oo näköjään nuo kotimaisetkaan kuviot kovin hyvin selvillä.

      Kyllä mä varmaan kirjoittelen tuosta väitöksestä jotain, kunhan tilaisuus on onnellisesti ohi. Lasken kohta päiviä :)

      Poista
  3. Mulla onkin mennyt tämä pastajuttu ihan ohi!! Taas tuli vesi kielelle! Mä ostin noin kuukausi sitten pastakoneen, ja olen siihen ihan rakastunut!! Itse tehty pasta on niiiiiiin ihanaa! Vaikka itse kehunkin, niin ihan ravintolaveroista pastaa ollaan onnistuttu tekemään.. ja E veivaa niin innoissaan! Kunnon yleiskone kyllä helpottaisi tuota vaivaamisvaihetta. Se on ehkä työläin vaihe, kun taikinasta täytyy saada aika tiukkaa.. Mutta muuten ei ole lainkaan niin vaivalloista kuin olin ymmärtänyt että pastan teko olisi.. Mietin juuri viikonloppuna, että kylläpä tekisi mieli ravioleja! Täytekin kuulostaa ihanalta, slurps!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haaveilin pitkään pastakoneesta, ja nyt kun päätettiin ostaa yleiskone niin toi lisäosa oli kätevä ostaa siihen kaveriksi. Saas nähdä minkälaiseen varustelukierteeseen tässä vielä joutuu, mies haaveili jo erinäisistä kuviopastajutuista :) Ja tosiaan ihmeen helppoa pastan teko oli. Taikina syntyi koneella hujauksessa, eikä noissa ravioleissakaan nyt kyllä rehellisesti sanottuna mikään ääretön homma ollut. Onnistuin lähinnä omalla kikkailullani tuhraamaan niihin ikuisuuden ;)

      Jos teet ravioleja niin kokeile ihmeessä tota Isyyspakkauksen reseptiä! Sitruuna antoi täytteelle kivaa raikkautta, ja kastike oli yksinkertaisuudessaan ihan mahtava lisä. Meille maistui! :)

      Poista